TFO: Juhlat!
John Storgårds, kapellimestari
Pierre-Laurent Aimard, piano
Turun filharmoninen orkesteri
Leonard Bernstein: Alkusoitto operetista Candide (kesto 5′)
Marc Neikrug: Sinfonia nro 4 (Suomen ensiesitys) (kesto 31′)
Väliaika, kesto 20′
Antonín Dvořák: Keskipäivän noita (kesto 17′)
Antonín Dvořák: Pianokonsertto g-molli op. 33 (kesto 38′)
Turun filharmoninen orkesteri ja ylikapellimestari John Storgårds avaavat Turun konserttitalon viimeisen syksyn näyttävästi juhlien. Päivänsankareita on useita, kun Candiden ensiesityksestä tulee 70 vuotta, säveltäjä Marc Neikrug täyttää syyskuussa 80 vuotta ja Keskipäivän noita kantaesitettiin 130 vuotta sitten. Bernsteinin ilottelevan operettialkusoiton ja Neikrugin teatraalisiin mittasuhteisiin paisuvan neljännen sinfonian parista matkataan Dvořakin tšekkiläisistä kansantarinoista ja -musiikista ammentavaan maailmaan. Keskipäivän noidan uhkaava ja surumielinen tunnelma tasaantuu pianokonserton lämpimän romantiikan ja lyyrisyyden helmoissa.
Esitysajat
Turun konserttitalo
20100 Turku
Suomi
Noin 2 tuntia 15 minuuttia, sisältäen väliajan.
Hinnat
Liput ja väliaikatarjoilu
Taiteilijat
Kansainvälisesti ja kansallisesti arvostetulla kapellimestarihuippu John Storgårdsilla on useita vakituisia kapellimestarikiinnityksiä Suomessa ja ulkomailla. Tuorein Storgårdsin vakituinen kiinnitys on Junge Deutsche Philharmonien pääkapellimestariksi (Principal Conductor) ja taiteelliseksi neuvonantajaksi keväästä 2026 alkaen. Lisäksi Storgårds on kiinnitetty Kanadan Ottawassa toimivan National Arts Centre Orchestran taiteelliseksi johtajaksi syyskaudesta 2026 alkaen.
Storgårds on toiminut Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina syyskaudesta 2024 alkaen. Storgårds on myös nimitetty BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestariksi vuonna 2023. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana Storgårds on toiminut jo vuodesta 1996 lähtien ja Ottawan National Arts Centre Orchestran päävierailijana vuodesta 2015 alkaen. Vierailevana kapellimestarina Storgårds johtaa säännöllisesti monia maailman huippuorkestereita.
Storgårdsin diskografia on laaja, sisältäen paitsi keskeistä orkesterikirjallisuutta monien eri orkestereiden kanssa, myös suuren määrän harvemmin esillä olevia teoksia. John Storgårds on kantaesittänyt urallaan sekä viulistina että kapellimestarina satoja teoksia. Storgårdsin on saanut lukuisia merkittäviä tunnustuksia uransa varrella, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2002 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2012.
John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.
Pierre-Laurent Aimard tunnetaan aikamme musiikin poikkeuksellisena tulkitsijana sekä kyvystään avata uusia näkökulmia myös klassiseen ohjelmistoon.
Kaudella 2025/26 Aimard juhlistaa pitkäaikaisen ystävänsä, säveltäjä György Kurtágin satavuotisjuhlavuotta resitaalein muun muassa Budapestissa, Luxemburgissa ja Madridissa. Samalla hän esittää laajasti myös Johann Sebastian Bachin Das Wohltemperierte Klavier II -sarjaa lokakuussa 2025 ilmestyneen levytyksensä kunniaksi. Hän konsertoi kauden aikana muun muassa Amsterdamin Concertgebouw’ssa, Lontoon Southbank Centressä, Tukholman Konserttitalossa sekä useiden johtavien orkestereiden solistina New Yorkista Souliin.
Aimard on tehnyt yhteistyötä monien säveltäjien kanssa, kuten Olivier Messiaenin, Karlheinz Stockhausenin ja Helmut Lachenmannin. Hän on kantaesittänyt lukuisia teoksia ja esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona pitkäaikaisten yhteistyökumppaniensa kanssa.
