TFO: AJATTOMAT

”Mielestäni on erittäin tärkeää, että muusikko puhuu musiikissaan omalla äidinkielellään. Minulle on tärkeää edustaa hyvin pientä, onnetonta, paljon kärsinyttä mutta rohkeaa maata. Musiikissani puhun latviaa. Historiamme on täynnä surua ja kärsimystä niin kuin niin monella itäisen Euroopan maalla. Taiteessa traaginen historiamme on kuitenkin antanut valtaisia impulsseja olla luova ja ilmaista omia tunteitamme.”

Tapa, jolla Baltian alueen kansainvälisesti tunnetuimpiin säveltäjiin kuuluva Pēteris Vasks yhdistää sanoissaan historian, kärsimyksen ja taiteen, on luonteenomaista. Hän on kaukana kammioonsa sulkeutuneesta, vain taiteen itsensä vuoksi työskentelevästä taiteilijasta. Hänen musiikissaan kuulijoihin on vedonnut erityisesti sen voimakas tunnelataus. Vasks liikkuu teoksissaan laajalla tyyliasteikolla ja saattaa varsinkin myöhemmässä tuotannossaan sulauttaa mukaan myös perinteisempiä, jopa aivan tonaalisia aineksia. Erilaisten tyyliainesten yhdistelijänä hän on tyypillinen oman postmodernin aikamme edustaja.

Latvialaisen kansanmusiikin tunnelmia tapaileva pienten viuluduojen kokoelma Summer Dances (Vasaras dejas; 2017) käy hyvänä esimerkkinä Vasksin ”latviaa puhuvasta” musiikista. Tässä kuultavista kappaleista II ja III ovat mollisävyissään surumielisiä mutta luonteeltaan erilaisia, II tanssillinen ja III mietiskelevämpi. VI on kokoelman harvoja valoisia kappaleita, välillä tasajakoisesti etenevä, välillä elegantisti 6/8-tahtilajissa keinahteleva. VII sulkee kokoelman jälleen mollisävyisiin tunnelmiin.

Michael Oesterle on saksalaissyntyinen mutta vuonna 1992 Kanadaan siirtynyt säveltäjä. Hän opiskeli sävellystä ensin Brittiläisen Columbian yliopistossa ja valmistui myöhemmin säveltäjäksi USA:ssa Princetonin yliopistosta. Konserttisaleihin kirjoitettujen orkesteri- ja kamarimusiikkiteosten lisäksi hän on säveltänyt musiikkia myös teatteri- ja elokuvaproduktioihin, animaatioelokuviin sekä tanssiteoksiin. Hän on myös tehnyt tiivistä yhteistyötä monien kamarimusiikkiyhtyeiden kanssa.

Viululle ja vibrafonille sävelletyn duon Ayre (2019) innoittajana on ollut 1500-luvun englantilaisten luuttukappaleiden kokoelma. Sen Oesterle osti itselleen teini-iässä toivoen, että sen sävelmät olisivat auttaneet häntä luomaan vaikuttavia akustisen kitaran johdantoja progressiivisen rockin teemoille. Nyt vuosikausia myöhemmin samat sävelmät ovat olleet lähtökohtana soittimistoltaan epätavalliselle viulun ja vibrafonin duolle. Vibrafonin avulla Oesterle luo taianomaisesti säteilevää sointimaailmaa viulun eloisan tanssillisten, kaukaisesta menneisyydestä kumpuavien kuvioiden ja melodia-aihelmien ympärille.

I Allegro
II Canto espressivo
III Pizzicato capriccioso
IV Allegro con fuoco

”Pyrin yksinkertaiseen, selkeään melodiseen tyyliin, joka saa mielellään kytkeytyä kansansävelmiin ja jolla on selkeä rytminen profiili. Haluan harmonian olevan selkeää. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä kirkkaammin ymmärtää melodian merkityksen.”

Näin luonnehti 1930-luvulla läpimurtonsa tehnyt Erland von Koch musiikillisia ihanteitaan. Kansanmusiikillinen aines voimistui hänen musiikissaan varsinkin sen jälkeen, kun hän oli viettänyt 1940-luvun puolivälissä kaksi vuotta Keski-Ruotsissa Taalainmaalla ja tutustunut alueen rikkaaseen kansanperinteeseen. Hän sovelsi kansanmusiikkia kuitenkin enemmän Bartókin modernilla tavalla kuin kansallisromantikkojen tyyliin. Hän sävelsi laajan ja monipuolisen tuotannon, johon sisältyy mm. kuusi sinfoniaa, 12 konserttoa, kamarimusiikkia kuten kuusi jousikvartettoa, Monologi-nimisiä sooloteoksia eri soittimille, baletteja, lasten oopperan Pekka Töpöhännästä, elokuvamusiikkia ja vokaalimusiikkia.

