Adjust text size:

Tomas Ledin ainutlaatuisille keikoille yhdessä Turun filharmonisen orkesterin kanssa!

Vuosikymmenien ajan suomalaisten suursuosikkina säilynyt ruotsalaisartisti Tomas Ledin lähtee syksyllä 2023 Symphonia-konserttikiertueelle, jolla hän esittää suosikkikappaleitaan yhdessä paikallisten sinfoniaorkestereiden kanssa. Suomessa Ledin nähdään Turun filmiharmonisen orkesterin kanssa perjantaina 29. syyskuuta Turun konserttitalossa ja maanantaina 2. lokakuuta Helsingin Musiikkitalossa. Suomen-konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 27.3. klo 11.

Ruotsin valovoimaisimpiin artisteihin lukeutuva Tomas Ledin ja kapellimestari Peter Nordahl lähtevät syksyllä 2023 Symphonia-kiertueelle, jolla kuullaan Tomas Ledinin kappaleita sinfonisina tulkintoina. Kiertue alkaa Göteborgista 19. elokuuta ja saapuu Suomeen perjantaina 29. syyskuuta, jolloin Ledin esiintyy Turun konserttitalossa yhdessä Turun filharmonisen orkesterin kanssa. Helsingin Musiikkitalossa Ledin ja Turun filharmoninen orkesteri nähdään maanantaina 2. lokakuuta.

Kiertueen ohjelmisto pohjautuu Ledinin viime vuonna julkaistuun Symphonia-albumiin, joka sisältää viisitoista Ledinin rakastetuinta kappaletta uusina orkesterisovituksina. Mukana ovat niin ”Sommaren är kort”, ”En del av mitt hjärta” kuin muutkin Ledinin suosikkikappaleet, jotka soivat komeasti sinfoniaorkesterin kanssa esitettynä. Ensimmäiset Symphonia-konsertit järjestettiin viime vuonna Tukholman konserttitalossa, joka täyttyi kahtena iltana haltioituneesta yleisöstä.

- Kun täytin 70, en halunnut jäädä musiikkini kanssa kertaamaan mennyttä. Tuntui jännittävämmältä jatkaa löytömatkaa musiikin parissa. Symphonia on saanut minut varpailleni, haastanut minut ja vienyt minut ja lauluni paikkoihin, joita en tiennyt olevan olemassakaan, kertoo Tomas Ledin.

- On mullistavaa saada olla mukana projektissa, jossa musiikki kehittyy ja ottaa uusia askeleita. Pop ja rock ovat kohdanneet sinfonian äänimaailman tavalla, joka antaa Tomasin lauluille uuden merkityksen ja elämän, sanoo kapellimestari Peter Nordahl.

Tomas Ledin esiintyi viimeksi Suomessa viime vuoden elokuussa, jolloin hän konsertoi Vaasa Festivalilla ja loppuunmyydyssä Stallörsparkenissa Tammisaaressa.

KONSERTIT:
Tomas Ledin ja Turun filharmoninen orkesteri
Kapellimestari Peter Nordahl
Pe 29.9.2023 Turun konserttitalo
La 30.9.2023 Turun konserttitalo
Ma 2.10.2023 Helsingin Musiikkitalo
Ovet klo 18 (Turku), klo 18.45 (Helsinki)

LIPUT:
Liput myyntiin 27.3. klo 11 Ticketmasterissa (Helsinki) ja lippu.fi:ssä (Turku)

Turku: Palvelumaksuineen alkaen 74,90 €
Helsinki Palvelumaksuineen alkaen 59,90 €

LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland
promoottori: Mikkomatti Aro
tiedotus: Nora Norrlin, 040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com
media-akkreditointi: http://media.livenation.fi
lataa pressikuvat täältä

Symphonia-kiertue
19.8. Göteborg, Skandinavium (med Göteborgs Symfoniker)
2.9. Karlstad, CCC (med Wermland Opera Orkester)
29.9. Åbo, Åbo Konserthus (med Åbo filharmoniska orkester)
2.10.Helsingfors, Helsingfors Musikhuset (med Åbo Filharmoniska orkester)
13.10. Norrköping, Louis De Geer (med Norrköping Symfoniorkester)
14.10. Norrköping, Louis De Geer (med Norrköping Symfoniorkester)
27.10. Västerås, Västerås Konserthus (med Västerås Sinfonietta)
28.10. Västerås, Västerås Konserthus (med Västerås Sinfonietta)
9.11. Malmö, Malmö Live (med Malmö Symfoniorkester)
10.11. Malmö, Malmö Live (med Malmö Symfoniorkester)
16.11.Gävle, Gävle Konserthus (med Gävle Symfoniorkester)
17.11. Uppsala, UKK (med Gävle Symfoniorkester)
2.12. Stockholm, Cirkus (med Norrköping Symfoniorkester)