Peruttu: Hisaishi conducts Hisaishi
Turun filharmonisen orkesterin kevätkaudelle 2027 suunniteltu Joe Hisaishin vierailu ei toteudu, ja huhtikuulle musiikkitalo Fuugaan suunnitellut konsertit on jouduttu peruuttamaan.
Pitkällisten keskustelujen ja pohdintojen jälkeen Joe Hisaishi on päättänyt olla matkustamatta Turkuun ensi keväänä. Konserttivierailun peruuntumisen syynä on säveltäjän kiireinen aikataulu lukuisten uusien sävellysprojektien parissa.
Turun filharmoninen orkesteri pahoittelee muutosta ja siitä yleisölle aiheutuvaa pettymystä.
Joe Hisaishi, kapellimestari, piano
Turun filharmoninen orkesteri
Joe Hisaishi on yksi aikamme arvostetuimmista säveltäjistä. Hän on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä nykyajan musiikin tekijänä hienovaraisesti rakennettujen sinfonisten ja sooloteostensa sekä maailmanlaajuisesti menestyneen elokuvamusiikkinsa ansiosta. Hänen sävellyksiinsä kuuluu 12 lumoavaa Studio Ghiblin animaatioelokuvaa, muun muassa Hayao Miyazakin Oscar-palkittuja teoksia. Lisäksi hän tekee yhteistyötä Royal Philharmonic Orchestran ja Pariisin sekä Los Angelesin filharmonikoiden kanssa sekä toimii Philadelphia Orchestran residenssisäveltäjänä. Konsertin ohjelmassa kuullaan Hisaishin klassisia sävellyksiä sekä sinfoninen sarja yhdestä Studio Ghiblin elokuvasta.
Esitysajat
Musiikkitalo Fuuga, Konserttisali
20800 Turku