TFO Historian hetkiä
John Storgårds, kapellimestari
Marko Ylönen, sello
Turun filharmoninen orkesteri
George Antheil: McKonkey’s Ferry Overture (Suomen ensiesitys) (kesto 7′)
Pēteris Vasks: Sellokonsertto nro 1 (kesto 33′)
Väliaika, kesto 20′
Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 6 es-molli op. 111 (kesto 45′)
Kun maailma kuohuu suurten murrosten ja historiallisten hetkien edessä, reagoivat säveltäjät usein siihen musiikilla. Antheilin konserttialkusoitto vuodelta 1948 kuvaa George Washingtonia ylittämässä Delaware-jokea joulukuussa 1776, Yhdysvaltain vapaussodan tiimellyksessä. Vasksin konsertto kommentoi Latvian 1990-luvun alun itsenäistymistä Neuvostoliitosta. Prokofjevin vuonna 1947 kantaesitetty sinfonia reflektoi toisen maailmansodan jättämiä haavoja ja on sodan uhreille omistettu. Syväluotaavan ohjelman johtaa ylikapellimestari John Storgårds ja solistitulkintansa antaa sellisti Marko Ylönen.
Pieni alkusoitto klo 17.45 yläaulassa
Turun konservatorion kanssa yhteistyössä toteutetussa Pieni alkusoitto -sarjassa musiikinopiskelijat esittävät illan sinfoniakonserttiin siivittävää musiikkia. Juonnetut tilaisuudet ovat avoimia konserttivieraille.
Esiintymässä sellonsoiton oppilaita.
Georg Friedrich Händel: Larghetto
Kathy & David Blackwell: River Song
Onni Jaakkonen, sello
Joseph Haydn: Andantino
Saimi Koivumäki, sello
Gabriel Fauré: Élégie op. 24
Anni-Iiris Stayton, sello
Gabriel Fauré: Papillon op. 77
Johann Sebastian Bach: Soolosellosarja nro 3 C-duuri BWV 1009, osa I Preludi
Eeva Vihervaara, sello
Säestäjänä Matti Moilanen, piano
Esitysajat
Turun konserttitalo
20100 Turku
Suomi
Noin 2 tuntia 15 minuuttia, sisältäen väliajan.
Hinnat
Kategoriat
Liput ja väliaikatarjoilu
Taiteilijat
Kansainvälisesti ja kansallisesti arvostetulla kapellimestarihuippu John Storgårdsilla on useita vakituisia kapellimestarikiinnityksiä Suomessa ja ulkomailla. Tuorein Storgårdsin vakituinen kiinnitys on Junge Deutsche Philharmonien pääkapellimestariksi (Principal Conductor) ja taiteelliseksi neuvonantajaksi keväästä 2026 alkaen. Lisäksi Storgårds on kiinnitetty Kanadan Ottawassa toimivan National Arts Centre Orchestran taiteelliseksi johtajaksi syyskaudesta 2026 alkaen.
Storgårds on toiminut Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina syyskaudesta 2024 alkaen. Storgårds on myös nimitetty BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestariksi vuonna 2023. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana Storgårds on toiminut jo vuodesta 1996 lähtien ja Ottawan National Arts Centre Orchestran päävierailijana vuodesta 2015 alkaen. Vierailevana kapellimestarina Storgårds johtaa säännöllisesti monia maailman huippuorkestereita.
Storgårdsin diskografia on laaja, sisältäen paitsi keskeistä orkesterikirjallisuutta monien eri orkestereiden kanssa, myös suuren määrän harvemmin esillä olevia teoksia. John Storgårds on kantaesittänyt urallaan sekä viulistina että kapellimestarina satoja teoksia. Storgårdsin on saanut lukuisia merkittäviä tunnustuksia uransa varrella, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2002 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2012.
John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.
Sellisti Marko Ylönen on uransa aikana toiminut lukuisissa rooleissa solistina, soolosellistinä orkestereissa, kvartetin jäsenenä, kamarimuusikkona, taiteellisena johtajana sekä opettajana. Hän on menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sekä levyttänyt suuren määrän keskeistä ja uudempaa sellokirjallisuutta. Ylösen ohjelmisto on hyvin laaja sisältäen keskeisten säveltäjien teosten lisäksi laajan joukon teoksia suomalaisilta säveltäjiltä.
Ylönen on konsertoinut laajalti Euroopassa, USA:ssa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Hän soittaa säännöllisesti useimpien suomalaisten orkesterien solistina. Hän on esiintynyt myös muun muassa Camerata Salzburgin, English Chamber Orchestran ja Netherlands Chamber Orchestran solistina. Kapellimestariyhteistyö-kumppaneista mainittakoon Hannu Lintu, Susanna Mälkki ja Sakari Oramo.
