Adjust text size:

Uutiset

25.9.2023 11.46

Turun filharmoninen orkesteri esittää unkarilaisen musiikin parhaita paloja torstaina 28.9. klo 19 Turun konserttitalossa. Orkesteria johtaa Tibor Bogányi ja solistina on pianisti János Balázs.

Konsertin alussa kuulaan Franz Listztin Les préludes. Teos jakaantuu viiteen päävaiheeseen, joiden aikana tunnelma vaihtuu rakkauden tunnoista elämän myrskyihin ja seesteiseen pastoraalitunnelmaan. Ilta päättyy Zoltán Kodályn teokseen Variaatioita unkarilaisesta kansanlaulusta ”Riikinkukko”. Sävellystyön lisäksi Kodály on tunnettu maineikkaana kansanmusiikin kerääjänä ja tutkijana. Kodály arvioi, että Riikinkukko-variaatioiden alkusävelmä kuuluu itäisen Euroopan kansanmusiikin vanhimpaan kerrostumaan.

Konsertin kohokohtana on Béla Bartókin pianokonsertto nro 3. Konserton solistina on János Balázs, jonka soittoa sanotaan taianomaiseksi – pianisti ottaa tulkinnoillaan yleisönsä haltuun, ja pian lavan ja katsomon rajat hämärtyvät. Konsertto kuuluu Bartókin myöhäiseen tuotantoon, ja se on yksi hänen seestyneimmistä ja vapautuneimmista teoksistaan.

Kapellimestari Tibor Bogányi toimi Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina vuosina 2002–2006. Syksyllä 2018 hän aloitti Pori Sinfoniettan ylikapellimestarin tehtävässä. Bogányi tunnetaan monimuotoisista ja virtuoosisista tulkinnoistaan. 

János Balázs herättää täydellä voimalla niin sanotun 1800-luvun kulta-ajan säveltäjien ja pianistien, kuten Franz Lisztin tai Frédéric Chopinin, intiimin tunnelman. Balázs on saanut useita palkintoja, muun muassa Young Steinway Artist -arvonimen ja ECHO:n (European Concert Hall Organisation) Rising Star "Artist of the Season" -palkinnon. Vuonna 2022 hänen albuminsa ImrovisArt voitti New Yorkin Music International Grand Prix'n ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon.

Lue lisää ja osta liput

 

 

 

 

 

 

15.9.2023 14.38

TFO:n syksyn ensimmäinen kamarimusiikkikonsertti järjestetään sunnuntaina 24.9. klo 18 Sibelius-museossa. Ohjelmassa on Nikolai Medtnerin pianokvintetto C-duuri, Arvo Pärtin Summa sekä Suomen ensiesitys Philip Glassin pianokvintetosta nro 1, "Annunciation".

”Tähän konserttiin on hyvä tulla rauhoittumaan, ja vaikka keskittymään omiin ajatuksiin. Pärtin ja Glassin teokset etenkin ovat hyvin meditatiivista musiikkia. Medtnerissä on enemmän räiskettä mukana, ja todella kaunis hidas osa”, konsertin ohjelmiston suunnitellut alttoviulisti Jouni Rissanen kertoo.

Konsertissa esiintyvät TFO:n muusikot Matti Koponen, viulu, Susanna Suorttanen, viulu, Jouni Rissanen, alttoviulu, Eija Huhtala-Krapu, sello sekä Saana Iljin, piano.

Syksyn aikana TFO:lla on yhteensä neljä kamarimusiikkikonserttia. Muut kamarimusiikki-iltapäivät ovat sunnuntaina 8.10. Villa Bella Vistassa ja sunnuntaina 12.11. sekä sunnuntaina 3.12. Betel-kirkossa.

Syksyn kamarimusiikkikonsertit

 

15.9.2023 14.25

Pertti Jalavan kontrabassokonsertto Sinuhe saa kantaesityksensä perjantaina 22.9. klo 18 Konserttitalossa. Turun filharmonista orkesteria johtaa Jonathan Stockhammer ja konserton solistina on TFO:n kontrabasson äänenjohtaja Mikko Multamäki. Lisäksi ohjelmassa on Hannah Kendallin The Spark Catchers ja Wolfgang Amadeus Mozartin 41. sinfonia ”Jupiter”.

