Historia: Live since 1790!

Orkesteri muuttaa uuteen Musiikkitalo Fuugaan syksyllä 2026.

John Storgårdsin ylikapellimestarikausi alkoi syksyllä 2024.

Christian Kluxenin päävierailijakausi alkoi vuonna 2023.

Olli Mustonen toimi TFO:n taiteellisena johtajana kolmoisroolissa: kapellimestarina, solistina ja säveltäjänä. Hänen kauttaan varjosti Covid 19 -pandemia, joka pysäytti konserttitoiminnan, mutta nosti orkesterin korkeatasoisen striimaustoiminnan korkeaan arvoon.

Mustonen oli turkulaisille entuudestaan tuttu. Monien vierailujen ohella hän toimi Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuosina 1990-92.

Leif Segerstam oli luonut pitkän kansainvälisen uran tullessaan Turkuun. Hän oli näkyvä mediapersoona ja hänen karismansa käänsi orkesterin yleisömäärät kasvuun. Ohjelmiston keskiössä olivat suuret 1900-luvun klassikot ja mielleenpainuvat Sibelius-tulkinnat.

Segerstamin henkilökohtaiset suhteet johtivat useaan konserttimatkaan Pietarin Mariinski-saliin.

Hän oli monipolvinen persoona, jolta jäi elämään useita aforismeja, kuten ”Musiikki ei ole se mikä soi, vaan se, miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi”. Segerstam oli myös tuottelias säveltäjä yli 300:lla vapaapulsatiivisella sinfoniallaan, joita kuultiin myös Turussa.

Vuosi 2015 oli turkulaisen kulttuurin juhlavuosi. Turun Soitannollinen Seura vietti 225-vuotisjuhliaan, ja orkesteri juhlisti Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlaa Sibelius-maratonilla. Ainutlaatuinen 7 kukkulaa soi -konsertti, jossa orkesteri soitti Finlandian hajautettuna Turun seitsemälle kukkulalle Leif Segerstamin johtaessa esitystä Vartiovuoren tähtitornin katolla.

Vuonna 2012 luotiin uusi aloitteleville musiikinystäville suunnattu Uteliaat aloittelijat -sarja, jossa konsertteja edelsi ennakkoesittely.

Julian Rachlin aloitti päävierailijana vuonna 2017 ja valloitti nopeasti turkulaisten sydämet. Hänen klassiseen perinteeseen keskityyvät ohjelmansa, joissa hän toimi usein myös solistina, nousivat suureen suosioon.

Kahden nuoren kapellimestarin jälkeen Turussa luotettiin taas kokemuksen voimaan. Kun Petri Sakari astui orkesterin johtoon, orkesteri oli vaikean taloudellisen tilanteen keskellä ilman intendenttiä. 2000-luvun alun suurprojektit olivat suistaneet orkesterin talouden pahasti miinukselle. Herrasmiesmäinen Sakari joutui toimimaan leikkausten ja tiukan talouskurin keskellä. Hänelle romantiikan ja myöhäisromantiikan kauden musiikki oli läheisintä. Orkesterille saatiin tallennesopimus, mikä heijastui tihentyneenä levytystoimintana.

Kaksi Mozartin oopperaa toteutettiin Turun filharmonisen orkesterin, Åbo Svenska Teaterin ja Turun musiikkijuhlien yhteistyönä: Cosi fan tutte 2009 ja Figaron häät 2013. Turku oli Suomen kulttuuripääkaupunki vuonna 2011 ja orkesteri osallistui siihen esittämällä Mikko Heiniön oopperan Eerik XIV modernina multimediatoteutuksena Logomossa Leif Segerstamin johdolla.

Syyskuussa 2007 pidettiin ensimmäinen Juhana-herttuan musiikkisalonki Turun linnassa. Kamarikonsertit linnassa jatkuivat vuoteen 2010 asti. Sen jälkeenkin kamarimusiikki on pysynyt säännöllisenä osana orkesterin toimintaa.

Konserttitalossa otettiin uusi askel, kun vuonna 2010 välitettiin ensimmäinen striimattu konsertti. Uusia yleisötyön muotoja on otettu käyttöön pitkin 2000-lukua, esim. orkesterin jalkautumisviikot, jolloin soittajat levittäytyvät kaupunkiin ja kauppakeskuksiin. Uudet toimintamuodot tuovat orkesteria lähemmäs Turun asukkaita.

Juha Kangas toimi Turun filharmonisen orkesterin päävierailijana kymmenen vuoden ajan vuosina 2001-2011. Kangas oli vahva jousiston kehittäjä, antaumuksellinen ammattilainen ja uuden ohjelmiston tuoja.

Kului jälleen muutama vuosi, ennen kuin uusi ylikapellimestari Tibor Bogányi aloitti orkesterin peräsimessä vuonna 2003. Hän edusti nuoria kykyjä ollen vielä Hannu Lintuakin pari vuotta nuorempi aloittaessaan. Bogányi toi orkesteriin erityisesti unkarilaista musiikkia mm. Bartokin näyttämöteosten muodossa, jotka toteutettiin yhteistyössä tanssiteatteri ERI:n kanssa. Bogányin kaudella uusien säveltäjien osuus esitetyistä teoksista oli keskimääräistä suurempi.

Orkesterin toiminta perustuu 2000-luvulla sinfoniakonserttien kovan ytimen ympärille. Muita konserttimuotoja ovat kirkko-, viihde-, lasten- ja koululaiskonsertit. Vuonna 2003 orkesterin ulkomaanmatka kohdistui Viipuriin ja Pietariin Tuomas Ollilan johdolla. Heiniön rinnalle nimikkosäveltäjäksi valittiin ruotsalainen Anders Hillborg.

Vuonna 2005 nähtiin orkesterin historian suurin spektaakkeli, kun Wagnerin Lentävä Hollantilainen esitettiin Suomen Joutsenen ja Sigyn-laivan kansilla pimenevässä elokuun illassa. Saman vuoden useat taiteellisia voittoja saavuttaneet suurproduktiot merkitsivät kuitenkin suuria taloudellisia tappioita.

Yksi erityinen produktio otti yleisön vahvasti mukaan tapahtumaan, kun syyskuussa 2003 neljänä iltana esitettiin loppuunmyydylle yleisölle ”Skandaali”. Siinä luotiin uudelleen Stravinskyn sensaatiomaisen Kevätuhri-baletin kiihkeä kantaesitys Pariisin Champs-Élysées-teatterissa toukokuussa 1913. Yleisö jaettiin Stravinskin musiikin kannattajiin ja vastustajiin.

Mercierin jälkeen ei heti palkattu uutta ylikapellimestaria, vaan päävastuun orkesterista kantoi päävierailija Ralf Gothóni. Osana hänen sopimukseensa kuului solistitehtäviä. Orkesterin matka Puolaan vuonna 1997 tehtiin Pertti Pekkasen johdolla. Vuonna 1998 tehtiin peräti kaksi ulkomaanmatkaa: Saksaan Gothónin, Tukholmaan Söderblomin ja Segerstamin johdolla.

Uusi ylikapellimestari Hannu Lintu aloitti kautensa vuoden 1998 alussa. Hänen menestyksekäs vierailunsa edellisenä vuonna johti nuoren nousevan kapellimestarin nimitykseen. Hänen kaudellaan orkesteri kehittyi merkittävästi, ja arvostelut olivat kauttaaltaan kiittäviä. Hannu Lintu vei orkesterin Kiinan-kiertueelle vuonna 1999.

Vuonna 1999 alkoi hedelmällinen yhteistyö tanssiteatteri ERI:n kanssa Heiniön sinfonian Possible Worlds tanssitoteutuksella. Sinfoniaorkesterin ja tanssiteatterin ainutlaatuinen yhteistyö jatkui pitkälle 2000-luvulle.

Turun kaupunginorkesteri muutti markkinointinimeksensä Turun filharmoninen orkesteri vuonna 2000, mikä kytki sen tiiviimmin osaksi yleiseurooppalaista traditiota.

Vuonna 2002 vietettiin Turun konserttitalon 50-vuotisjuhlia Paavo Berglundin johdolla. Hänet nimitettiin samalla orkesterin kunniakapellimestariksi.

Vuonna 2001 kamarimusiikin soittaminen organisoitiin uudelleen luomalla säännöllinen Juhiksen salonki -sarja orkesterin pitkäaikaisen konserttimestarin Juha-Pekka Vikmanin johdolla. Kamarimusiikki on tärkeää muusikoiden yhteissoiton ja keskinäisen kuuntelun kehittäjänä. Sarjaa järjestettiin vuoteen 2007 saakka.

Ennen konserttia pidettävät Varaslähdöt aloitettiin vuonna 1998, ja ne saivat kiitosta yleisöltä.

