TFO Rapsodia

”Kuuntelin Einojuhani Rautavaaraa, Aulis Sallista, Kalevi Ahoa ja Magnus Lindbergiä ja olin ällistynyt. Suomi kuulosti modernien mestariteosten maalta.”

Näin muisteli perulainen Jimmy López aikaa, jolloin hän oli alkanut harkita sävellysopintoja Sibelius-Akatemiassa erään musiikkikriitikkona toimivan ystävänsä ehdotuksesta. Tämä oli kertonut, että Suomessa säveltäjiä pidettiin arvossa ja maan uusi musiikki kukoisti. López opiskelikin vuosina 2000–2007 Sibelius-Akatemiassa Veli-Matti Puumalan ja Eero Hämeenniemen johdolla. Hän on myöhemmin luonnehtinut aikaansa Suomessa elämänsä ja uransa tärkeimmiksi kehitysvuosiksi. Yhtenä muistumana tästä kaudesta on vuonna 2022 valmistunut, Kalevalan aiheeseen perustuva sinfoninen runo Aino.

Nykyisin Kaliforniassa asuvan Lópezin läpimurtoteos oli monia tyylilajeja yhdistävä, nimensä mukaisesti kiihkeästi sykkivä orkesteriteos Fiesta! (2007), joka on esitetty jo yli 130 kertaa eri puolilla maailmaa. Lopullisesti hänen asemansa yhtenä sukupolvensa menestyneimmistä säveltäjistä varmisti Chicagossa vuonna 2015 kantaesitetty ooppera Bel Canto. Lopezin tuotannossa varsinkin orkesterimusiikilla, mm. viidellä sinfonialla, on keskeinen asema.

Alkusoittotyyppinen Rise (2020) on syntynyt Kalifornian yliopiston Berkeleyn sinfoniaorkesterin tilauksesta. Teos alkaa haeskelevilla rytmieleillä mutta kiinteytyy intensiiviseksi ja tehokkaaksi orkestraaliseksi säihkeeksi, jonka vahvoihin rytmeihin ja rikkaisiin sointeihin yhdistyy myös luonteikas melodinen elementti.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Vallankumous ja lähtö Venäjältä joulukuussa 1917 olivat traumaattisia kokemuksia Sergei Rahmaninoville. Tunneherkälle ja omasta maaperästään irti reväistylle säveltäjälle uusi tilanne merkitsi luomisvoiman ehtymistä moneksi vuodeksi, ja ylipäätään hän sävelsi jäljellä olleina 25 vuotenaan varsin vähän. Yhtenä syynä hitaampaan luomistahtiin oli myös se, että valtaosan hänen ajastaan vei loistelias ura pianistina.

Ulkoisten olosuhteiden muutosta vastasi osittainen sisäinen murros. Rahmaninov ei hylännyt harvoissa Venäjältä lähdön jälkeisissä teoksissa myöhäisromanttisia juuriaan, mutta antoi musiikilleen aiempaa pelkistetymmän ilmeen. Tämä tulee esiin myös hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvassa Rapsodiassa Paganinin teemasta (1934).

Nimestä huolimatta kyseessä ei ole mikään vapaasti rakentuva rapsodia vaan muunnelmasarja, jonka teema on Paganinin tunnetusta sooloviulukapriisista nro 24. Teoksen 24 tiiviisti toisiinsa liukuvaa muunnelmaa jakaantuvat kolmeen pääjaksoon: avausosa (muunnelmat nro 1–10), siirtymä (nro 11), hidas osa (nro 12–18) ja finaali (nro 19–24). Muotoa rikastaa se, että ensimmäisen nopean pääjakson keskellä seitsemäs muunnelma on hidas, ja hitaassa pääjaksossa on myös liikkuvampia muunnelmia. Mainitussa seitsemännessä muunnelmassa Rahmaninov tuo teokseen henkilökohtaisena tunnusmelodianaan käyttämänsä keskiaikaisen Dies irae -sävelmän. Teoksen emotionaalisena ytimenä on hitaan jakson vuolaan tunteikas päätösmuunnelma, joka perustuu Paganini-teeman käännökselle.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Allegro con brio
Adagio
Allegretto grazioso – Molto vivace
Allegro ma non troppo

Antonín Dvořák kertoi kahdeksannesta sinfoniastaan (1889) halunneensa kirjoittaa ”teoksen, joka poikkeaisi hänen muista sinfonioistaan ja jossa yksilöllisiä ajatuksia käsiteltäisiin uudella tavalla”. Sinfonia eroaakin selvästi sekä sitä edeltäneestä brahmsmaisen jyhkeästä seitsemännestä (1885) että Yhdysvalloissa sävelletystä, osin amerikkalaisia aineksia mukailevasta yhdeksännestä sinfoniasta (1893). Kyseessä on valoisa ja melodisesti rikas teos, jonka tematiikassa kuuluu Dvořákin rakkaus böömiläiseen kansanmusiikkiin, mutta samalla se on muotoratkaisuiltaan hänen kokeilevin sinfoniansa.

Vaikka pääsävellaji on G-duuri, teoksen ensiosa alkaa g-mollissa ennen kuin musiikki avautuu huilurepliikin myötä duuriin. Alun molliaihe ei jää ohimeneväksi ajatukseksi vaan esiintyy osassa muodon pääjaksojen saumakohdissa (esittely-kehittely sekä kehittely-kertaus), jälkimmäisellä kerralla trumpettien raikuvassa fortessa.

Hitaassa osassa kiinnittävät huomiota sekä mosaiikkimainen muoto että vaihtelevat tunnelmat. Kolmas osa ei ole perinteinen sinfoninen scherzo vaan elegantin surumielinen valssi. Trioon eli osan keskijaksoon Dvořák lainasi kansantanssiaiheen oopperastaan Tvrdé palice (Kovakalloiset rakastajat; 1874).

Trumpettifanfaarilla alkava finaali on eräänlainen muunnelma muunnelmamuodosta, sillä pääaiheen muunnelmien lisäksi siinä on itsenäinen marssimainen keskiepisodi. Lisäksi toinen muunnelma hurjine käyrätorvitrilleineen esiintyy osassa kolmesti ja vie lopulta vauhdikkaaseen loppukäänteeseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen