Loppuunmyyty: TFO Also sprach Zarathustra
Konsertti on loppuunmyyty.
John Storgårds, kapellimestari
Guy Braunstein, viulu
Turun filharmoninen orkesteri
Anna Þhorvaldsdóttir: Catamorphosis (kesto 20′)
Antonín Dvořák (sov. Guy Braunstein): Rapsodia viululle ja orkesterille oopperasta Rusalka (kesto 23′)
Väliaika, kesto 20′
Richard Strauss: Also sprach Zarathustra (kesto 32′)
Kevään sinfoniakausi päättyy suuren sinfoniaorkesterin loistoon. Also sprach Zarathustra tutkii ihmisen yhteyttä maailmaan uskonnon ja Catamorphosis taas ympäristön tuhon kautta. ”Jumala on kuollut”, toteaa Nietzsche kirjassaan, joka innoitti Richard Straussia suurieleiseen sinfoniseen runoon. Anna Þhorvaldsdóttirin Catamorphosis-teoksen ytimessä on hauras suhteemme planeettaamme. Teoksen tunnelmaa leimaavat intensiteetti ja tunteiden pyörre: jos asiat eivät muutu, on vaarana täydellinen hävitys. Guy Braunstein on sovittanut vesinymfi Rusalkan satuun perustuvasta oopperasta rapsodian ja tulkitsee teoksen itse ylikapellimestari John Storgårdsin johtamassa konsertissa.
Varaslähtö torstaina klo 17.45 kahviossa
Tule tapaamaan illan taiteilijoita ennen orkesterin konserttia! Varaslähdöissä haastateltavana on yleensä illan kapellimestari tai solisti. Tilaisuudet ovat avoimia konserttivieraille, ja ne järjestetään ala-aulan kahviossa torstaina klo 17.45 ja perjantaina klo 17.15.
Esitysajat
Turun konserttitalo
20100 Turku
Suomi
Noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Hinnat
Liput ja väliaikatarjoilu
Taiteilijat
Kansainvälisesti ja kansallisesti arvostetulla kapellimestarihuippu John Storgårdsilla on useita vakituisia kapellimestarikiinnityksiä Suomessa ja ulkomailla. Tuorein Storgårdsin vakituinen kiinnitys on Junge Deutsche Philharmonien pääkapellimestariksi (Principal Conductor) ja taiteelliseksi neuvonantajaksi keväästä 2026 alkaen. Lisäksi Storgårds on kiinnitetty Kanadan Ottawassa toimivan National Arts Centre Orchestran taiteelliseksi johtajaksi syyskaudesta 2026 alkaen.
Storgårds on toiminut Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina syyskaudesta 2024 alkaen. Storgårds on myös nimitetty BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestariksi vuonna 2023. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana Storgårds on toiminut jo vuodesta 1996 lähtien ja Ottawan National Arts Centre Orchestran päävierailijana vuodesta 2015 alkaen. Vierailevana kapellimestarina Storgårds johtaa säännöllisesti monia maailman huippuorkestereita.
Storgårdsin diskografia on laaja, sisältäen paitsi keskeistä orkesterikirjallisuutta monien eri orkestereiden kanssa, myös suuren määrän harvemmin esillä olevia teoksia. John Storgårds on kantaesittänyt urallaan sekä viulistina että kapellimestarina satoja teoksia. Storgårdsin on saanut lukuisia merkittäviä tunnustuksia uransa varrella, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2002 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2012.
John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.
Viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Guy Braunsteinin taiteilijuudessa yhdistyy virtuositeetti, hillitty tyylikkyys sekä luovuus, ja musiikillaan hän pyrkii yllättämään ja uudistamaan.
Braunstein esiintyy maailman merkittävimmillä lavoilla ja festivaaleilla. Hän on esiintynyt muun muassa Tonhalle Orchestra Zürichin, Bostonin sinfoniaorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin ja Berliinin filharmonisen orkesterin kanssa.
Braunsteinin suurin ja identiteettiä muovaava intohimo on sovittaminen ja säveltäminen. Hän sovittaa teoksia viululle tai muille instrumenteille ja esittää oopperoita, kamarimusiikkia tai lauluja täysin uudessa muodossa.
Vuonna 2024 Guy Braunstein levytti Alpha Recordsille sekä omansa että Delius´n viulukonserton ja Vaughan-Williamsin teoksen The Lark Ascending. Hänen aiempiin levytyksiinsä kuuluvat lehdistön ylistämät albumit Tchaikovsky Treasures (2019), Old Souls (2019) ja Music of my Heart (2012).
Guy Braunstein kasvoi Tel Avivissa ja aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana. Hän opiskeli Chaim Taubin johdolla ja myöhemmin New Yorkissa Glenn Dicterowin, Pinchas Zuckermanin ja Isaac Sternin johdolla. Vuonna 2000 hänestä tuli Berliinin filharmonikkojen historian nuorin konserttimestari, ja hän auttoi muovaamaan orkesteria yli vuosikymmenen ajan. Guy Braunstein soittaa Francesco Ruggierin vuonna 1679 valmistamaa viulua.
