TFO: Valoa varjoihin
Julian Rachlin, kapellimestari
Etienne Boudreault, fagotti
Turun filharmoninen orkesteri
Mieczysław Weinberg: Sinfonietta nro 1 op. 41 (kesto 20′)
Wolfgang Amadeus Mozart: Fagottikonsertto B-duuri K. 191 (kesto 19′)
Väliaika, kesto 20′
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 5 d-molli op. 47 (kesto 46′)
TFO:n oma fagotin äänenjohtaja Etienne Boudreault esiintyy Mozartin konserton solistina Julian Rachlinin johtamassa illassa. Yksikään fagottikonsertto ei viimeisen yli 250 vuoden aikana ole yltänyt suosiossa samaan, mihin Mozartin vuoden 1774 seesteisen valoisa sävellys. Fagotin pehmeä ja lämmin sointi saa vastaansa Weinbergin ja Šostakovitšin dramaattiset ja varjoisatkin orkesteriteokset. Viides sinfonia syntyi Stalinin vainojen vuosina ja se on säveltäjänsä sanoin ”riemua ruoskan alla”. Myös kymmenen vuotta myöhemmin sävelletyn Weinbergin Sinfoniettan nuottiviivaston välistä pilkistää stalinismin paino – ja Šostakovitšin merkitys.
Verkkokonsertti to 22.1. klo 18.30
Suora, maksuton lähetys: tfo.fi/live
Esitysajat
Turun konserttitalo
20100 Turku
Suomi
Noin 2 h 15 min, sisältäen väliajan
Hinnat
Kategoriat
Liput ja väliaikatarjoilu
Taiteilijat
Julian Rachlinin on lähes neljän vuosikymmenen ajan hurmannut yleisöjä ympäri maailmaa viulistina ja luonut maineen kapellimestarina, taiteellisena johtajana ja luovana uudistajana.
Viulistina ja alttoviulistina Rachlin esiintyy säännöllisesti maailman arvostetuimpien orkestereiden kanssa. Rachlin on vakiinnuttanut asemansa myös kapellimestarina. Vuodesta 2023 lähtien hän on toiminut Jerusalemin sinfoniaorkesterin (Israel) musiikillisena johtajana sekä Kristiansandin sinfoniaorkesterin (Norja) ylikapellimestarina.
Rachlin toimii Rheinland-Pfalzin valtionorkesterin (Saksa) taiteellisena kumppanina kaudella 2025/2026. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Turun filharmonisen orkesterin päävierailijana (2017–2022) ja Englannin Royal Northern Sinfonian taiteellisena pääkumppanina (2015–2020).
Rachlin on saanut lukuisia palkintoja ja kunnianosoituksia työstään klassisen musiikin alalla ja on UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs.
Liettuassa syntynyt ja kolmen vuoden iästä lähtien Wienissä kasvanut Julian Rachlin opiskeli viulunsoittoa Boris Kuschnirin ja Pinchas Zukermanin johdolla sekä orkesterinjohtoa Mariss Jansonsin, Sophie Rachlinin ja Daniele Gattin johdolla.
Julian Rachlin soittaa 1704 valmistetulla ”ex-Liebig” Stradivarius-viululla ja 1785 valmistetulla Lorenzo Storioni -alttoviululla, jotka ovat lainassa Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftungilta. Kun hän ei ole kiertueella, hän asuu Wienissä vaimonsa Sarahin ja koiransa Rupertin kanssa.
Etienne Boudreault aloitti fagottiopintonsa Quebecin kaupungin sinfoniaorkesterin johtavan fagotistin Richard Gagnonin johdolla Conservatoire de musique du Québecissa. Hän valmistui taiteilijatutkinnolla Indianan yliopistosta vuonna 1997. Hän sai myös ”1er prix de virtuosité avec distinctions” -maininnan Genèven konservatoriosta, Raymond Weill -palkinnon vuoden parhaasta tutkintotuloksesta ja post-virtuosité-diplomin. Hän on osallistunut useille mestarikursseille.
Boudreault voitti 17-vuotiaana Kanadan musiikkikilpailujen puhallinkategorian suurpalkinnon. Hän oli Kanadan kansallisten musiikkifestivaalien pääpalkinnon voittaja kaikissa kategorioissa vuonna 1997.
Boudreault on esiintynyt ja opettanut säännöllisesti kotimaisilla ja eurooppalaisilla kamarimusiikkifestivaaleilla. Hän on esiintynyt muun muassa Peter Franklin, Ilya Gringoltsin ja Nicholas Danielin kanssa. Boudreault teki tiivistä yhteistyötä jazzmuusikko Carsten Dahlin kanssa, joka kirjoitti hänelle kappaleen ”Don’t speak, don’t talk, don’t hear”. Vuonna 2015 hän kantaesitti Peter Bruunin teoksen ”Libera Me” fagotille ja lyömäsoittimille.