Jaques Mercier siirtyi luontevasti Turun kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi Bezrodnyin kauden päätteeksi. Ranskalainen kapellimestari oli ranskalaisen musiikin syvällinen tuntija, mikä toi vaihtelua orkesterin linjaan. Aiemmat kapellimestarit Edgrenistä alkaen olivat suuntautuneet enemmän venäläiseen musiikkiin, joten ranskalainen sävy oli tervetullut.

Orkesteri aloitti aktiivisen levytystoiminnan Mercierin johdolla. Siihen sisältyivät Selim Palmgrenin pianokonsertot, hänen oopperansa Daniel Hjort sekä orkesterin tulevan nimikkosäveltäjän Mikko Heiniön teoksia.

Alueorkesteritoiminta hiipui ja päättyi lopullisesti 1990-luvun alkuvuosien lamaan. Lamasta huolimatta orkesteri teki ulkomaanmatkoja: 1991 Unkariin, 1993 Saksaan sekä 1995 Tukholmaan ja Pietariin.

Kun Igor Bezrodnyi valittiin orkesterin kapellimestariksi, hän oli turkulaisille jo entuudestaan tuttu. Hän oli esiintynyt ensimmäisen kerran Turussa viulistina vuonna 1955 ja 1960-luvulla vierailevana kapellimestarina. Pertti Pekkasen kauden jälkeen orkesterin kapellimestarin rooli pieneni ja intendentin kasvoi. Kapellimestari johti enää kolmanneksen orkesterin konserteista, mutta säilytti aseman orkesterin keulakuvana.

Bezrodnyin kaudella romantiikan ajan teokset korostuivat 1900-luvun musiikin kustannuksella. Hän johti myös barokkia sisältävät kamarikonsertit. 1980-luvun lopulla orkesteri vieraili kotimaassa ja vuonna 1987 Ruotsissa.

Turun Soitannollisen Seuran 200-vuotisjuhlia vietettiin 26.1.1990 Ulf Söderblomin johdolla.

Turun kaupunginorkesterissa siirryttiin uuteen käytäntöön, kun päävierailijaksi valittiin Jacques Mercier syksyllä 1988. Vuoden 1989 aikana molemmat kapellimestarit johtivat 5 konserttia.

Turkulainen Pertti Pekkanen oli suosittu, rauhallinen ja selkeäliikkeinen johtaja, joka nuoresta iästään huolimatta valittiin muusikoiden tuella vain 30-vuotiaana 58 henkisen Turun kaupunginorkesterin johtoon. Hänen kautensa lopussa orkesterin koko kasvoi 72 soittajaan saavuttaen lähes 2000-luvun modernin orkesterin koon. Keskeinen sinfoniamusiikki oli Pekkasen kauden ydintä, erityisesti 1900-luvun musiikki. Ohjelmistossa nousivat esiin myös viihde-, operetti- ja musikaalimusiikki. Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron perustaminen vuonna 1982 johti monen suuren kuoroteoksen esittämiseen, mm. Sibeliuksen Kullervo, Verdin Requiem ja Beethovenin 9. sinfonia. Orkesterin koon kasvu mahdollisti myös Mahlerin sinfonioiden esittämisen.

Orkesterin toinen ulkomaanmatka tehtiin Pekkasen johdolla vuonna 1975 Leningradiin ja kolmannen matkan kohteina olivat Malmö ja Århus vuonna 1980. Pekkasen kaudella äänitettiin Turun kaupunginorkesterin ensimmäinen levy, Einar Englundin 1. sinfonia vuonna 1979.

Orkesterin osallistuminen teatteriesityksiin loppui vuonna 1978 jättäen lisää aikaa konserttiohjelmistojen harjoitteluun. Tästä seurasikin hurja orkesterin soittotason nousu. Turun kaupunginorkesterin suurin soittotekninen haaste koettiin Stravinskin Kevätuhrin esityksessä vuonna 1981. Orkesteria vahvistettiin 20 muusikolla, ja se sai laajasti tunnustusta taidoistaan.

Mikko Heiniön ensimmäinen kantaesitys Turun orkesterin kanssa oli vuonna 1982 kantaesitetty konsertto orkesterille. Yhteys tiivistyi, kun hänet nimitettiin Turun yliopiston musiikkitieteen professoriksi vuonna 1986 ja orkesterin nimikkosäveltäjäksi vuonna 1997.

Konserttien kävijämäärissä oli tuntuvaa kasvua. Alueorkesteritoiminta sai jatkoa, kun lähikunnista tulijoille järjestettiin bussikuljetuksia. Konserttien yleisömäärä nousi historian korkeimmaksi ollen kauden loppupuolella peräti n. 900 kuulijaa per konsertti.

Turun kaupunginorkesterin 50-vuotisjuhlia vietettiin marraskuussa 1977 Konserttitalolla. Pertti Pekkasen johdolla esitettiin sama ohjelma kuin kunnallisen orkesterin ensimmäisessä konsertissa vuonna 1927: Sibeliuksen Satu, viulukonsertto sekä toinen sinfonia.

Pekkasen kauden aikana nähtiin Turussa merkittäviä kansainvälisen tason kapellimestareita ja solisteja. Puolet konserteista soitettiin vierailevan kapellimestarin ohjauksessa.

Kamarikonserteista tuli normaali käytäntö vuodesta 1981 lähtien. Kamari- tai jousiorkesterin konserteissa ohjelmisto keskittyi barokin ja klassismin musiikkiin sekä uudempaan 1900-luvun musiikkiin.

Kaupunginorkesterin omat oopperaesitykset loppuivat vuoteen 1958. Turun oopperayhdistyksen perustaminen vuonna 1964 toi vuotuiset oopperat Turkuun aina 2000-luvun alkuun asti.

• Huippuvuonna 1984 maksaneiden katsojien keskiarvo oli konserttien toistamisesta huolimatta 953. Vuonna 1985 kausikorttilaisten määrä nousi lähes 1500 kuulijaan eli keskimäärin 746 sekä torstaisin että perjantaisin. Kausikorttien ostamista piti jopa rajoittaa, jotta yksittäislippujen myyntiinkin jäisi ostettavaa.

Paavo Rautio oli kapellimestarina vankka ammattilainen, joka halusi johtaa teokset ulkoa. Orkesteri jatkoi kokonsa kasvattamista 49 soittajasta 58 soittajaan. Orkesterin kapellimestari johti yhä suurimman osan konserteista itse. Sinfoniakonsertit olivat vihdoin orkesterin päätuote, vaikkakin orkesteri avusti yhä teatteriesityksissä jopa 80 iltana vuodessa. Konserttien keskimääräisen kuulijamäärän raju nousu (vuonna 1967 511 ja vuonna 1972 901) johti konserttien uusimiseen peräkkäisinä iltoina.

Orkesteri teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa vuonna 1972 Tallinnaan. Turussa kuulijat saivat kokea massiivisen soittajiston esityksiä, kun Turun kaupunginorkesteri piti yhteiskonsertteja Tampereen, Lahden ja Helsingin orkestereiden kanssa. Alueorkesterityön puitteissa orkesteri esiintyi lähialueen kaupungeissa 1970-luvulla. Uudistuksia yleisölle olivat vuodesta 1965 lähtien käsiohjelmiin kirjoitetut teosesittelyt ja vuodesta 1969 alkaen julkaistu kausiesite.

Raution ohjelmistossa romantiikan ajan musiikki sai jälleen suurempaa jalansijaa, ja ohjelmisto koostui tasapainoisesti eri tyylisuunnan teoksista. Kaupunginorkesterin historian ensimmäiset tilausteokset olivat Jarmo Sermilän Pentagram ja Sven-Eric Johanssonin Sinfonietta Pastorella.

• Janacekin Sinfonietta soitettiin vuonna 1971. Partituurissa on yhteensä jopa 25 vaskipuhaltajaa.
• Vuonna 1965 kapellimestarin paikkaa haki myös 20-vuotias Leif Segerstam, josta tuli Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari vuonna 2012. Hän debytoi TFO:n johtajana vuonna 1966.
• Vuodesta 1968 alkoi yhteistyö Turun musiikkiopiston kanssa. Parhaat opiskelijat pääsivät esiintymään Turun kaupungin orkesterin säestyksellä opinnäytteissä. Tämä traditio jatkuu yhä Nuorten solistien konserteissa keväisin.

