Siirry sisältöön
Ylikapellimestari

John Storgårds

Kansainvälisesti ja kansallisesti arvostettu kapellimestarihuippu John Storgårds on toiminut Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina syyskaudesta 2024 lähtien. Hän aloitti muusikon uransa viulistina toimien monien orkestereiden konserttimestarina Suomessa ja ulkomailla ennen siirtymistään Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan kautta kapellimestariksi. Viulistin ura jatkuu edelleen sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.

Storgårdsilla on useita vakituisia kapellimestarikiinnityksiä Suomessa ja ulkomailla, tuoreimpana kiinnitykset Kanadan Ottawassa toimivan National Arts Centre Orchestran musiikilliseksi johtajaksi sekä Junge Deutsche Philharmonien pääkapellimestariksi ja taiteelliseksi neuvonantajaksi syyskaudesta 2026 alkaen. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana hän on työskennellyt jo vuodesta 1996 alkaen. Storgårds on myös BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestari (2023-). Hän johtaa säännöllisesti myös monia muita merkittäviä orkestereita ympäri maailmaa.

Storgårds on levyttänyt sekä viulistina että kapellimestarina ahkerasti, muun muassa kaikki Sibeliuksen ja Nielsenin sinfoniat BBC Philharmonic Orchestran kanssa. Kaiken kaikkiaan hänen diskografiansa on laaja sisältäen paitsi keskeistä orkesterikirjallisuutta monien eri orkestereiden kanssa myös suuren määrän harvemmin esillä olevia teoksia.  Hän on myös kantaesittänyt urallaan sekä viulistina että kapellimestarina satoja teoksia.

Storgårds on saanut lukuisia merkittäviä tunnustuksia uransa varrella, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2002 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2012.

Valentin Silvestrov: Sinfonia nro 5

Verkkokonserttitallenne 16.1.2025
John Storgårds, kapellimestari
Turun filharmoninen orkesteri

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 3

Verkkokonserttitallenne 26.9.2024
John Storgårds, kapellimestari
Turun filharmoninen orkesteri