Solistina Boudreault on esiintynyt esimerkiksi Vancouverin sinfoniaorkesterin ja l’Orchestre de la Suisse Romanden kanssa. Hän on toiminut Sønderjyllandin sinfoniaorkesterin, Aarhusin sinfoniaorkesterin, Tanskan kansallisen kamariorkesterin, Aalborgin sinfoniaorkesterin ja Kööpenhaminan Royal Chapel Orchestran fagotin äänenjohtajana. Vuonna 2009 hänestä tuli kansainvälisesti arvostetun Esbjerg Ensemblen fagotisti.
Vuonna 2015 hän aloitti opettamisen Odensen konservatoriossa Tanskassa sekä suositulla verkko-opetusalustalla ”Play with a pro”.
Tammikuusta 2017 lähtien Boudreault on toiminut Turun filharmonisen orkesterin fagotin äänenjohtajana.
Teokset
Allegro risoluto
Lento
Allegretto
Vivace
1900-luvun poliittiset mullistukset aiheuttivat kahteen kertaan taiteellisen muuttoaallon idästä länteen, ensin Neuvostoliiton vallankumouksen jaloista läntiseen Eurooppaan, sitten natsismin syövereistä Euroopasta Yhdysvaltoihin. Mutta oli myös toisensuuntaista emigraatiota, tosin paljon pienemmässä mitassa. Yksi näistä harvoista vastavirtaan uineista oli säveltäjä Mieczysław Weinberg.
Varsovassa juutalaiseen perheeseen syntynyt Weinberg oli 19-vuotias, kun toinen maailmansota alkoi syyskuussa 1939 ja natsi-Saksan joukot vyöryivät Puolaan. Hän pakeni hyökkäystä Neuvostoliittoon, mutta vaikka hän onnistui pelastautumaan natsien vainolta, helpoksi ei elämä muodostunut uudessakaan kotimaassa. Hän oli useamman kerran vähällä joutua vankeuteen, ja vuonna 1953 häntä epäiltiin ”juutalaisesta porvarillisesta nationalismista”.
Keskeisen luvun Weinbergin elämässä muodosti läheinen ystävyys Šostakovitšin kanssa. Se heijastui myös hänen musiikkiinsa, jossa Šostakovitšin vaikutus on usein ilmeistä. Weinbergin tuotantoon sisältyy muun muassa 22 sinfoniaa, useita konserttoja, 17 jousikvartettoa, muuta kamarimusiikkia sekä seitsemän oopperaa.
Nimensä mukaisesti Weinbergin Sinfonietta nro 1 (1948) hahmottuu pienoissinfonian tapaan neliosaiseksi kokonaisuudeksi. Šostakovitšin vaikutusta on tässäkin tuntuvilla, mutta mukana on myös omaleimaisempia aineksia. Tiivissykkeistä avausosaa seuraavissa keskiosissa on juutalaisen klezmerin sävyjä, ja päätösosan vauhdikasta rientoa terävöittävät rouheat kansanmusiikkitunnelmat.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro
Andante ma adagio
Rondo. Tempo di minuetto
Mozartin kasvu nerokkaaksi säveltäjäksi juontui paitsi hänen ainutlaatuisesta lahjakkuudestaan myös hänen ajan oloissa poikkeuksellisen laaja-alaisesta musiikillisesta koulutuksestaan. Siitä olennaisen osan muodostivat eri puolille Eurooppaa keskeisiin musiikkikeskuksiin tehdyt matkat, joista tärkeimpiin kuuluivat kolme Italian-matkaa vuosina 1769–73.
Mozartin ensimmäiset konsertot valmistuivat pian kolmannen Italian-matkan jälkeen, niiden joukossa kesäkuussa 1774 Salzburgissa valmistunut fagottikonsertto. On mahdollista, että hän sävelsi jopa viisi fagottikonserttoa, mutta vain tämä yksi on säilynyt. Se onkin sitten koko fagottikirjallisuuden esitetyin konsertto.
Mozart on selvästi tuntenut hyvin fagotin ominaisluonteen ja sen mahdollisuudet. Soolo-osuudessa on sekä notkeutta vaativia juoksutuksia että laajoja hyppyjä, ja fagotin eri rekisterien sointi on otettu hyvin huomioon. Soolokadenssille on paikka sekä ensiosan että hitaan osan lopulla.