Jorma Panulaa voidaan kutsua orkesterin muutosjohtajaksi. Ole Edgrenin aloittaman kovan taistelun jälkeen orkesterin koko kasvoi Panulan kaudella peräti 10 muusikolla. Suomalaisen kapellimestarikoulutuksen ihmeidentekijän johdolla orkesterin vaatimukset nousivat uudelle tasolle. Panula vähensi romantiikan musiikin osuutta ohjelmistossa ja palasi sinfoniamusiikin juurille. Ohjelmistossa oli paljon klassismia, barokkia ja 1900-luvun musiikkia. Uutena tyylilajina turkulaisia tutustutettiin viihdemusiikkiin ja jazziin. Wieniläismusiikki ja valssit löysivät myös paikkansa konserttien ohjelmistoissa.

Ole Edgren oli 21 vuoden kiinnityksellään orkesterin historian pitkäaikaisin johtaja. Suurimman osan konserteista Edgen johti itse, mutta muutamia vierailijoita jopa sinfoniakonserteissa kävi vuosittain.

Edgren johti mielellään romantiikan ajan musiikkia, sotilassoittokunnasta saatiin 30-35 muusikon kokoonpanoon lisäsoittajia. Ohjelmisto laajeni 1900-luvun suuntaan sekä varhaisempaan barokkiin, siinä oli myös vahva venäläisen musiikin painotus. Suomalaisista säveltäjistä nousi esiin uusi sukupolvi Einar Englundin johdolla. Vuonna 1959 modernismi saapui Turkuun, kun kuultiin jopa dodekafoniaa. Sodan jälkeen ulkomaisia vierailijoita alkoi taas näkyä konserteissa. Antonia Brico oli johtanut Turussa ensimmäisen kerran jo vuonna 1947, ja vuonna 1955 kuultiin hänen lisäkseen toista naiskapellimestaria, suomalaista Heidi Dundblad-Halmetta.

Vaikka helppotajuiset kevyen musiikin sinfoniakonsertit, wieniläiskonsertit ja sunnuntaiset päiväkonsertit olivat suosittuja, suuntana oli vakavampi konserttikokemus. Sota toi yhteisöllisyyttä konsertteihin, ja yleisötyö laajeni sotilas-, sairaala- ja koululaiskonsertteihin. Uutta yleisöä haettiin työväestöstä esiintymällä tehtaissa.

1920-luvun jälkeen oopperatoiminta hiipui, mutta nousi uudelleen merkittävään asemaan vuodesta 1951 lähtien. Taikahuilun taiteellinen voitto nosti toiveet korkealle, mutta tulevien vuosien taloudelliset tappiot pakottivat oopperaesitysten lopettamiseen vuoteen 1958.

Sinfoniakonserttien merkitys kasvoi, kun Suomen ensimmäinen konserttikäyttöön suunniteltu Turun konserttitalo valmistui. Vihkiäisiä vietettiin 27.11.1952 suuren innostuksen vallitessa. Heti perään 9.12.1952 vietettiin Kaupunginorkesterin 25-vuotisjuhlia soittamalla Sibeliuksen toinen sinfonia, Palmgrenin Pianokonsertto nro 2 (pianistina Ernst Linko) sekä Uuno Klamin Karjalainen rapsodia. Alkuvuodesta 1953 lähtien kaikki sinfoniakonsertit keskitettiin uuteen taloon, jonka akustiikkaa kehuttiin yhdeksi Euroopan parhaista.

• Turkulaiset lämpenivät hitaasti modernille musiikille. Onni Kelon johtama nykymusiikin konsertti Akatemiatalolla vuonna 1962 houkutteli paikalle vain 54 kuulijaa.
• Antonia Brico on ensimmäinen kansainväliseen maineeseen noussut naiskapellimestari johtaen mm. Berliinin ja New Yorkin filharmonikkoja. Sibelius kutsui hänet Suomeen ja Ainolaan. Hänestä on tehty elokuva Kapellimestari vuonna 2023.

Kaupunginorkesterin soittajien palkanmaksu aiheutti yhä murhetta, sillä palkkaa saatiin vain soittokauden ajan syksystä kevääseen. Toive täydestä kunnallistamisesta nousi erityisesti siksi, että soittajia menetettiin Helsinkiin parempien työolojen tähden. Vihdoin vuoden 1944 alusta alkaen soittajien vakinaistaminen onnistui valtuuston myönteisen päätöksen turvin. Näin merkittävän asian toimeenpaneminen kesken sotavuosien kertoo siitä, miten tärkeänä kulttuuria pidetiin sodan vaikeina vuosina.

Loppuvuodesta 1943 orkesteriin kiinnitettiin ensimmäisinä kapellimestari Edgren ja konserttimestari Nissinen. Sopimuksia tehtiin jättäen kuitenkin osa viroista täyttämättä sodasta palaavia muusikoita odottamaan. Kaikki eivät palanneet, soolosellisti Olli Aunio kaatui elokuun alussa 1944. Muusikoiden vakinaistaminen merkitsi suurta parannusta heidän elämäänsä: palkkaa maksettiin läpi vuoden, myös ikälisät ja eläke-edut karttuivat normaalisti.

Jatkosota päättyi syyskuussa vuonna 1944 ja Suomi heräsi uuteen aluemenetysten, sotakorvausten ja matalamman elintason todellisuuteen. Sodan jälkeiseen aikaan kuului suuri kulttuurin nälkä. Yleisö tungeksi konserteissa, oopperassa, elokuvissa ja teattereissa, sillä taide oli hyvä keino pyyhkiä sodan tuskaiset muistot pois mielestä.

Syyskausi 1939 pyörähti käyntiin lokakuussa ja jo ensimmäisessä sinfoniakonsertissa puhallinpuolella oli miehistövajausta asepalvelukseen kutsuttujen soittajien vuoksi. Sodan uhka näkyi ohjelmiston sotilasaiheisina teoksina. Toiveet Suomen pysymisestä suursodan ulkopuolella karisivat, kun 26.11. väitetyiden Mainilan laukaisujen jälkeen 30.11. Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan.

Sota vaikutti monin tavoin orkesterin elämään. Pimennysmääräysten takia sodan aikaiset konsertit pidettiin päivisin. Turkua pommitettiin ensimmäisen kerran 19.12.1939 ja sen jälkeen pommituksia oli 60. Kevätkaudella pidettiin kahdeksan konserttia.

Tauno Hannikainen oli sodan ajan esiintymismatkalla Yhdysvalloissa, ja kaudella 1940-41 kapellimestarin tehtävään kiinnitettiin Viipurin konserttimestari Eero Selin. Sota kosketti myös orketeria, kun ykköshuilisti Viljo Salosen kaatui rintamalla maaliskuussa 1940.

Jatkosodan alettua kesällä 1941 pystyttiin toimintaa jatkamaan, eikä konserttimääristä tarvinnut tinkiä edes suurpommitusten aikana keväällä 1944. Yleisömenestys oli konserteissa hyvä. Sodan aikainen huvikielto ei koskenut konsertteja, ja ihmisillä oli tarve kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Yhteiskunnallinen ulottuvuus tuli esiin hyväntekeväisyys-, tehdas-, liikelaitos- ja koulukonserteissa.

Hannikainen jäi Yhdysvaltoihin ja uudeksi kapellimestariksi valittiin Ole Edgren. Hänen orkesterinsa 28 muusikosta 17 oli suorittamassa asepalvelusta, joten naisten määrä kasvoi orkesterissa muun yhteiskunnan tapaan. Syksyllä 1941 konserttimestarina aloitti Irma Nissinen, joka oli ollut samassa toimessa jo vuosina 1936–38.

• Hannikainen palasi Suomeen vasta 1950-luvun alussa astuessaan Helsingin orkesterin johtoon.

Toivo Haapanen toimi vuoden Kaupunginorkesterin johtajana Tauno Hannikaisen ulkomaanmatkan ajan. Hänen kautensa päätteeksi orkesteri osallistui Turun kaupungin 700-vuotisjuhlaan 15.–23.6. 1929. Orkesteri esiintyi useassa tilaisuudessa, mutta taiteellisesti merkittävin oli Haydnin Luominen, joka esitettiin kerran Tuomikirkossa ja kahdesti Mikaelinkirkossa. Tuomiokirkossa esitettiin myös Selim Palmgrenin juhlakantaatti Turun lilja säveltäjän johdolla. Se sai traagisia sävyjä, kun Palmgrenin puoliso Maikki Järnefelt-Palmgren vaipui kenraaliharjoituksessa Tuomiokirkon lattialle aivohalvauksen saaneena. Hän menehtyi kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin. Toivo Haapanen siirtyi syksyllä 1929 Radio-orkesterin kapellimestariksi.

Tauno Hannikainen palasi yhden välivuoden jälkeen Turkuun ja toimi kapellimestarina Turun kaupunginorkesterissa aina vuoteen 1939 asti, joten orkesterin varhaisia vuosia voidaan nimittää Hannikaisen kaudeksi.