”Luin Sinuhe egyptiläisen ensimmäisen kerran varusmiespalvelukseni aikana 1979. Kirjan fatalistinen huumori, syvällinen filosofia ja seikkailullisuus myrkyllisten juonittelujen heittelemänä tekivät minuun suuren vaikutuksen. Minusta tuli välittömästi Mika Waltarin historiallisten romaanien ihailija ja ahmija.

Poimin kirjan hyllystä neljä vuosikymmentä myöhemmin, uteliaana kokeilemaan mikä vaikutelma nyt syntyisi. Ja kas, kirjan fatalistinen huumori, syvällinen filosofia ja seikkailullisuus myrkyllisten juonittelujen heittelemänä tekivät minuun suuren vaikutuksen,” Jalava kertoo.

Illan aloittava The Spark Catchers sai kantaesityksensä BBC Proms -festivaalilla vuonna 2017 ja kuuluu Hannah Kendallin esitetyimpiin teoksiin. Kendallin ennakkoluuloton ote säveltämiseen on lumonnut kuulijat, ja hän on noussut viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana nuorten brittisäveltäjien eturiviin. Seuraavaksi kuullaan maailman kantaesitys Jalavan Sinuhe-konsertosta ja klassismin hitti, Mozartin Jupiter-sinfonia on valoisa lopetus konsertille.

Tutustu lisää ja osta liput 

13.9.2023 12.02

Turun musiikkitalo Fuugan konserttisalin tuolin prototyyppi on näytillä ja testattavissa Turun päivänä sunnuntaina 17.9. Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa klo 11-17. Tule testaamaan tuolia!

Paikan päällä voit antaa palautetta tuolista sekä osallistua konserttilippujen arvontaan. 

Lue lisää musiikkitalo Fuugasta

Turun päivän ohjelma kirjastossa

Turun päivänä sunnuntaina 17.9. kirjasto juhlii vanhan kirjastotalon 120-vuotissyntymäpäivää. Päivän aikana on paljon ohjelmaa, ja muun muassa meidän jousikvartettimme esiintyy kirjastossa. Jousikvartettia kuullaan kello 12 musiikkiosaston Stagella sekä kello 14 Tieto-osastolla pääkirjaston uuden puolen toisessa kerroksessa.  

Turun pääkirjasto, Linnankatu 2, 20100 Turku.
Turun päivän ohjelma kirjastossa 

 

8.9.2023 10.39

Turun filharmonisen orkesterin syyskausi on käynnissä. Sinfoniakonsertissa torstaina 14.9. klo 19 esiintyy kovassa nosteessa oleva brittiläinen huilisti Katherine Bryan. Konsertin johtaa arvostettu ja monipuolinen kapellimestari John Storgårds.

Bryan tulkitsee Erik Bergmanin huilukonserton Birds in the Morning. Teos kuvaa lintujen värittämää aamuista sointimaailmaa. John Storgårds kantaesitti Sebastian Fagerlundin Kamarisinfonian Tapiola Sinfoniettan kanssa helmikuussa. Nyt heti kovaan suosioon noussut teos kuullaan Turussa. Lisäksi konsertissa on luvassa Edward Elgarin ajaton klassikko Enigma-variaatiot sekä Ralph Vaughan Williamsin The Lark Ascending, joka on saanut inspiraationsa George Meredithin samannimisestä runosta.

Bryan on toiminut Royal Scottish National Orchestran huilun äänenjohtajana 21-vuotiaasta alkaen. Hän on julkaissut neljä levyä ja voittanut palkintoja Royal Overseas League Competition -kilpailussa Lontoossa ja Young Concert Artists -kilpailussa New Yorkissa. Vuonna 2019 BBC Music Magazine nimesi hänet kuuden kaikkien aikojen kansainvälisesti parhaan huilunsoittajan joukkoon.

John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina ennen siirtymistään Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan kautta kapellimestariksi. Ulkomaisia kiinnityksiä Storgårdsilla on vuonna 2012 alkanut kiinnitys BBC Philharmonic Orchestran päävierailijaksi, nykyisin Chief Guest Conductor, ja syksystä 2015 alkaen päävierailijan kiinnitys Ottawassa National Arts Center Orchestrassa. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana hän on toiminut vuodesta 1996.