Aimardin levytykset ovat saaneet runsaasti kansainvälistä tunnustusta. Viimeisimpiin julkaisuisiin kuuluvat Kurtágin Játékok (2025), Schubertin Ländler (2024) ja Bartókin pianokonsertot (2023). Aimardille on myönnetty muun muassa arvostettu Ernst von Siemens -musiikkipalkinto (2017) sekä Tanskan Leonie Sonning -musiikkipalkinto (2022). Aimard on myös toiminut professorina Kölnin musiikkikorkeakoulussa sekä Pariisin Collège de Francessa.
Teokset
Amerikkalainen Leonard Bernstein oli energisyydessään ja rajoja rikkovassa monipuolisuudessaan poikkeuksellinen hahmo 1900-luvun musiikissa. Kaikenlaista kohtuutta uhmaten hän jakoi aikaansa orkesterinjohdon, säveltämisen, pianonsoiton, opetustyön, musiikkikirjoittamisen ja televisioesiintymisten kesken. Sama ehtymätön anteliaisuus leimasi hänen työtään myös säveltäjänä, eikä hän kahlinnut itseään sen enempää tyyli- kuin teoslajienkaan suhteen.
Tunnetuin Bernsteinin monista näyttämöteoksista on jo klassisen aseman saanut musikaali West Side Story (1957), mutta hän sävelsi myös useita baletteja, oopperoita sekä näytelmä- ja elokuvamusiikkeja. Näistä suosituimpiin kuuluu Voltairen vuodelta 1758 olevaan romaaniin perustuva operetti Candide (1956). Satiirisen romaaninsa päähenkilöksi Voltaire oli luonut naiivin nuorukaisen Candiden, jonka avulla hän ironisoi saksalaisen filosofin Gottfried Leibnizin ajatusta siitä, että ihmiskunta eläisi ”parhaassa kaikista mahdollisista maailmoista”.
Bernstein muokkasi Candidea useaan otteeseen uransa aikana, ja myös suosituksi orkesterikappaleeksi irronnut alkusoitto koki muutoksia. Railakkaalla fanfaarilla alkavassa säihkyvän eloisassa alkusoitossa Bernstein lainaa operetin ensimmäisen näytöksen laulunumeroita. Musiikin käänteistä voi aavistaa, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita on odotettavissa, mutta Candiden ja Cunegonden dueton ”Oh, Happy We” kaunislinjainen melodisuus antaa hetkeksi tilaa myös romanttisemmille tunteille.
Kimmo Korhonen
I Maestoso
II Mosso
III Adagio
IV Allegro
Marc Neikrug on syntynyt New Yorkissa muusikkosukuun. Hänen molemmat vanhempansa olivat sellistejä, ja äitinsä puolelta hän on neljännen sukupolven muusikko. Paitsi säveltäjä, hän on myös hieno pianisti, joka on soittanut yli 30 vuoden ajan duona viulistilegenda Pinchas Zukermanin kanssa. Aktiivisen muusikonuransa vuoksi Neikrugin sävellystuotanto on karttunut melko maltillisen tahtiin, mutta sisältää silti muun muassa oopperan Los Alamos ja muuta näyttämömusiikkia, neljä sinfoniaa, useita konserttoja sekä kamarimusiikkia. Tyyliltään Neikrugin musiikki ulottuu perinteisestä tonaalisuudesta modernimpaan ilmaisuun.
Nyt Suomen ensiesityksenä kuultava Neikrugin neljäs sinfonia (2021) on syntynyt NDR Elbphilharmonie Orchesterin tilauksesta ja sai kantaesityksensä Hampurissa toukokuussa 2022. Teos rakentuu sinfonisen tradition mukaisesti neliosaiseksi kokonaisuudeksi, jossa pääpaino on muita laajemmissa ja hitaammissa ensimmäisessä ja kolmannessa osassa.
Teosta hallitsee vakavahenkinen ja sinfonisesti rakentuva ilmaisu. Avausosassa sisäiset jännitteet sävyttävät musiikkia silloinkin, kun liikutaan rauhallisemmissa tunnelmissa. Toisena on liikkuvampi scherzo, jonka äärijaksojen liikettä tasapainottaa rauhallisempi trio-jakso osan keskellä. Kolmantena on pääosin tummasävyinen ja paikoin tunnevoimaiseksi tihentyvä hidas osa. Teoksen päätösosassa tunnelma on vakavasta tunnelmasta huolimatta positiivisempi, ja osa saa tasaantuvaa loppua kohden vapautuneemman ja valoisamman ilmeen.
