Muuta tekstin kokoa:

Psst! Meni jo.

Malja huomispäivälle – Korsuorkesteri solistivieraana Kyösti Mäkimattila

Tulossa syyskuussa! Isänmaallinen jäähyväiskiertue Malja huomispäivälle – lavalla Korsuorkesteri solistivieraana Kyösti Mäkimattila

Kun Korsuorkesterin syntysanat lausuttiin ääneen 33 vuotta sitten - tuskin kukaan osasi arvata, millainen menestystarina oli syntymässä. Ryhmä on vuosikymmenet pysynyt viihteen etulinjassa, tyylilleen uskollisena. Musiikkimaailmaa seuraavat ihmiset osaavat yhdistää Korsuorkesterin sota-ajan laulujen tulkiksi. Ansiolistalla komeilee Suomen Mestari orkesteri 1994 -kilpailun voitto, Syksyn Sävel -kisat sekä lukuisat konserttikiertueet ja levytykset. Orkesteri on saavuttanut urallaan paljon ja saanut lukuisia hienoja mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan. Vuonna 2012 Korsuorkesterin oli tarkoitus laittaa kokonaan pillit pussiin ja lopettaa keikkailu, mutta yleisö kaipaa heitä yhä esiintymisareenoille! Jatkuvasti kuuluu toiveita toiveiden perään, jotta ryhmä palaisi viihdyttämään. Aktiiviura on jäänyt, mutta syyskuussa on sopiva hetki sinetöidä pitkä ura jäähyväiskonsertteihin.

- ”Onpa kiva syyskuu tulossa! Saan pitkästä aikaa vetää arvokkaat vm. 1936 olevat sotilasvaatteet ylle ja ottaa naftaliinista rakkaan Korsukitarani. Voin lähteä tuttujen kavereiden kanssa nostamaan maljan huomispäivälle musiikin voimalla. Vielä kerran estradille. Kiitos kaikille osapuolille tästä ilon sanomasta”, tunnelmoi Korsuorkesterin ensimmäinen ja viimeinen jäsen Pepe Kovanen.
 

Viimeinen kiertue syyskuussa 2023

Viime vuosina on ollut hyvin ennalta arvaamattomia tilanteita keikkarintamilla, mutta syyskuuksi on kuitenkin suunniteltu paluuta vielä kerran, yhden konserttikiertueen verran. Viihderintamalle rantautuu Malja huomispäivälle - isänmaallinen jäähyväiskiertue. 

Kiertueen vieraaksi on kutsuttu tänä vuonna 10 v. juhlavuottaan viettävä Tangokuningas 2013 Kyösti Mäkimattila. Kyöstin ja Korsuorkesterin yhteistyö on ollut saumatonta jo vuosia ja esiintyjistä on helposti aistittavissa hyvän ystävyyden lämmin side. Korsulaiset ovatkin siirtäneet viestikapulaa Kyöstin suuntaan.

Korsuorkesterin kokoonpanossa ovat Pepe Kovanen, Ami Varjotie, Kalevi Hautamäki, Jarmo Peippo ja Markku Juoksukangas. Kokoonpanoa täydentää Varjokuva-orkesterin riveistä tuttu kosketinsoittaja Juha Maunu.

- ”Mun vyönsoljessa lukee 'Ole valmis'. Siksipä en epäröinyt sekuntiakaan, kun Pepe kysyi mukaan. Aina on hyvä hetki tehdä pieni kierros Korsuorkesterin kanssa. Tämä on suuri ilo”, Kyösti Mäkimattila kiteyttää kunnioitusta äänessään.
 
Musiikki on elämäntapa, jota ilman on vaikea elää. Soittokalusto on kunnossa ja intoa riittää. Kasassa on siis parhaat mahdolliset lähtöasetelmat. Luvassa on aimo annos aitoa nostalgiaa, iloa ja liikutuksen kyyneleitä nostattavia lauluja. 

- ”Ohjelmisto kootaan huolella, mukaan valitaan vain parhaita selkäpaloja. Saattaa toki olla, että yleisö saa kuulla myös jotain ennenkuulumatonta. Odotan tätä innolla. Musiikkia ajalta, jolloin pienen maamme ja kansamme olemassaolo oli uhattuna, tuntuu suorastaan ajankohtaiselta”, Kyösti jatkaa.

 

Turun konserttitalo
Torstai
21.09.2023 18:00

Kesto n. 2h 30min sis. väliaika.

Liput
59,00 € | 49,00 €