Ajan käytännön mukaan kapellimestari johti itse lähes kaikki konsertit. Joitain poikkeuksia oli muissa konserteissa, mutta sinfoniakonserteissa hyvin harvoin. Orkesteri oli tiukasti sidottuna rahoittajaansa ollessaan lähes täysin kaupungin myöntämän määrärahan varassa. Linkkinä kaupungin ja orkesterin välissä oli musiikkilautakunta, jossa oli sekä musiikkiväen että kaupungin edustajia.

Vaikka kaupungin määräraha toi vakaan perustan, ei taloudellisista haasteista päästy eroon. Valtio avusti toimintaa 10–20 % osuudella orkesterin budjetista. Vuoden 1929 pörssiromahdus Yhdysvalloissa vaikutti myös Turun orkesteriin. Jotta soittajien määrää ei vähennetty, soittokausi lyhennettiin 6 kuukauteen ja orkesterin, mukaan luettuna kapellimestarin, palkkoja alennettiin 15 %:lla. Maailmansodan alla kautta voitiin pidentää 2 viikolla, palkkoja nostaa ja muutaman avustajan turvin orkesterin koko nousi n. 35 muusikkoon.

Ohjelmisto pysytteli hyvin samanlaisena kuin Soitannollisen Seuran aikoina, sillä nuotisto oli sama eikä orkesterin koko ollut kasvanut. Sinfoniakonserttien ohjelma koostui yhä useammin muodosta alkusoitto-konsertto-sinfonia, järjestystä vaihtamalla. Vakio-ohjelmisto koostui klassismin ja romantiikan lisäksi barokin ja myöhäisromantiikan teoksista laajeten jonkin verran 1900-luvun uusiin tyylisuuntiin, kuten impressionismiin ja uusklassismiin. Helppotajuisissa konserteissa ohjelmisto vaihteli 1800-luvun populääristä klassisesta melko moderneihin teoksiin sisältäen myös sooloesityksiä. Näiden konserttien pitopaikka vaihtui Palokunnantalosta Akatemiataloon, mikä merkitsi virvoketarjoilujen loppua.

Merkittävin klassisen musiikin tapahtuma Hannikaisen kaudella oli pitkään odotettu Beethovenin yhdeksännen sinfonian ensimmäinen esitys Turussa 18.11.1930. Kuoroina avustivat Turun suomen- ja ruotsinkielisten kuorojen naislaulajat sekä Laulun Ystävät. Tapausta tervehdittiin riemulla ja vuosikertomuksen mukaan se oli ”kunniakkain saavutus orkesterimme taipaleella ja vanhan musiikkikaupunkimme tähän astisessa soitannollisessa elämässä yleensäkin”. Myös arvosteluissa tempauduttiin jopa runollisen ekstaasin valtaan.

Elettiin yhä aikaa, jolloin kapellimestarin ammattitaitoon kuului kekseliäiden ja toimivien sovitusten tekeminen. Huolimatta orkesterin pienestä koosta Hannikaisen kauden ohjelmiston painopiste oli romantiikan ajan musiikissa. Näitä kuultiin varmasti erilaisin sovituksin, ja jopa jättämällä vähemmän tärkeitä stemmoja pois. Mitään ekspressionismiin tai atonaalisuuteen viittaavaa ei vielä kuultu, mutta jazz-vaikutteiset teokset henkivät 20-luvun tunnelmaa.

Suomalaisen musiikin nousu oli alkanut Sibeliuksesta. Hänen rinnalleen oli noussut useampikin nuorempi sukupolvi kansallisromantiikkaa, myöhäisromantiikkaa sekä modernismia edustaneita säveltäjiä.

• Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927, vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen, Viipurin orkesteri vuonna 1929 ja Tampereen orkesteri vuonna 1930.

1920-luku oli Suomessa kulttuurille vaikeaa aikaa taloudellisesti. Valtio joutui leikkaamaan tukeaan ja Helsingin orkesteria lukuun ottamatta muut orkesterit olivat joutuneet lakkauttamaan toimintansa. Pysähdyksissä ollut orkesterielämä saatiin ensimmäisenä herätettyä henkiin Turussa.

Kunnallisen orkesterin syntyprosessi alkoi 14.11.1926 Casino-hotellin kokouksessa, jonka laskelmien pohjalta komitea, johon kuluivat mm. Viljo Mikkola ja Fredrik Isaksson, jätti valtuustolle ehdotuksen orkesterin toiminnan rahoittamisesta. Kaupunki myönsi määrärahan kaudelle 1927-28, jolla ylläpidettiin 29-henkistä orkesteria 7 kuukauden soittokauden ajan kapellimestarina Tauno Hannikainen. Kaupunginorkesterin käyttöön ostettiin Soitannollisen Seuran nuotistosta sen uudempi osa. TSS:n anhempi, vuosilta 1790-1808 periytyvä historiallinen nuotisto päätyi Sibelius-museoon vuonna 1936.

Maanantaina 3. lokakuuta 1927 kello yksitoista aamupäivällä Turun uusi orkesteri kokoontui ensimmäisiin harjoituksiinsa Eerikinkadun ja Humalistonkadun kulmassa vanhan kivitalon alakerrassa, entisessä vaivaistentalossa. Perustamiskaudella orkesterin kokoonpanossa oli puupuhaltajia kaksin kappalein (huilu, oboe, klarinetti, fagotti), 2 käyrätorvea ja trumpettia sekä pasuuna. Harpun ja lyömäsoitinten lisäksi 13 jousisoittajaa (I viulu, II viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso). Numerosarjana ilmaistuna 2222/2210/arpa, 2perc/43222. Turun Soitannollisen Seuran viimeisten vuosien orkesteriin erona oli oikeastaan vain uutena soittimena tullut harppu, jota soitti Robert Kajanuksen tytär Elvi Kajanus. Hän ei ollut orkesterin ainoa nainen, sillä konserttimestarina aloitti nuori, vasta 22-vuotias turkulainen Kerttu Wanne, joka oli positiossaan ensimmäinen nainen Suomessa.

Orkesteri esiintyi ensimmäistä kertaa helppotajuisessa konsertissa Palokunnantalossa 7.10.1927. Ohjelmana oli Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästyksen alkusoitto, Sibeliuksen Kevätlaulu, Tsaikovskin Canzonetta, Puccinin Tosca-fantasia, Wagnerin Träume ja Sibeliuksen Finlandia. Erityisesti Träumen viulusoolon esittäjä Kerttu Wanne sai kiitosta arvosteluissa. Konserttia kuvattiin ”uuden ajan aamunkoitoksi Turun musiikkielämässä” ja Hannikaisen johtamista kuvattiin mukaansatempaavaksi ja intomieliseksi.

Ensimmäinen sinfoniakonsertti soitettiin 25.10.1927 Akatemiatalossa. Sibeliuksen musiikista koostuva konsertti piti sisällään toisen sinfonian, viulukonserton ja Sadun. Illan solisti konserttimestari Kerttu Wanne sai ylistävät arviot.  Ensimmäisenä kautenaan orkesteri piti 78 konserttia: 9 sinfoniakonserttia tiistaisin, 9 kansansinfoniakonserttia sunnuntaisin, 46 helppotajuista konserttia keskiviikkoisin ja lauantaisin sekä 14 päiväkonserttia sunnuntaisin. Sinfoniakonsertit pidettiin Akatemiatalossa ja muut konsertit Palokunnantalossa. Palokunnantalon helppotajuisissa konserteissa oli pääsylipun lisäksi tilattava ravintoloitsijalta pöytä ja osa järjestikin itselleen vakiopöydän. Lisäksi 0rkesteri esiintyi tiiviisti Turun Suomalaisen ja Ruotsalaisen teatterin näytöksissä.

Kauden päätöskonsertissa 24.4.1928 esitetty Haydnin Jäähyväissinfonia oli vahvasti symbolinen. Vuorotellen soittajat jättivät lavan, kunnes jäljelle jäivät vain ykkösviulut. Haydn vetosi teoksellaan ruhtinas Esterhazyyn, jotta hän päästäisi soittajat lomalle perheidensä luo. Turussa muusikot joutuivat kauden päätyttyä etsimään yli neljän kuukauden kesäajaksi muita töitä.

Puolikunnallinen instituutio orkesterin ensimmäisenä vaiheena vuosina 1927–43 merkitsi sitä, että se ei ollut varsinainen kaupungin laitos, sitä ei esimerkiksi löydy kaupungin talousarviosta. Orkesterin toimintaan oli myönnetty vuosittainen määräraha, jota musiikkilautakunnan puheenjohtajan Viljo Mikkolan piti vuosittain anoa kaupungin johdolta. Epävarman järjestely jatkui vuoden 1943 loppuun asti.