Vuonna 1990 Ylönen saavutti ensin toisen palkinnon Turun Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa sekä myöhemmin palkintosijan Moskovan kansainvälisen Tsaikovski-kilpailun finaalissa. Keväällä 1996 hän voitti 1. palkinnon Concert Artists Guild -kilpailussa New Yorkissa.
Vuosina 2003, 2008 ja 2010–12 Ylönen oli kutsuttuna Korsholman musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi ja vuosina 2014–2017 samaan tehtävään LuostoClassic festivaalille. Ylönen on toiminut Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professorina vuodesta 2009. Ylösen opettajina ovat olleet Csaba Szilvay, Erkki Rautio, Heikki Rautasalo ja Heinrich Schiff.
Teokset
Amerikkalainen George Antheil eli sotienvälisenä aikana musiikin modernismin aallonharjalla. Monien amerikkalaisten eri alojen taiteilijoiden tavoin hän muutti 1920-luvun alussa Pariisiin, oleskeli välillä myös Berliinissä ja tutustui ajan uudistuksellisiin virtauksiin. Hänen tunnetuin teoksensa tältä kaudelta on futuristinen Ballet Mécanique (1926), jota hallitsevat vimmaiset rytmit, hälyiset ja sireenin tehostamat ”industrialistiset” soinnit hakkaavine klustereineen. Hitlerin valtaannousu sai tuolloin Berliinissä olleen Antheilin palaamaan vuonna 1933 Yhdysvaltoihin.
Myöhemmässä Amerikan-kauden tuotannossaan Antheil palasi perinteisempään tyyliin. Hän sävelsi 1940-luvun lopulla useita amerikkalaisten aiheiden innoittamia alkusoittotyyppisiä orkesteriteoksia, joista tunnetuimpiin kuuluu McKonkey’s Ferry (1948). Sen innoittajana on ollut saksalais-amerikkalaisen Emanuel Gottlieb Leutzen maalaus ”Washington Crossing the Delaware” (1851), joka kuvaa nimensä mukaisesti kenraali George Washingtonia ylittämässä vuolaasti virtaavaa Delaware-jokea Yhdysvaltain vapaussodan aikana jouluna 1776.
Jotain taulun sankarillisesta ja kuohuvasta tunnelmasta on tarttunut myös Antheilin teokseen. Ballet Mécaniquen hurja avantgardismi on jäänyt kauas taakse, ja tyylillisesti teos on lähellä Šostakovitšia. Musiikki huokuu vakavahenkistä mutta pohjimmiltaan voitokasta tunnelmaa edessä odottaneen taistelun aattona. Teosta tahdittaa muutaman suvantovaiheen katkaisema rytminen määrätietoisuus.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Cantus I
Toccata I
Monologhi
Toccata II
Cantus II
Pēteris Vasks, joka täyttää juuri tämän konsertin päivänä 80 vuotta, on aikamme tunnetuin latvialainen säveltäjä. Hän on musiikissaan edennyt varhaisten teosten moderneista kokeiluista kohti laaja-alaista, myös tradition ja latvialaisen kansanmusiikin mahdollisuudet sallivaa ilmaisua. Hänen tuotantoonsa sisältyy muun muassa kolme sinfoniaa, useita konserttoja, kamarimusiikkia ja vokaaliteoksia.
Vasks on kertonut pitävänsä selloa lempisoittimenaan, ja sen osoituksena ovat mm. hänen kaksi sellokonserttoaan (1993–94 ja 2011–12). Vasksin mukaan ensimmäisen sellokonserton taustalla on tunne neuvostovallan aikaisesta vuosikymmenien kärsimyksestä mutta myös niistä henkisistä voimista, jotka saivat kansan kestämään kohtalonsa.
Vasksin ensimmäinen sellokonsertto on viiteen yhtäjaksoisesti soitettavaan osaan jakautuva symmetrinen kokonaisuus. Avausosa Cantus I ilmentää säveltäjän mukaan eräänlaista ideaalista kauneuden maailmaa. Sille rajuna kontrastina on nopealiikkeinen Toccata I, joka edustaa Vasksille negatiivisia ja repiviä voimia niin kuin nopeat osat hänellä yleensäkin.