Aamun linnut to 14.9. klo 19 Turun konserttitalossa.

6.9.2023 11.15

Kuvassa Vino-gallerian syksyn 2023 teos Variaatioita ja taiteilija Marja-Leena Eerola. 

Konserttitalolta löytyy paljon uutta alkavan konserttikauden kynnyksellä. Vino-gallerian syksyn 2023 näyttelyssä nähdään Variaatioita-teos ja lasten näyteikkunassa on pehmoeläinorkesterin jamit. Konserttitalon lippukauppa on Ars Musica ja jopa wc-tilojen saippuatelineet ovat saaneet kasvojen kohotuksen syyskauden alun kunniaksi. Lisäksi käsiohjelmakirja kattaa jatkossa koko kuukauden konsertit ja aulahenkilökunta on saanut uudet työvaatteet.

Vino-gallerian näyttelyssä Variaatioita 

Vino-gallerian syksyn näyttely on nimeltään Variaatioita. Taiteilija Marja-Leena Eerolalle meri ja luonto toimivat inspiraation lähteenä. Variaatioita-teos on grafiikan menetelmin tehty. 

"Tutkin näyttelyssä muutosta ja liikettä sekä liikkeen variaatioita. Muutos on mielestäni aina liikettä johonkin suuntaan. Aihe kiinnostaa minua, koska elämme niin muuttuvassa maailmassa. Vino-gallerian teoksissa liike ja muutos näkyvät eri tavoin ilmennettynä, kuten kolmiulotteisuutena tai materiaalin avulla. Teosta tehdessä täytyy teeman ja suunnittelun jälkeen antaa prosessin ottaa mukaansa ja katsoa, mihin se vie. Näyttelyssä muutos näkyy siinäkin, että syksyn edetessä näyttely muuttuu ja vaihdan siihen eri elementtejä", Eerola kertoo. 

Marja-Leena Eerola on valmistunut Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta vuonna 2022 ja viimeistelee parhaillaan opintojaan Turun Taideakatemiassa.

Turun konserttitalon ala-aulasta ylälämpiöön johtavan luiskan seinämä on yksi Turun suurimpia galleriatiloja. Vino-galleriassa on puolivuosittain vaihtuva taideteoskokonaisuus. Vino-gallerian näyttelyyn pääset tutustumaan konsertti-iltaisin.

20230906_112945_1600x820.jpg
Pehmoeläinorkesteri

Pehmoeläinorkesterin jamit lasten näyteikkunassa

Nukketeatteritaiteilija Pia Kalenius on loihtinut Konserttitalon lasten näyteikkunaan pehmoeläinorkesterin. Eläimet ovat tempautuneet mukaan musiikkiin, ja orkesterin meno on hurjaa! Ikkunassa riittää ihmeteltävää ja yksityiskohtia erilaisista soittimista eläinhahmoihin ja nuotteihin. Mitäköhän pehmoeläimet soittavat? Musisointia voi ihastella koko perheen voimin Konserttitalon Aninkaistenkadun puoleisella seinustalla näyteikkunassa. Installaation nimi on Jamit vintillä, ja se näkyy ikkunasta ulos jokaiselle ohikulkijalle. 

"Olen kerännyt, kerjännyt ja ostanut kierrätettynä soittimet ja kalusteet sekä nallet, jotka ovat kaikkien soitto-otusten pohjana. Olen sitten tuunannut nallet eri eläimiksi, tehnyt niille mm. kädet ja ilmeet, värjännyt heitä ja lisäillyt karvaa ja osalle myös pituutta esim jalkoihin ja käsivarsiin. Olen koettanut kuitenkin kaikissa säilyttää alkuperäisen nallen tunnelman. Kaikki muut soittimet, paitsi pikkunallen trumpetti ovat oikeita soittimia. Tuntui jotenkin tärkeältä pitäytyä mahdollisimman oikeissa soittimissa, ollaanhan Konserttitalolla. Halusin tuoda juttuun iloa, liikkeentuntua ja tunnelmaa. Luoda hetken, jossa olisi yhdessä soittamisen fiilis, ja ikkunan, joka saisi kaikenikäiset ilahtumaan, yllättymään, pysähtymään ja katsomaan", kertoo Kalenius. 

