Siirry sisältöön
Sello

Marko Ylönen

Sellisti Marko Ylönen on uransa aikana toiminut lukuisissa rooleissa solistina, soolosellistinä orkestereissa, kvartetin jäsenenä, kamarimuusikkona, taiteellisena johtajana sekä opettajana. Hän on menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sekä levyttänyt suuren määrän keskeistä ja uudempaa sellokirjallisuutta. Ylösen ohjelmisto on hyvin laaja sisältäen keskeisten säveltäjien teosten lisäksi laajan joukon teoksia suomalaisilta säveltäjiltä.

Ylönen on konsertoinut laajalti Euroopassa, USA:ssa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Hän soittaa säännöllisesti useimpien suomalaisten orkesterien solistina. Hän on esiintynyt myös muun muassa Camerata Salzburgin, English Chamber Orchestran ja Netherlands Chamber Orchestran solistina. Kapellimestariyhteistyö-kumppaneista mainittakoon Hannu Lintu, Susanna Mälkki ja Sakari Oramo.

Vuonna 1990 Ylönen saavutti ensin toisen palkinnon Turun Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa sekä myöhemmin palkintosijan Moskovan kansainvälisen Tsaikovski-kilpailun finaalissa. Keväällä 1996 hän voitti 1. palkinnon Concert Artists Guild -kilpailussa New Yorkissa.

Vuosina 2003, 2008 ja 2010–12 Ylönen oli kutsuttuna Korsholman musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi ja vuosina 2014–2017 samaan tehtävään LuostoClassic festivaalille. Ylönen on toiminut Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professorina vuodesta 2009. Ylösen opettajina ovat olleet Csaba Szilvay, Erkki Rautio, Heikki Rautasalo ja Heinrich Schiff.