Valoisassa ensiosassa tulee esiin sekä soittimen notkeus että kyky linjakkaaseen laulavuuteen, ja mukana on myös eloisaa replikointia solistin ja orkesterin välillä. Hidas keskiosa on tunnelmaltaan lempeä ja melodiikaltaan linjakas. Sen pääaihe ennakoi Kreivittären aariaa Porgi amor Mozartin yli kymmenen vuotta myöhemmästä Figaron häät -oopperasta. Finaalina ei ole konsertoille tyypillinen nopea allegro vaan menuetin tempossa liikkuva elegantti ja hillityn tanssillinen rondomotoinen osa, jonka ilmaisua muutamat lyhyet mollikäänteet syventävät.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Moderato
Allegretto
Largo
Allegro non troppo
Dmitri Šostakovitšin ura oli usein tasapainoilua omien ilmaisupyrkimysten ja ulkoisen painostuksen välillä. Tilanne tuli vaikeaksi varsinkin sen jälkeen, kun Neuvostoliitossa oli vuonna 1934 asetettu ”sosialistinen realismi” taiteen viralliseksi ihanteeksi. Suuri osa Šostakovitšin tuotannosta mukailee sopuisasti sen asettamia yleistajuisuuden ja positiivisuuden tavoitteita, mutta oli myös teoksia, joissa hän poikkesi niistä.
Šostakovitšin ensimmäinen vakava törmäys neuvostohallinnon kanssa koitti tammikuussa 1936, kun Pravda-lehdessä julkaistiin kuuluisa artikkeli ”Sekasotkua musiikin asemasta”. Siinä Šostakovitšin siihen asti suurta suosiota nauttinut ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth (1934) tyrmättiin ”karkeana, primitiivisenä ja vulgäärinä”. Oli kaikki syy epäillä, että artikkeli oli syntynyt itsensä Stalinin aloitteesta, ellei peräti hänen kynästään. Hiukan myöhemmin samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi joutui Šostakovitšin baletti Kirkas puro. Tilanne kannatti ottaa vakavasti, sillä juuri vuonna 1936 alkoi niin sanotun ”Suuren terrorin” aika, jolloin Stalin organisoi maassa laajoja verisiä puhdistuksia.
Šostakovitš pakeni hyökkäystä työhön ja viimeisteli edellisenä syksynä aloittamansa neljännen sinfonian. Harjoitukset alkoivat syksyllä 1936, mutta kesken kaiken orkesterin hallinto veti ilmaisultaan tinkimättömän ja pessimistisesti päättyvän teoksen pois, mahdollisesti Šostakovitšin annettua teolle hiljaisen hyväksyntänsä. Kantaesitys toteutui vasta neljännesvuosisata myöhemmin Hruštševin kauden sopuisamman niin sanotun suojasään aikana joulukuussa 1961.
Kun Šostakovitš alkoi keväällä 1937 säveltää uutta sinfoniaa, hän suuntautui siinä ilmeisen tietoisesti yksinkertaisempaan tyylilajiin. Kantaesityksessään Leningradissa saman vuoden marraskuussa viides sinfonia saikin riemuitsevan vastaanoton. Šostakovitšin allekirjoittamaksi merkityssä lehtiartikkelissa teosta luonnehdittiin ”neuvostotaiteilijan luovaksi vastaukseksi oikeutettuun kritiikkiin”, mutta ei ole varmaa oliko artikkeli hänen kirjoittamansa vaiko vain laitettu hänen nimiinsä.
Viidennestä sinfoniasta on tullut Šostakovitšin kansainvälisesti esitetyin sinfonia. Vaikka se palasi neljänteen sinfoniaan verrattuna yksinkertaisempaan ja sopusuhtaisempaan tyyliin, sitä ei tarvitse pitää minään kompromissiteoksena. Yhtä hyvin saattoi olla kyse hänen omista sisäisistä ilmaisupyrkimyksistään, halusta kokeilla helpommin avautuvaa tyylilajia. Omassa lajissaan se onkin tasapainoinen ja sopusuhtainen teos, jonka hitaissa osissa on myös syvyyttä.
Teoksessa on sinfonisen tradition mukaisesti neljä osaa. Avausosa on osista laajin ja painokkain, ja se kasvaa lopulta väkevään huipennukseen. Tempomerkintä (Moderato) antaa osalle tavanomaista avausosaa hitaamman ja laveamman ilmeen. Toisena on ironisesti tanssahteleva scherzo. Sinfonian sisäistyneimmät ja vakavahenkisimmät tunnelmat koetaan mietiskelevästä alusta intensiiviseen nousuun kärjistyvässä hitaassa osassa. Sille tehokkaana vastakohtana on energinen ja ulospäinsuuntautunut finaali. Se käy alun energisestä rynnistyksestä viipyilevän suvantovaiheen kautta vapauttavaan päätökseen, jollainen epäilemättä täytti myös sosialistisen realismin vaatimukset kohottavasta ja voitokkaasta ilmaisusta.
Teosesittely: Kimmo Korhonen