Pia Kalenius on turkulainen nukketeatteritaiteilija, freelancer, jonka työtä on nähty paikallisilla ja valtakunnallisilla näyttämöillä kymmenissä eri tuotannoissa. Kaleniuksen tekemisen kivijalat ovat elämyksellisyys, monialaisuus ja oivaltava käsityöläisyys. Täysillä ja tunteella.

Konserttitalon lippukauppa on Ars Musica

Turun konserttitalon lippukauppa on Ars Musica. Kaupan aukioloajat pysyvät ennallaan: kauppa on auki tiistaista perjantaihin klo 12-17, ja TFO:n konserteissa konserttipäivänä klo 19 asti. Kaupasta voit ostaa Turun konserttitalon ja Turun filharmonisen orkesterin tapahtumiin lippuja, musiikkiaiheisia tuotteita sekä levyjä. Lisäksi kaupassa on luvassa alennuksia eri tuotteista, tervetuloa ostoksille!

Käsiohjelmakirja kattaa kuukauden konsertit

Käsiohjelmakirja kattaa syyskuusta 2023 alkaen koko kuukauden konsertit. Käsiohjelmakirjat säilyvät maksuttomina, ja niitä on jaossa Konserttitalon ala-aulassa konsertti-iltoina. 

Käsiohjelmat löytyvät myös sähköisessä muodossa osoitteesta kasiohjelma.tfo.fi. Näin pääset tutustumaan taiteilijoihin ja teoksiin jo etukäteen, hyvissä ajoin ennen konserttia. 

20230901_095459_1600x820.jpg
Käsipyyhetelineiden teippaukset

Wc-tiloissa piristävät uudet teippaukset

Kurkistetaan wc-tiloihin! Saippuatelineet ja käsipyyhetelineet ovat saaneet uuden ilmeen. Telineitä koristaa Konserttitalon salin penkkien kuvat. 

Henkilökunnan työvaatteissa Konserttitalon logo

Konsertti-iltaisin tunnistat aulahenkilökuntamme uusista mustista tikkiliiveistä, joissa on Konserttitalon logo. 

23.8.2023 09.40

Top soloist´s debut

Critics praise flutist Katherine Bryan.

Film music´s glamour

Anna-Maija Tuokko and Mikko Leppilampi perform the most iconic songs from Hollywood. 

A gigantic requiem

Principal Guest Conductor Christian Kluxen opens his term with Brahms. 

16.8.2023 09.18

Junioriklubi on suunnattu 7–10-vuotiaille lapsille. Klubi-illat järjestetään noin kerran kuukaudessa, keskiviikkoisin klo 17-18.30 Turun Konserttitalolla. Syksyn 2023 klubi-illat ovat 6.9.. 4.10., 8.11. ja 13.12. Ohjaajana toimii musiikkipedagogi Katri Heino.

Klubi-illoissa sinfoniaorkesteri, soittimet ja orkesterin soittajat tulevat tutuiksi hauskan yhteisen tekemisen siivellä. 

Tule mukaan tutustumaan orkesterin maailmaan, liittyminen on ilmaista!

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä.

14.8.2023 11.28

Turun musiikkitalo Fuugan konserttisalin tuolin prototyyppi on valmistunut ja näytillä Taiteiden yönä torstaina 17.8. WAMissa klo 18-23. Tule testaamaan tuolia!

Lisäksi paikan päällä voit tutustua Turun filharmonisen orkesterin syksyn ohjelmaan ja napata lipputarjouksen syksyn konserttiin.

Lue lisää musiikkitalo Fuugasta

WAM

Wäinö Aaltosen museo, Itäinen Rantakatu 38, 20101 Turku.
Taiteiden yö WAMissa

Turun kaupungin tarjonta Taiteiden yönä

Tutustu kaupungin tarjontaan tästä.

6.6.2023 11.24

Päävierailija Christian Kluxen on suosittu vieras Turussa, ja esiintynyt Turun filharmonisen orkesterin kanssa jopa viisi kertaa vuosien varrella ennen päävierailijakauden alkamista syksyllä 2023. 

Virkistä muistiasi, ja palaa menneiden konserttien tunnelmaan!