Suomen Säveltaiteilijain Liitto ihmetteli uuden saksalaisen kapellimestarin valintaa ohi pätevien suomalaisten hakijoiden. Wilhelm Buschkötter ei saanut hyvää alkua kaudelleen, joka jäikin vain vuoden mittaiseksi. Kausi oli kuitenkin vilkas.

Kysymys Turun Soitannollisen Seuran taloudesta muuttuivat kysymykseksi olemassaolosta. Valtuusto 25.9.1924 ei suostunut lisämäärärahoihin eikä ottanut orkesteria huomaansa ja edessä oli TSS:n orkesteritoiminnan lopettaminen. Seura jäi eloon ja löysi muita toiminnanmuotoja, mutta Turun Soitannollisen Seuran satavuotinen orkesteritoiminta keskeytyi.

Saksalainen Willy Olsen toimi lyhyen aikaa Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina. Ohjelmistovalinnat nostivat lehdistössä polemiikin, sillä ohjelmistoa vaivasi vaihtelun puute. Lippujen hintojen korotukset johtivat jälleen yleisökatoon. Kädenojennuksena orkesteri soitti jopa 40 ilmaiskonserttia vuodessa, jotka saavuttivat sen sijaan suuren suosion. Toiminnan taloudelliset tappiot ja tyytymättömyys johtivat uuden kapellimestarin etsintään.

Turun Soitannollisen Seuran uusi kapellimestari Karl Ekman oli edeltäjänsä tavoin taitava pianisti. Kauden alkua värittivät taloushuolet, mutta 30-henkinen orkesteri pystyttiin kasaamaan. Perinteisen klassisen ohjelmiston lisäksi Ekman toi suuria barokin teoksia Mikaelin kirkkoon, kuultiin mm.  Luominen ja Messias. Musiikin rohkein kärki Euroopassa oli jo siirtynyt Schönbergin toisen Wienin koulukunnan ekspressionistiseen atonaalisuuteen ja Stravinskyn rytmiseen rikkauteen, siihen ei Turussa vielä rohjettu.

Sibelius kävi johtamassa kahdesti sävellyskonserttinsa, vuosina 1913 ja 1916, jolloin kuultiin viidennen sinfonian uudistetun version kantaesitys. Sibeliuksen 50-vuotisjuhlia juhlittiin ilman säveltäjää joulukuussa 1915, jolloin Sibelius kutsuttiin seuran kunniajäseneksi. Sibelius vieraili viimeisen kerran lokakuussa 1919 Åbo Akademien vihkiäisjuhlissa, jossa esitettiin hänen tilaisuutta varten säveltämänsä teos Jordens sång.

Vihdoin TSS:n talous oli hyvässä kunnossa ja yleisöä riitti konsertteihin, mutta orkesterin tasoa ei voinut kehua. Venäjän yhteiskunnalliset mullistukset vaikuttivat Suomeen ja Suomi julistautui itsenäiseksi vuonna 1917. Tammikuussa 1918 alkanut kansalaissota pysäytti kaiken toiminnan. Maailmansodan loputtua saksalaiset muusikot olivat jälleen käytettävissä, konserttien määrä palasi sotaa edeltävälle tasolle ja yleisö palasi saleihin. Kesäkuussa 1919 alkanut kieltolaki ei vaikuttanut Palokunnan talon helppotajuisten konserttien yleisömääriin tarjoilujen muutoksesta huolimatta.

Helsingin kaupunki ylläpiti orkesteriaan, mutta Turun valtuusto hylkäsi TSS:n pyynnön kaupungin pysyvästä tuesta.

• Soitannollisen Seuran historian vaativin ohjelma kuultiin joulukuussa 1912, kun konsertissa soitettiin Straussin Tod und Verklärung, Berliozin Fantastinen sinfonia ja Wagnerin Nürnbergin laulajien alkusoitto. Lisäksi kuultiin samasta Wagnerin oopperasta ylistyslaulu harppusoolona. Helsinkiläisillä soittajilla täydennetyssä orkesterissa kuultiin englannintorvea, bassoklarinettia ja pedaaliharppua.

Viimein Turkuunkin saatiin suomalainen kapellimestari Selim Palmgrenin aloittaessa kautensa vuonna 1909. Näinä aikoina kapellimestariutta ei pidetty eriytyneenä ammattina, vaan säveltäjän, pianistin ja kuoronjohtajan yleismuusikkous pätevöitti toimimaan kapellimestarina myös esim. Melartinin, Kuulan ja Madetojan. Palmgren palautti ohjelmaan edullisemmat kansansinfoniakonsertit, ja promenadikonsertit korvautuivat populääri eli ns. helppotajuisilla konserteilla, jotka vetivät hyvin yleisöä. Premiäärikonsertteja ryhdyttiin kutsumaan sinfoniakonserteiksi. Palmgrenin kauden huipennus oli hänen oopperansa Daniel Hjortin kantaesitys Ruotsalaisessa teatterissa huhtikuussa 1910.

Palmgren koki viran orkesterinjohtajana rasitteeksi sävellystyölleen ja esiintymisilleen pianistina ja hänen kautensa jäi lyhyeksi.  Myös Venäjän toisen sortokauden takia senaatti leikkasi valtionapua ja seura joutui jälleen taloudelliseen ahdinkoon.

Fredrik Schnedler-Petersenin kaudella ei tapahtunut suuria muutoksia, seuran toiminta oli vakiintunut. Ohjelmisto koostui pääasiassa romantiikan musiikista. Sibelius ja Palmgren johtivat sävellyskonserttinsa vuonna 1907. Mikaelin kirkko valmistui vuonna 1905 ja toimi uutena konserttipaikkana. Vuonna 1908 järjestetyt Turun Soitannollisen Seuran ensimmäiset omat oopperaesitykset saivat Turkuun oopperahuuman. Oopperoiden Don Giovanni, Pajatso ja Faust taloudellinen ja musiikillinen menestys johti siihen, että seura otti oopperaesitykset yhdeksi keskeiseksi toimintamuodokseen kevätkaudelle sijoittuvana sesonkina.

• Laulajatähti Ettore Gandolfi lauloi muutoin suomenkielisen Faustin esityksessä Mefistofeleen roolin italiaksi vuonna 1908.

José Eibenschütz aloitti kautensa jälleen taloudellisten haasteiden takia pienemmällä soittajistolla. Konserttikalenterissa oli sinfoniakonsertteja, kamarimusiikki-iltoja, kevyempiä populäärikonsertteja Akatemiatalossa ja promenadikonsertteja Palokunnantalolla sekä hinnoilta edullisia kansankonsertteja. Lisäksi kauteen mahtui suuri määrä teatteriesityksiä. Syksyllä 1900 Eibenschütz aloitti premiäärikonserttien järjestämisen, jotka tarjosivat seuran konserttivalikoiman painavimman annin.

Sibelius johti Turussa sävellyskonserttejaan neljä kertaa tällä kaudella: vuosina 1897, 1900, 1902 ja 1904. Suomalainen musiikki oli hyvin esillä, kun myös Mielck ja Järnefelt esiintyivät omilla sävellyskonserteillaan ja Palmgren ja Melartin esittäytyivät säveltäjä-kapellimestarin kaksoisroolissa.

• Vuonna 1904 kuultiin Sibeliuksen sävellyskonsertissa mm. uusi viulukonsertto, jonka lopullinen versio valmistui seuraavana vuonna. Sibeliuksen asemaa kuvastaa se, kun hänen tullessaan lavalle orkesteri toivotti hänet tervetulleeksi fanfaareilla, ja avausnumeron jälkeen hän sai laakeriseppeleen, johon oli kirjoitettu ”Jean Sibeliukselle, suomalaisen musiikin nerokkaalle uudistajalle, musiikinystäviltä Turussa”.
• Tähän aikaan oli tapana osoittaa suosiota jokaisen teoksen osan jälkeen, ei vain teoksen päätyttyä.

Kaupungin ja valtion taloudellinen tuki loi kohtuullisen perustan toiminnalle. Yleiseurooppalainen tapa palkata orkesteri soittokaudeksi aiheutti muusikoille vaikeuksia, sillä kesäksi oli löydyttävä tilapäistöitä. Tämä ongelma säilyi toisen maailmansodan vuosiin asti.

Karl Müller-Berghaus tuli Turun Soitannollisen Seuran pelastajaksi ja nosti orkesterin ahdingosta. Avustajien avulla saatiin lähes 30-henkinen kokoonpano ja orkesterin taso nousi. Soittokaudella konsertteja oli lähes joka toinen päivä. Pienen orkesterin arkipäivää olivat erilaiset sovitukset, joihin turvauduttiin puuttuvien soitinten vuoksi. Tällä kaudella kuultiin ensimmäinen konsertti, jonka rakenne oli tuttu alkusoitto-konsertto-sinfonia, toki vasta yhtenä monista konserttirakenteista.

