Muuta tekstin kokoa:

Psst! Meni jo.

PERUTTU: Henri Kemppainen – Suuri Taikashow

Henri Kemppainen - Suuri Taikashow Turun Konserttitalossa 19.11.2023 on valitettavasti peruuntunut. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteelle täyttämällä lomakkeen https://web.lippu.fi/palautus/ 31.12.2023 mennessä.

----------------------------------------------

Suomen kansainvälisesti tunnetuin taikuri Henri Kemppainen ensimmäiselle Suomen-kiertueelleen 

Ympäri maailmaa omien ohjelmanumeroidensa kanssa kiertänyt Henri Kemppainen lähtee ensimmäiselle Suomen-kiertueelleen marraskuussa. Yksitoista esitystä sisältävä Suuri Taikashow vie jo kahdesti vuoden taikurina palkitun Kemppaisen Helsinkiin, Turkuun, Kuopioon, Kuhmoon, Ouluun, Seinäjoelle, Lahteen, Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Tampereelle. Henkeä salpaavien Suuri Taikashow –esitysten liput tulevat myyntiin maanantaina 8. toukokuuta. 

Suomen valovoimaisimpiin taikureihin lukeutuvan Henri Kemppaisen Suuri Taikashow -kiertueen esitykset yhdistelevät kekseliäästi niin taikuuden klassikoita kuin suuria illuusioitakin, joita Suomessa harvemmin näkee. Taikuuden ja illuusioiden lisäksi kiertueella nähdään Kemppaisen suosittua lähitaikuutta, joka on tullut tutuksi mm. miehen kansainvälisessä tv-levityksessä olevasta Magic in Lapland -sarjasta. Lähitaikuuden näkymisestä myös suurissa saleissa huolehtii kameratiimi ja isot screenit, joiden ansiosta myös pienimmät yksityiskohdat välittyvät aina takariveihin asti. Koko perheelle sopivan esityksen ohjaa tanssijakoreografi ja näyttelijä Sami Saikkonen. Luvassa on show, joka yllättää, naurattaa ja hämmästyttää. 

- Olen todella innoissani päästessäni kiertämään Suomea taikashowni kanssa. Vaikka olen esiintynyt paljon ympäri maailmaa, on Suomen-kiertue ollut minulle toistaiseksi toteutumaton lapsuuden unelma. Kiertueen esityksiä on valmisteltu jo pitkään: tervetuloa viihtymään ja hämmästymään uskomattoman taikashow’n pariin, Henri Kemppainen sanoo. 

Ammattilaisuransa vuonna 2006 aloittanut Henri Kemppainen on arvostettu kansainvälinen taikuri, joka on kiertänyt ympäri maailmaa esiintymässä omien ohjelmanumeroidensa kanssa aina Abu Dhabissa asti. Hänet on valittu Vuoden taikuriksi vuosina 2019 ja 2022 sekä Vuoden parhaaksi Esiintyjäksi Evento Awardseissa 2016. Las Vegasissa yksityisopissa kouluttautunut Kemppainen on myös ensimmäinen suomalainen taikuri, jonka tv-sarja on kansainvälisessä levityksessä: Magic in Lapland sarjaa on esitetty laajalti niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikassakin sekä Aasiassa ja Euroopassa. Suomessa Kemppainen on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä myös mm. Haloo Helsinki! -yhtyeen, Robinin, Anna Puun ja Jussi69:n kanssa.
 

LIPUT:

Liput myyntiin ma 8.5 . klo 10 osoitteessa livenation.fi
Palvelumaksuineen alkaen 39,50 €
Eläkeläiset, lapset 3-12 v, opiskelijat palvelumaksuineen alk. 29,50 €

Tapahtuman järjestää Live Nation Finland Oy.

Turun konserttitalo
Sunnuntai
19.11.2023 15:00

Kesto n. 1h 40min sis. väliaika.