Teoksen keskellä on Monologhi, jossa on sekä orkesterin purkauksia että otsikon mukaista solistin intensiivistä yksinpuhelua. Toccata II jatkaa aiemman Toccatan ilmaisua entistäkin voimakkaammassa muodossa. Sille päätösosan Cantus II seestynyt musiikki luo sykähdyttävän kontrastin. Se edustaa Vasksille elämän positiivisia voimia, ja huipennuksessa kuullaan latvialainen kansansävelmä kuvastamassa kansan päättäväisyyttä.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro moderato
Largo
Vivace
”Nyt me riemuitsemme suuresta voitostamme, mutta jokaisella meistä on haavoja, joita ei voi parantaa. Yksi on menettänyt rakkaimpiaan, toinen on menettänyt terveytensä. Tätä ei saa unohtaa.”
Näin luonnehti Sergei Prokofjev kuudennen sinfoniansa taustaa syksyllä 1947. Hän oli luonnostellut teosta jo kesällä 1945, mutta saanut sen valmiiksi vasta vuonna 1947. Sodan tuntoja voi hyvin aistia teoksesta, ei ajan sosialistisen realismin ihannoimana sankarillisuutena, vaan kääntymisenä sodan traagisiin, tuhoaviin puoliin. Kyse on ennen muuta niistä musertavista psykologisista vaikutuksista, jotka sodalla, voitetullakin, on ihmiseen.
Prokofjev oli palannut viidennessä sinfoniassa (1944) teoslajin pariin neljäntoista vuoden tauon jälkeen. Prokofjevin tyyli ja hänen toimintansa ulkoiset olosuhteet olivat kokeneen näinä vuosina omat syvät murroksensa. Ajallisesti lähekkäinen syntyneet viides ja kuudes sinfoniat ovatkin tyylillisesti sukulaisteoksia, mutta ilmapiiriltään ne eroavat ratkaisevasti toisistaan. Kun sodan keskellä syntynyt viides sinfonia pyrki etsimään positiivista ratkaisua ajan kaaokseen, on sodan jälkeen valmistunut kuudes tunnelmaltaan synkempi.
Leningradin filharmonikot soitti kuudennen sinfonian kantaesityksen lokakuussa 1947 Jevgeni Mravinskin johdolla. Teos sai innostuneen vastaanoton, ja se esitettiin saman vuoden joulukuussa myös Moskovassa. Alkuvuodesta 1948 kaikki muuttui, kun Prokofjev joutui yhdessä muun muassa Šostakovitšin, Hatšaturjanin ja Mjaskovskin kanssa kommunistisen puolueen keskuskomitean tuomitsemaksi. Heitä syytettiin kaiken muun ohella ”formalistisista perversioista, antidemokraattisista pyrkimyksistä sekä atonaalisuuden, dissonanssin ja epäsointisuuden kultista”. Vaikka kuudetta sinfoniaa ei erikseen mainittu, lankesi tuomion varjo syvänä myös sen ylle.
Kuudennessa sinfoniassa on lajiperinteestä poiketen vain kolme osaa. Teoslajin mukaista sen sijaan on, että osista ensimmäinen on sinfonisilta lähtökohdiltaan ja kehitykseltään monisäikeisin. Se rakentuu kolmen keskeisen teeman varaan: ensimmäisenä on viulujen ja alttoviulujen avaama lavealinjainen pääteema, toisena riipaisevan alakuloinen oboesävelmä ja kolmantena kulkuemaisen taustan ylle piirtyvä englannintorven ja jousten aihe (esitysmerkintä Lugubre). Kehittely keskittyy avausteemaan ja kasvaa raastavaan huipennukseen.
Raskaan purkauksen avaamaa hidasta keskiosaa hallitsee vuolas melodisuus, eivätkä Romeo ja Julia -baletin uhkeimmat käänteet ole kaukana. Musiikki kasvaa hehkuviin nousuihin, mutta osassa on myös seesteistä laulavuutta.
Finaali puhkeaa esiin valoisana ja kepeänä, mutta jo avausteemassa on lyhyinä välähdyksinä raskaampia äänenpainoja. Kontrastoivana aiheena on pitkälinjainen sivuteema, joka kietoutuu kehittelyssä kontrapunktisesti yhteen pääteeman kanssa. Samalla musiikki saa tihentyneen ilmeen, joka on energiastaan huolimatta jo kaukana osan alun huolettomuudesta. Liike-energia valuu lopulta tyhjiin, ja musiikki palaa ensiosan alakuloiseen oboeteemaan. Päätöksen raskaus korostaa Es-duurista huolimatta teoksen vakavaa yleisilmettä.
Teosesittely: Kimmo Korhonen