Muuta tekstin kokoa:

Konserttimestari Matti Koponen kantaesittää Elisar Riddelinin viulukonserton: ”Takaan, että se on mielenkiintoinen ja hyvin vaihteleva”

TFO:n konserttimestari Matti Koponen nousee solistiksi perjantaina 5.5. klo 19 Konserttitalossa. Konsertissa päästään nauttimaan maailman kantaesityksestä, kun Koponen esittää Elisar Riddelinin viulukonserton Loviatar. Lue, mitä Koponen kertoo teoksesta!

Mistä idea teokseen syntyi?

- Minulla on ollut pitkään toiveena soittaa joku konsertto orkesterimme solistina. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että meillä käy niin hienoja kansainvälisiä tähtiä soittamassa jo tunnettuja viulukonserttoja, että halusin haastaa itseni uudella musiikilla. Olin kuullut hyvää Elisarin sävellyksistä ja mietin, että Turussa ei hirveästi esitetä aikamme musiikkia.  Elisarin musiikissa on paljon vaikutteita suomalaisesta mytologiasta, joten tämä aihe tuntui minulle myös hyvin mieleiseltä. 

Millainen teos on?

- Loviatar on neliosainen konsertto viululle ja orkesterille. Sen rakenne on samankaltainen kuin Shostakovitsin ensimmäisessä viulukonsertossa. Kolmannen osan alun jälkeen solisti jatkaa konserttoa kadenssilla, joka johdattelee kuulijan moninaisten vaiheiden jälkeen konserton finaaliin.

Millainen prosessi teokseen tutustuminen on ollut?

- Prosessi on ollut haastava. Teos ei ole helppo, mitä toisaalta en toivonutkaan. Uuden teoksen harjoitteleminen ja siihen valmistautuminen on erilainen haaste, kuin tunnetun viulukonserton valmistaminen. Et voi ottaa mallia kenestäkään, tai kopioida hyviä sormituksia ja jousituksia keneltäkään kokeneelta mestarilta, vaan kaikki on uutta. Tämä myöskin toki tekee teoksen valmistamisesta mielekästä, koska oman tulkinnan löytäminen ilman vaikutteita on toki helpompaa.

Terveisesi kuulijoille?

- Suosittelen konserttoa lämpimästi kaikille, kaikenlaisen musiikin ystäville! Takaan, että se on mielenkiintoinen ja hyvin vaihteleva. Lisäksi samassa konsertissa kuullaan yksi lempi sinfonioistani, nimittäin Sergei Rahmaninovin 2. sinfonia. Se on yksi kauneimpia orkesteriteoksia ja olen varma, että Joonas Pitkäsen käsissä se nousee erityisiin sfääreihin!

Loviatar