Kimmo Korhonen
Musiikin ulkopuolista aihetta kuvaava sinfoninen runo oli orkesterimusiikin lajina romantiikan kauden luomus. Se koettiin uudeksi ja edistykselliseksi teoslajiksi, jossa musiikillinen logiikka voitiin korvata kerronnallisella logiikalla. Näin se antoi säveltäjille suurempia vapauksia erilaisten ilmaisukeinojen ja rohkeamman tunneasteikon soveltamiseen.
Kaikkiin säveltäjiin uusi teoslaji ei vedonnut, eikä esimerkiksi Brahms lämmennyt sille. Myös Antonín Dvořák piti siihen pitkään etäisyyttä, mutta lopulta hänkin antoi vuosien 1896–97 viidessä sinfonisessa runossa (op. 107–111) periksi teoslajin houkutuksille. Niistä neljässä ensimmäisessä on ollut lähtökohtana tšekkiläisen folkloristin Karel Jaromír Erbenin (1811–1870) balladirunojen kokoelma Kytice (1853; Kukkakimppu).
Dvořákin sinfonisessa runossa Keskipäivän noita Erbenin tarina saa kuvausvoimaisen tulkinnan. Alkujaksossa äiti pelottelee kuritonta poikaansa noidalla, ja teos alkaa äidin ja pojan harmittomana kinasteluna. Tunnelma muuttuu kuitenkin yllättäen aavemaisen salaperäiseksi, kun noita ilmestyykin paikalle vaatimaan poikaa, mutta äiti puristaa tätä tiukasti syliinsä. Tunnelma tihenee entisestään noidan aloittaessa tanssin. Keskipäivän kellonlyönnit pakottavat noidan kuitenkin lähtemään, ja tunnelma tuntuu vapautuvan. Päätöstaite alkaa lyyrisissä tunnelmissa isän saapuessa paikalle mutta kääntyy tuskaiseksi loppuhuipennukseksi, kun isä löytää tajuttoman äidin sylistä pienen kuoliaaksi puristuneen poikansa.
Kimmo Korhonen
I Allegro agitato
II Andante sostenuto
III Allegro con fuoco
Antonín Dvořákin viulu- (1879) ja varsinkin sellokonsertto (1895) kuuluvat romanttisen konserttokirjallisuuden esitetyimpiin teoksiin, mutta niitä edeltänyt pianokonsertto (1876) ei ole yltänyt samanlaiseen suosioon. Se onkin syntynyt aikana, jolloin Dvorák oli vasta kuuluisuutensa kynnyksellä. Viides sinfonia, hänen ensimmäinen varsinainen mestarisinfoniansa, oli valmistunut edellisenä vuonna, ja lopullisen läpimurron toi Slaavilaisten tanssien ensimmäinen kokoelma (1878).
Pianokonserton kahta muuta konserttoa vähäisempi suosio selittyy ehkä parhaiten teoksen piano-osuudella. Dvořák oli itse alttoviulisti ja muutenkin kotonaan jousisoittimien kanssa, mutta pianistina hän oli korkeintaan keskinkertainen. Pianokonserton solistiosuus ei istukaan samalla lailla luontevasti käteen kuin vaikkapa sellaisten pianistisäveltäjien kuin Schumannin, Chopinin, Brahmsin tai Rahmaninovin konsertoissa. Teos ei silti suinkaan soi huonosti ja on täynnä Dvořákille ominaista tarttuvaa ja vuolasta melodisuutta.
Sonaattimuotoinen ensiosa on tunnelmiltaan moni-ilmeinen ja romanttisen kuohuva, ja siinä on sekä dramaattiset että lyyriset ulottuvuutensa. Hitaassa osassa alun seesteinen ilmapiiri antaa välillä tilaa voimakkaammille purkauksille. Konserton finaali on selkeimmin tulevaa kypsää Dvořákia ennakoiva. Se rakentuu kolmelle teemalle, joista varsinkin keskimmäinen on kansallisine sävyineen tunnusomainen. Osa viedään päätökseen klassis-romanttisesta konserttokirjallisuudesta tutulla voitokkaalla tavalla.
Kimmo Korhonen