Wagner-aalto kävi läpi Suomen musiikkikentän. Hänen musiikkiaan oli kuultu Turussa ennenkin, mutta nyt hänen musiikistaan tuli sinfoniakonserttien ydintä. Suurempi orkesterin koko mahdollisti ohjelmiston laajenemisen romantiikan musiikkiin, saksankielisen alueen ulkopuolelle, barokin ja elävien säveltäjien teosten soittamiseen.

Vuonna 1890 Turussa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen musiikkia, kun esitettiin samana vuonna sävelletty pianokvintetto ilman finaalia. Paremmin Sibeliuksen musiikkiin tutustuttiin vuonna 1894, kun Sibelius johti itse kahdessa konsertissa teokset Satu, Scherzo, Impromptu sekä ”Sarja historiallisista aiheista”.

Kaksi ilmaiskonserttia koululaisille, työläisille ja asevelvollisille saavutti 1300 kuulijan yleisön ja innoitti seuran aloittamaan lipunhinnoiltaan edullisempien kansankonserttien pitämisen Akatemian juhlasalissa. Kansankonserttien istumapaikka maksoi 50 penniä (n. 2,80e) ja seisomapaikka 25 penniä (n. 1,4e), kun saman salin sinfoniakonserttien liput maksoivat 2 mk 50 penniä (n. 14e). Kansansivistys levisi laajemmalle vuoden 1866 annetun kansakouluasetuksen hengessä ja nämä kansankonsertit täyttivät yhteisöllisen tehtävän.

• Soitannollisen seura 100-vuotisjuhlavuonna Müller-Berghaus esitti omassa sävellyskonsertissaan toisen näytöksen vielä keskeneräisestä oopperastaan Die Kalewainen in Pochjola. Wagneriaaninen ooppera valmistui myöhemmin vuonna 1890, mutta jäi esittämättä. Ooppera sai ensiesityksen Turun Logomossa vuonna 2017.
• Palokunnantaloon saatiin uusi hieno esiintymistila promenadikonserteille, kun se valmistui lokakuussa 1892. Promenadikonsertit olivat rennompia konsertteja, joissa yleisö istui pöytien ääressä tarjoilun merkeissä. Ohjelmalehtiseen oli tapana laittaa tähti sellaisten teosten nimiin, joita yleisön toivottiin kuuntelevan mahdollisimman hiljaa.
• Viipurin orkesteritoiminta organisoitiin vuonna 1894 ja se nousi kolmanneksi merkittäväksi musiikkikeskukseksi Suomessa.

Saksalainen Louis Fichtelberg aloitti kautensa lupaavasti Beethovenin Kohtalosinfonian ensiesityksellä syksyllä 1876. Vuonna 1878 esitetty Schumannin Kevät-sinfonia oli tyyliltään romanttisinta, mitä kaupungissa oli kuultu. Kaupungin ja valtion avustukset turvasivat 14-henkisen jousiorkesterin ja 11 muusikon vaskiorkesterin toiminnan. Taiteellinen taso kuitenkin laski Fichtelbergin kaudella, sillä hän oli kiinnostunut enemmän kevyemmistä tilaisuuksista kuin orkesteritaiteesta. Musiikilliset illanvietot siirtyivät suljetulta Seurahuoneelta uuteen hotelli Phoenixiin Kauppatorin laidalle sen avauduttua vuonna 1878.

• Fichtelberger oli turkulaisille tuttu, sillä hän oli johtanut saksalaista oopperaseuruetta, joka vieraili Turussa helmikuusta huhtikuuhun 1876 välisenä aikana esittäen peräti 24 eri oopperaa.
• Yleisössä herätti hilpeyttä, kun eräässä konsertissa Fichtelberger soitti viulua laulaen samalla klarinetin stemmaa.
• Robert Kajanus perusti Helsingin orkesteriyhdistyksen (nykyisen Helsingin kaupunginorkesterin) vuonna 1882

Ruotsalaisen Oscar Byströmin aloittaessa kautensa Turun Soitannollisen Seuran johdossa vuonna 1872 keisarillinen senaatti myönsi hänelle viideksi vuodeksi avustusta orkesterin ylläpitämiseen. Esityksiä oli paljon, ja painopiste oli voittoa tuottavissa ohjelmistoissa. Konserttien lisäksi orkesteri esiintyi teatterissa, yksityistilaisuuksissa ja musiikillisissa illanvietoissa. Jotain perinteisestä taiteellisesta ambitiosta oli sentään jäljellä: uusi haasteellisuuden taso saavutettiin, kun esitettiin Beethovenin ehkä rajuimmin lajityyppiä uudistanut Eroica-sinfonia.

Suomalainen ooppera vieraili muutaman kerran Turussa ja TSS:n orkesteri soitti mm. Trubaduurin ja Lucia di Lammenmoorin esityksissä. Byströmin kauden taiteelliset saavutukset olivat vähintäänkin vaihtelevat. Kummastusta herätti mm. hänen johtamansa Mozartin Requiem, joka esitettiin orkesteriversiona ilman vokaaliosuuksia.

• Suomalainen ooppera perustettiin vuonna 1873 muutamaksi vuodeksi. 1910-luvulla päästiin uuteen alkuun, kun Kotimainen Ooppera esitti ensimmäisen näytäntönsä Aleksanterin teatterissa. Vuonna 1956 se sai nimekseen Suomen kansallisooppera.

Turun Soitannollinen Seura perustettiin vuonna 1868 viimeisen kerran. Se toimi vuoteen 1924 asti, jolloin, orkesteri siirtyi Turun kaupungin hallintaan.

Turun Soitannollinen Seura perustettiin jälleen uudelleen vuonna 1868 johtajanaan turkulaisen musiikkielämän tuttu organisoija C.G. Wasenius. Lipputulojen ja kaupungin tuen avulla ylläpidettiin 14 hengen ammattiorkesteria, jota täydennettiin amatööreillä. Seuraan liitettiin amatöörien Orkesteriyhdistys, jolloin orkesteri kasvoi n 25 henkiseksi, sekä sekakuoro Aura Sångförening. 14 hengen orkesteri kuulostaa pieneltä, mutta ajan yleisö oli tottunut kapellimestarien tekemiin sovituksiin, lyhennyksiin ja korjauksiin.

Soitannollisen seuran jäseneksi pääsi ostamalla osakkeita eli ennakkotilauksia konsertteihin. Toiminnan alkaessa heitä oli 191. Kaupunki tuki orkesteria, ja se toi mukanaan vastuita kaupungin suuntaan. Valistusaate vaihtui viihdyttämisen ihanteeseen ja seuran toiminnan taloudellinen turvaaminen alisti alleen taiteelliset päämäärät.

Toimintakauden ensimmäinen konsertti kuultiin Turun teatteritalossa 3.12.1868, ja ammattimuusikoiden myötä esitysten määrä oli jopa 200 vuodessa. Suurimmaksi osaksi soitettiin viihteellisempää musiikkia tanssiaisissa, illanvietoissa ja teatterissa. Muutamissa orkesterikonserteissa esitettiin klassismin ja varhaisromantiikan musiikkia. Waselius erosi seuran johdosta kesällä 1872. Hän oli käytännössä yksin pitänyt kaupungin orkesteritraditiota yllä kahdenkymmenen vuoden ajan, pääosan tästä omalla taloudellisella riskillään.

• Waseliuksen vuonna 1878 perustama lukkari- ja urkurikoulu merkitsi musiikin opetuksen nousua uudelle tasolle.
• Seuran johtokunta asetti Waseliukselle 75 markan sakon (n. 355e), koska hän ei suostunut esittämään torvisoittoa viisihenkisellä soittajistolla, josta olisi sairastapausten vuoksi jäänyt puuttumaan tärkeitä ääniä. Mukana taisi olla ripaus kuittailua tinkimättömäksi osoittautunutta taiteilijaa kohtaan.

Seuran lakkauttamisen jälkeen turkulainen orkesteritraditio pysyi elossa musiikkikoulun oppilaiden ja yksittäisten konserttien ansiosta. Yleissävy oli viihteellinen ja salonkimusiikillinen, ero Turun Soitannollisen Seuran taiteellisempiin konsertteihin oli selvä. Conrad Greven kuolema vuonna 1851 jätti aukon turkulaiseen musiikkielämään ja sen täyttäjäksi nousi ensimmäistä kertaa Suomessa (Liedossa) syntynyt ja Turussa opiskellut kapellimestari ja musiikkielämän organisoija C.G. Wasenius, jonka johtamat konsertit ylläpitivät orkesteritraditiota vuodesta 1852 eteenpäin ”Herrojen amatöörien” avulla.