Von Kochin jousikvartetto nro 5 ”In moto” on valmistunut alun perin 1961, mutta säveltäjä korjaili sitä 1991. Kyseessä on tiivis, neliosainen kokonaisuus, jossa tulee jo eloisan rytmikkäästä avausosasta lähtien esiin von Kochin bartókmaisen karhea kansanmusiikkityyli. Seuraavina ovat tummasävyinen, vakava ja hetkittäin verhotun tuskainenkin hidas osa, kepeästi ja paikoin horjahtelevastikin askeltava tasajakoinen scherzo sekä rytmisesti eloisa ja määrätietoinen joskin rauhallisemman välitaitteen tasapainottama finaali.

Vuonna 1882 tuleva oopperoiden, sinfonisten runojen ja yksinlaulujen myöhäisromanttinen mestari Richard Strauss oli 18-vuotias mutta taidoissaan jo pitkälle edennyt musiikillinen suurlahjakkuus. Hänellä oli takanaan huomattava, vain kuusivuotiaana aloitettu varhaistuotanto, johon sisältyi hämmästyttävät alun toista sataa teosta, mukana lauluja, piano- ja kamarimusiikkia sekä laajamuotoisia orkesteriteoksia.

Yksi tämän kauden kamarimusiikkiteoksista on jousitriolle vuonna 1882 sävelletty Muunnelmia baijerilaisesta kansanlaulusta ”Das Dirndl is harb auf mi”. Otsikossa mainittu Dirndl on alppiseutujen saksankielisten alueiden naisten perinteinen kansanpuku, johon kuuluvat tiukasti istuva liivi, sen alla oleva pusero sekä hame ja esiliina. Straussin muunnelmateoksen nimi kääntyy periaatteessa muotoon ”Dirndl on minulle kova”, mikä tarkoittaa käytännössä, että ”tyttö on minulle vihainen”.

Baijerilaissyntyisenä Strauss osaa muunnella alussa esiteltävää sävelmää ilmeikkäällä ja moni-ilmeisellä tavalla. Jos teoksen ajattelee soivaksi kuvaksi säveltäjän alter egon ja kuvitellun tytön suhteesta, on suhteessa eletty mitä vaihtelevimmissa mutta loppujen lopuksi positiivisissa tunnelmissa.

Tutkijat ja kansanmusiikin tuntijat ovat yrittäneet jäljittää Straussin käyttämää kansansävelmää mutta turhaan, sellaista ei vain ole löytynyt. Ilmeisesti onkin niin, että sävelmä on Straussin omaa käsialaa, ja hän on nimennyt sen huvikseen kansansävelmäksi.

Vaikka Vivaldi tunnetaan parhaiten lähes 500 konserton säveltäjänä, hän kirjoitti myös suuren määrän sonaatteja erilaisille kokoonpanoille, kaikkiaan yli 90. Niistä kuutisenkymmentä eli selvästi suurin osa on sävelletty yhdelle soittimelle ja sitä säestävälle basso continuolle. Basso continuo koostui bassolinjasta sekä sitä täydentävistä sointumerkinnöistä, ja sen osin improvisoivina toteuttajina saattoi olla yksi tai – niin kuin yleensä – useampia soittajia. Muita sonaattiryhmiä olivat triosonaatit eli sonaatit kahdelle melodiasoittimelle ja basso continuolle sekä harvinaisuutena kolme kvartettosonaattia.

Vivaldin triosonaatti ”La Follia” ilmestyi hänen ensimmäisessä vuonna 1705 julkaistussa kokoelmassaan op. 1, sen päätöksenä. Teos on alun perin sävelletty kahdelle viululle ja basso continuolle, mutta tässä se kuullaan versiona jousikvartetille ja lyomäsoittimille.

Teoksen lisänimi ”La Follia” viittaa tunnettuun la folia -teemaan, joka tallennettiin ensimmäisen kerran jo 1577, ja sitä ovat sittemmin käyttäneet teostensa tai niiden osien lähtökohtana monet barokin mestarit kuten Jean-Baptiste Lully, Domenico Scarlatti, Henry Purcell, J. S. Bach ja Händel. Vivaldin innoittajana lienevät olleet Arcangelo Corellin kuuluisat La Follia -variaatiot vuonna 1700 ilmestyneestä opuksesta nro 5. Vivaldin La Follia -triosonaatti on yksiosainen, lähtökohtana olleen sointusarjasta rikkaaksi versoutuva kokonaisuus.