10.3.2022 Mahler Lieder

Christian Kluxen, kapellimestari 
Audun Iversen, baritoni
Boulanger - Mahler - Šostakovitš

"Tanskalaiskapellimestari Christian Kluxen puristi orkesterista voimaa, ja erityisesti Dmitri Shostakovitshin sinfonian nro 8 c-molli (op. 65) se sähköisti. - - - Jun Saotomen englannintorvisoolo hiljaisen jousimaton yllä oli yksi maagisista hetkistä, joita Kluxen orkestereineen jättiläissinfoniaan rakensi." 
-Turun Sanomat 12.3.2022

16.1.2020 Sound and Simplicity

Christian Kluxen, kapellimestari
Bjarke Mogensen, harmonikka
Debussy - Ruders - Stravinsky

"Torstaisen filharmonikkojen konsertin avasi Claude Debussyn Faunin iltapäivä, joka aikanaan toi taidemusiikkiin aivan uudenlaisen ja -värisen sointimaailman. Pehmeä, feminiininen, hauras, hento, tuon kaltaisilla sanoilla teosta on kuvattu, ja sen on sanottu jopa aloittaneen modernismin musiikissa. Kapellimestari Christian Kluxen toteutti kaikki nuo adjektiivit, ja vielä erityisen tarkasti. Jokainen hellä pizzicato putosi kuin pisara tiskialtaaseen." 
-Turun sanomat 18.1.2020

"Det cirka tio minuter långa verket [Debussys Preludium till en fauns eftermiddag] gjorde sig bra i Kluxens mogna tolkning och känsla för verkets innersta tankar."
-Åbo Underrättelser 18.1.2020

14.-15.2.2019 Temperamenttia!

Christian Kluxen, kapellimestari
Georgy Tchaidze, piano
Adès - Rahmaninov - Nielsen

"Ystävänpäivänä elämää suuremmat tunteet kuohuivat Konserttitalossa. - - - Ohjelman kokonaisuuteen sopi erinomaisesti ihmispsyykeen sukeltava Carl Nielsenin toinen sinfonia Neljä temperamenttia. - - - Christian Kluxenin johtamana teoksen ydinosa, melankolia, sai giganttiset, jopa liioitellun raskaat mittasuhteet."
-Turun sanomat, 16.2.2019

"Finalen ljuder med samma extravaganser som uvertyren. Musiken liknar inte något jag hört förr, men den var intressant och diverterande. Musikerna spelade glatt under Kluxens lugna dirigering."
-Åbo Underrättelser 16.2.2019

26.-27.10.2017 Äärettömyyksiin

Christian Kluxen, kapellimestari
Juho Pohjonen, piano
Webern - Salonen - Strauss

"Loppupuolella kapellimestari Christian Kluxen sai hyvin houkuteltua tehoja irti orkesterista, ja lopun elämää suurempi kirkastus-teema oli aidon koskettava."
-Turun Sanomat 28.10.2017

"Kluxen dirigerade förståndigt och musikerna skötte sig precist och hörvärt. Mot slutet  hörs temat knäppas på kontrabasarna - stiligt."
-Åbo Underrättelser 28.10.2017

17.11.2016 Karisma Virtuoso 

Christian Kluxen, kapellimestari
Barnabas Kelemen, viulu 
Šostakovitš - Nielsen

"Kapellimestari Christian Kluxen oli niin ikään uusi tuttavuus. Hänen työskentelynsä oli vaivatonta, ja erityisen hyvin hän hoiti balanssiasiat. Ihan kaikki kuului, muun muassa fagottisoolot, joiden kuuluminen ei ole koskaan itsestään selvää. Ja tietenkin Kluxen oli omimmillaan, kun väliajan jälkeen päästiin Carl Nielsenin neljännen sinfonian pariin, tanskalainen kapellimestari tuntee kyllä tanskalaisen säveltäjän. Kluxenin tulkinta oli raikas ja vivahteikas, ja hänen eleissään näkyi äärimmäinen keskittyminen olennaiseen. - - - Kontrasteja, kihinää ja kuohuntaa riitti, Kluxen antoi Nielsenin elämänvoiman virrata pidäkkeettömästi."
-Turun sanomat 19.11.2016