Waseniuksen aikana esitettiin yhä klassismin ja varhaisen romantiikan ajan teoksia. Historiallinen suuntaus alkoi, eikä enää esitetty ainoastaan elävien säveltäjien musiikkia. Konserttien rakenteeksi vakiintui tapa soittaa sinfoniat kokonaisina yksittäisten osien sijaan. Waseniuksen ensimmäisessä konsertissa Turun teatteritalossa 26.11.1852 esitettiin mm. Beethovenin 1. sinfonia. Sinfonioita ei kuitenkaan soitettu useasti, yleensä kuultiin oopperoiden alkusoittoja ja aarioita, konserttoja ja kamarimusiikkia.

Turun orkesteriyhdistys perustettiin Waseliuksen johdolla vuonna 1861. Jälleen uusi yhdistys luotiin aiemmalle pohjalle ja jatkoi olemassa olevaa orkesteritoimintaa. Taloushuolet jatkuivat, mutta orkesteritraditiota pystyttiin kuitenkin ylläpitämään. Konsertteja pidettiin vuodessa vain muutamia, eikä niistä ilmoitettu lehdistössä. Turussa kuultiin ensimmäistä kertaa Wagnerin musiikkia vuonna 1863, kun orkesteri soitti osia Tannhäuserista. Orkesteriyhdistyksen toiminta hiipui vuosikymmenen puoliväliin tultaessa.

• Waseniuksen konserttien suosion myötä esitettiin ensimmäistä kertaa ajatus Turkuun rakennettavasta konserttitalosta.
• G. Ingeliuksen sävellyskonsertissa Seurahuoneella 17.11.1847 kuultiin ensimmäinen suomalainen sinfonia.
• Pacius sävelsi Vårt land / Maamme -laulun vuonna 1848 ylioppilaiden kevätjuhlaan. Se levisi kansallistunteen kasvaessa ensin juhlatilaisuuksiin ja sai lopulta kansallislaulun aseman Suomen itsenäistyttyä.

Turun Soitannollinen Seura heräsi jälleen henkiin joulukuussa 1843. Seuraan palkattiin kaksi konserttimestaria: saksalainen viulisti Conrad Greve orkesterin ja Tuomiokirkon urkuri C. T. Möller lauluosaston johtoon. Tällä kaudella kuultiinkin paljon kuoromusiikkia. Orkesteri koostui amatööreistä ja muutamasta ammattimuusikosta. 1830-luvulla perustetun musiikkikoulun oppilaista oli kasvanut soittajia orkesterin käyttöön.

Ohjelmiston pääpaino säilyi saksankielisen Keski-Euroopan klassismin musiikissa, sillä Turun orkesterin rahkeet eivät vielä riittäneet suuremmalle orkesterille sävellettyyn ja esitysteknisesti vaikeampaan romantiikkaan. Kamarimusiikissa ja kuoroteoksissa romantiikkaa sen sijaan kuultiin. TSS:n kolmannen kauden avajaiskonsertin (6.12.1843) myötä sinfoniat palasivat turkulaiseen konserttielämään.

Soitannollisen seuran talous oli yhä tilausmaksun suorittaneiden jäsenten varassa, mitään muuta taloudellista tukea seura ei saanut. Yleisön mielenkiinto kohdistui musiikkiin lähinnä teatterin ja tanssin säestäjänä, mikä johti tilausmaksujen vähenemiseen. Talousvaikeudet johtivat jälleen muutaman vuoden jälkeen seuran lakkauttamiseen.

• Muusikkous yleistyi 1800-luvun edetessä ammattina, maahan muutti suuri joukko saksalaisia ammattisoittajia, mikä jätti jälkensä ohjelmistoon, jossa saksankielisen Keski-Euroopan musiikki valtasi pitkäksi aikaa hallitsevan aseman.
• Jean Sibeliuksen setä Pehr oli innokas musiikin harrastaja. Hän otti teoriatunteja Conrad Greveltä, luonnosteli muutamia sävellyksiä ja keräili soittimia. Hän oli Turun kauppamieskuoron jäsen ja vakiovieras Seuran konserteissa.

Turun musiikkielämässä vietettiin hiljaiseloa palon jälkeen. Musiikkia harjoittavien henkilöiden määrä oli tipahtanut viiteen, ja he soittivat lähinnä yksityisesti kamarimusiikkia.  Muutamia julkisia viihteellisiä konsertteja järjestettiin Seurahuoneella satunnaisten vierailijoiden toimesta, kunnes 1830-luvun lopulla kaupunkiin perustettiin musiikkikoulu ja pieni kamariorkesteri.

Maamme vanhin teatteritalo, nykyinen Åbo Svenska Teater, valmistui vuonna 1839. Siitä tuli suosittu esiintymispaikka, ja siellä vierailikin useita ulkomaisia oopperaseurueita. Esimerkiksi saksalaisen Nornicken seurueen vierailu Turussa vuonna 1841 kesti puolitoista kuukautta ja piti sisällään 17 eri oopperaa, mm. Mozartin Figaron häät ja Don Giovanni sekä Bellinin Norma.

• Suomen ensimmäinen kansainvälinen laulajatähti Johanna von Schoultz esiintyi Akatemiatalossa 18.6.1831 esittäen mm. Rossinin ja Bellinin aarioita kamarisovituksina.
• Turun tuomiokirkon palaneiden urkujen tilalle valmistui uusi soitin 1830-40-lukujen taitteessa, ja urkuri C. T. Möller aloitti työnsä vuonna 1837.

Vilkastunut musiikkielämä mahdollisti Turun Soitannollisen Seuran toisen toimintakauden alkamisen 1.2. 1823, jolloin tilauskonserttien maksajiksi (kausikorttilasiksi) saatiin 394 musiikin ystävää. Nuotti-inventaari vuodelta 1823 näytti kokoelman koostuvan 2600 niteestä 440 säveltäjältä.

Seuran johtajana toimi J.C. Downer ja konserttimestarina Josef Gering. Orkesterin ytimen muodostivat nyt ammattimuusikot, joiden ympärille koottiin harrastelijoita ja sotilassoittajia. Orkesteri konsertoi Seurahuoneella esittäen wieniläisklassista musiikkia mausteena vivahteita varhaisesta romantiikasta. Orkesterikonserttien lisäksi kuultiin mm. kuuden jousikvartetin sarja, joka oli ensimmäinen julkinen ammattimuusikoiden kamarikonserttisarja Suomessa. J. J. Pippingsköldistä tuli seuran kuoronjohtaja. Hänen mukanaan seuran toimintaan liittyi ylioppilaskuoro ja ohjelmisto laajeni suuriin kuoroteoksiin, kuten Mozartin Requiem (v. 1826) ja Haydnin Luominen (v. 1824).

Sotilassoittokunta poistui Turusta vuonna 1824 ja muusikoiden määrä väheni. Yleisön innostus konsertteihin hiipui, ja syksyllä 1825 tilausmaksun suorittaneiden määrä romahti 14 henkilöön. Yleisön kiinnostus aktivoitui oopperasesongin myötä ja hetken näytti kaikki taas hyvältä. Kunnes koitti syyskuun 4. päivä 1827 ja Turun palo jätti jälkeensä tuhotun kaupungin. TSS:n nuotisto säästyi, sillä Seurahuone säilyi onnekkaasti tuholta, mutta Akateemisen kapellin nuotisto katosi liekkeihin. Palossa tuhoutui myös suuri määrä turkulaisten soittimia. Palon jälkeen venäläishallinnolta tuli uusi isku, kun yliopisto siirrettiin Helsinkiin vuonna 1828 ja kapellin myötä Turusta hävisi suuri osa musiikkielämästä.

• J. Pippingsköld perusti Turkuun ensimmäisen ylioppilaskuoron ja oli ensimmäisiä kansansävelmien kerääjiä. Hänen isänsä oli J.G. Pippingsköld, joka oli Suomen ensimmäinen kirurgian professori. Pippingsköldien kodissa voi vierailla Aurajoen rannalla Qwensellin talossa, jossa perhe asui vuodesta 1789 alkaen.
• Kevään 1827 ”oopperapäivien” esiintyjinä olivat TSS:n orkesteri ja harrastelijalaulajat, näin kyseessä olivat ensimmäiset täysin suomalaisin voimin toteutetut oopperaesitykset.

Turun Soitannollisen seuran lakkauttaminen ei merkinnyt Turun musiikkitoiminnan loppua. Akateeminen kapelli jatkoi konsertoimista C. W. Salgen johdolla laajentaen ohjelmistoa kartuttamalla  perimäänsä nuotistoa. Päätös siirtää pääkaupunki Helsinkiin vuonna 1812 ei vaikuttanut Turun musiikkielämään: yliopisto jäi Turkuun ja sen soittajisto täydentyi varuskuntamuusikoilla. Orkesteri toimi nimellä ”Herrat amatöörit” ja konserttipaikoiksi muuttuivat vuonna 1815 valmistunut uusi Akatemiatalo sekä vuonna 1812 valmistunut Seurahuone (nyk. Turun kaupunginvaltuuston sali).

Konserttielämää hallitsivat vierailevien esiintyjien konsertit, sillä Turku oli sopivasti matkan varrella Tukholman ja Pietarin väliä matkustettaessa. Klassismin ajan ohjelmisto rakentui Hydnin ja Mozartin teosten ympärille, Rossinin oopperat edustivat uusinta aaltoa.

Vuonna 1817 Kauppatorin reunaan, nykyisen Turun ruotsalaisen teatterin viereen, nousi Suomen ensimmäinen teatteritalo. Siellä nähtiin kesällä useita pääasiassa ranskalaisia musiikkinäytelmiä ja oopperoita, joista suurin osa on nykyään tuntemattomia.

• Akateeminen kapelli hankki vuonna 1820 15 uutta nuottitelinettä, jotka maalattiin vaaleanvihreällä öljyvärillä ja joihin kuului kaksi peltistä kynttilälampettia.

Turun Soitannollinen Seura / Musikaliska Sällskapet i Åbo perustettiin 24.1.1790. Perustamisen keskeisinä vaikuttajina olivat professori H. G. Porthan, lehtori I. Nordberg sekä J. Tengström, josta tuli Turun piispa vuonna 1803 ja Suomen ensimmäinen arkkipiispa vuonna 1817. Näin Suomeen syntyi ensimmäinen itsenäinen julkisesti esiintyvä amatööreistä koostuva orkesteri. Suomen musiikin ensimmäisestä kukoistuskaudesta alkoi traditio, joka jatkuu nykyään Turun filharmonisen orkesterin toimintana. Orkesterin ensimmäisen kauden johtaja oli ruotsalainen viulisti E. Ferlin.

Toimintakauden aikana seuraan liittyi 900 vuosimaksun suorittanutta, joista 70 oli esiintyjiä (Musik idkare) ja loput kausikortin lunastaneita musiikin ystäviä ja (Musik älskare). TSS:n konserteissa oli yleensä n. 200 kuulijaa.

TSS:n toiminta koostui keskiviikon jäsenille avoimista harjoituksista ja lauantain varsinaisista konserteista. Lisäksi soitettiin lahja-, hyväntekeväisyys- ja naistenkonsertteja. Orkesteri esiintyi säännöllisesti syksystä kevääseen Seipellin talon salissa sekä Akatemian yläsalissa. Toimintaan kuului myös kamarimusiikkia ja kuorolaulua. Seura teki merkittävää työtä soittimien ja nuottien hankkimisessa. TSS:lla on yhä tänäkin päivänä historiallinen arkisto Sibelius-museossa, joka sisältää käsikirjoituksia ja useita arvokaita nuottipainatuksia 1700-luvulta. Valistusajan hengen mukaisesti seura aloitti Suomen ensimmäisen pienimuotoisen soiton opetuksen.

Kun TSS aloitti toimintansa, Mozart (1756-91) oli vielä voimissaan, Haydn (1732-1809) uransa huipulla ja Beethoven (1770-1827) nuori lupaava muusikko. Konserteissa soitettiin pääasiassa ajan uutta klassismin musiikkia, josta suurin osa on jäänyt unholaan. Konserttien rakenne oli hyvin erilainen nykyisyyteen verrattuna; se koostui sinfonioista, konserttojen osista, aarioista ja kamarimusiikista. Usein konsertin aloittava sinfonia oli pilkottu osiin, ja finaali soitettiin muiden teosten jälkeen viimeisenä. Konserttien ohjelmaa ei kerrottu etukäteen, vaan ilmoitettiin konserttipaikalla julisteella.

Seuran konserteissa oli parhaimmillaan lähes 30 hengen orkesteri; omat amatöörit, sotilassoittokunnan puhaltajat, muutama ammattilainen ja palkattu johtaja. Orkesteri selvisi mainiosti klassismin ajan soittoteknisesti helpohkoista ja kokoonpanoiltaan joustavista teoksista.

TSS:n toiminta hiipui mentäessä kohti vuotta 1808. Suomen sota syttyi ja Suomi liitettiin Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi eikä seuran vahvoja siteitä Ruotsiin katsottu hyvällä. Toimintaan tuli tauko, mutta samat muusikot soittivat yhä yksittäisiä konsertteja. Turun Soitannollinen seura on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yhdistys. 

• Konserttien tunnelmaan pääsee tilikirjan tekstin myötä: ”Tammikuussa 1790 tilattiin 12 nuottitelinettä, jotka maalattiin ja sittemmin varustettiin rautakoukuin, joihin oli kiinnitetty peltiset kynttilänpiiput. Konserttisalissa esiintyjät ja yleisö erotettiin toisistaan kahdella ohuista säleistä valmistetusta aitauksella”.
• Orkesterin johtaja oli 1700-1800-lukujen aikana konserttimestari, joka johti orkesteria istuen paikaltaan. Osa hänen palkastaan tuli seuran järjestämistä lahjakonserteista.
• Ensimmäisellä kaudella Soitannolliseen Seuran soittajistoon kuului 18 naista. Ensimmäinen naissolisti oli Catharina Torenberg, joka esitti Rosettin viulukonserton vuonna 1805. Naislaulajia kuultiin kuorossa ensimmäisen kerran vuonna 1795.
• Vuonna 1796 orkesterin ensimmäisenä ulkomaalaisena solistina esiintyi unkarilainen kontrabasisti J. Kämpfer, joka soitti erikoista kiertue-elämää helpottavaa koottavaa bassoa.
• Soitannollisen seuran orkesterissa soitti viulua ja selloa muuan turkulainen lääkäri Mathias Åkerberg. Hänen tyttärensä pojanpoika oli Jean Sibelius.

1700-luvulla Turku oli Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki. Musiikkielämää hallinneen yläluokan lisäksi  porvaristo ja keskiluokka omaksuivat kulttuurin. Turun musiikillisen seurapiirin muodostivat kauppiaat, yliopiston väki, virkamiehet, upseerit ja aateliset. Valistuksen aatteen leviäminen toi musiikkitilaisuudet koko kansan saataville.

Turun akatemian (perustettu v. 1640) piirissä harjoitettiin Turun varhaisinta orkesteritoimintaa. Akateeminen kapelli perustettiin vuonna 1747 ja samalla aloitettiin säännönmukainen orkesteritraditio Turussa. Kapellin 10-20 hengen soittokunta Tuomiokirkon urkurin C. P. Lenningin johdolla soitti barokin ajan musiikkia yliopiston sisäisissä tilaisuuksissa. Joskus ylioppilaat lienevät esiintyneet myös muualla. Akateeminen kapelli yhdistyi Turun Soitannollisen Seuran orkesteriin ja lopulta siirtyi Helsinkiin Turun palon jälkeen.

Suomen ensimmäinen julkinen konsertti nähtiin vuonna 1766, kun eräs ruotsalainen laulaja esiintyi Akatemian yläsalissa, mikä sijaitsi Turun tuomiokirkon muurissa.

78. G. Porthan ystävineen perusti Turkuun vuonna 1770 Aurora-seuran, joka julkaisi ensimmäistä suomalaista sanomalehteä nimeltään Åbo Tidningar vuosina 1771-78. Seuran musiikkia harrastavat jäsenet kokoontuivat harjoittelemaan J. F. Jahnin johdolla ja järjestivät vuonna 1773 Suomen ensimmäisen julkisen orkesterikonsertin Baërin talossa sekä toisen, samalla viimeisen julkisen konsertin vuonna 1774. Seuran omille jäsenille esiinnyttiin jokaisen kuun viimeisessä kokoontumisessa. Aurora-seura, Akateeminen kapelli ja Sotilassoittokunta yhdistivät voimansa Kustaa III vierailun kunniaksi vuonna 1775. Seuran toiminta loppui vuonna 1779, mutta vapaata soittotoimintaa jatkettiin Turussa.

• Aurora-seura vuokrasi kauppias Baerin talon tiloja viiden vuoden ajan. Turun palo tuhosi rakennuksen vuonna 1827. Sen perustukset löytyivät arkeologisissa kaivauksissa vuonna 2009 Aurajokirannasta läheltä Vähätoria.
• G. Porthan kokosi aikansa suomalaista älymystöä yhteen keskustelemaan suomalais-isänmaallisessa hengessä historiasta, kirjallisuudesta ja musiikista. Aurora-seuralla oli keskeinen asema suomalaisen kulttuurin edistäjänä 1700-luvun lopun Turussa.