Teokset
”Kasvoin pikkuruisessa rannikkokylässä, ja ympärillämme oli todella paljon tilaa. Toisella puolella on meren valtavuus, toisella vuorten majesteettisuus. Olet koko ajan lähellä luontoa ja tunnet olevasi yhtä sen kanssa.”
Näin on Anna Þorvaldsdóttir (Thorvaldsdóttir) muistellut lapsuudenmaisemiaan, ja luonnon antamat virikkeet ovatkin nousseet usein esiin hänen musiikkinsa yhteydessä. ”Luonto” pitää Þorvaldsdóttirin yhteydessä kuitenkin kokea sanan laajassa merkityksessä, ei pelkkänä ulkoisena maisemallisuutena vaan syvempänä elementaarisena voimana, jossa ovat näkyvän todellisuuden lisäksi läsnä myös pinnanalaiset vulkaaniset voimavirrat ja mannerlaattojen kitka.
Thorvaldsdottir on noussut 2010-luvun aikana Islannin kansainvälisesti menestyneimmäksi säveltäjäksi. Esimerkiksi orkesteriteos Catamorphosis (2020) syntyi Berliinin filharmonikkojen, Birminghamin kaupungin sinfoniaorkesterin ja Islannin sinfoniaorkesterin tilauksesta ja sai kantaesityksensä Berliinissä tammikuussa 2021.
Catamorphosis alkaa hiljaisuuden rajoilta erilaisin suhinoin ja pitkiksi venyvin mutta pinnan alla väreilevin sointipinnoin. Teoksen vähittäinen kehitys on kuin musiikillista evoluutiota. Sen ilmaisu voimistuu, ja esiin nousee myös uhkaavia sointeja mutta toisaalla myös surumielisyyttä huokuvia mollisävyjä. Teos hahmottuu sitkeästi venyvän jatkuvuuden musiikiksi, jonka toisiinsa saumatta liittyvillä jaksoilla on niitä luonnehtivat otsikot Origin, Emergence, Polarity, Hope, Requiem, Potentia ja Evaporation.
[suomeksi: Alkuperä, syntyminen, polariteetti, toivo, sielunmessu, potentia, haihtuminen]
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Tšekkiläinen kansallisromantikko Antonín Dvořák tunnetaan parhaiten yhdeksän sinfonian ja muiden orkesteriteosten sekä kamarimusiikin säveltäjänä. Niiden rinnalla hän sävelsi kuitenkin myös 10 oopperaa, joista laajemmin tunnetaan vain viimeiseksi jäänyt Rusalka (1900; ensi-ilta Praha 1901). Se kuuluukin sitten romanttisen oopperakirjallisuuden rakastetuimpiin teoksiin.
Rusalka on sukua muun muassa Hans Christian Andersenin sadulle Pieni merennneito ja saksalaisen Friedrich de la Motte Fouquén tarinalle Undine, mutta hengeltään se on vahvasti tšekkiläinen. Oopperan keskiössä on vedenneito Rusalka, joka rakastuu prinssiin ja haaveilee tästä oopperan tunnetuimmassa aariassa ”Laulu kuulle”. Hän onnistuu noidan avulla saamaan ihmishahmon mutta joutuu sen saadakseen olemaan mykkä. Monien käänteiden jälkeen prinssi kuolee lopulta Rusalkan suudelmaan.
Tässä konsertissa Rusalkan musiikkia kuullaan israelilais-amerikkalaisen viulistin, kapellimestarin ja säveltäjän Guy Braunsteinin sovituksena viululle ja orkesterille (2019). Hän kuvaili sovituksensa lähtökohtia: ”Dvořák on yksi suosikkisäveltäjistäni, mutta hän sävelsi vain yhden viulukonserton. Nyt sävellän itselleni toista ’Rusalkasta’ […].” Sovituksessaan Braunstein on keskittynyt oopperan ensimmäisen näytöksen reiluun pariinkymmeneen ensimmäiseen minuuttiin. Tässä oopperan alkujaksossa Dvořákin musiikkia värittävät tšekkiläisen kansanmusiikin tunnelmat, ja Rapsodian päätöksenä on Rusalkan hivelevän kaunis ”Laulu kuulle”.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
[Johdanto] – Von der Hinterweltern (Takamaailmaisista) – Von der grossen Sensucht (Suuresta kaipauksesta) – Von den Freuden und Leidenshaften (Iloista ja intohimoista) – Das Grablied (Hautalaulu) – Von der Wissenschaft (Tieteestä) – Der Genesende (Toipuva) – Das Tanzlied (Tanssilaulu) – Das Nachtwandlerlied (Yölaulu)
1800-luvun loppu oli sakeanaan erilaisia henkisiä virtauksia. Monien enemmän tai vähemmän hatarien ajatusrakennelmien keskeltä nousi esiin Friedrich Nietzschen (1844–1900) ristiriitainen aatemaailma. Hänen ajatuksensa Jumalan kuolemasta sekä kaikkia sääntöjä ja rajoituksia uhmaavasta yli-ihmisestä herättivät aikanaan todellisen mielipiteiden myrskyn, jolta myöskään nuori Richard Strauss ei välttynyt. Nietzsche ei kuitenkaan itse enää viimeisinä vuosinaan kyennyt osallistumaan herättämäänsä keskusteluun, sillä hänen mielensä oli ehtinyt järkkyä peruuttamattomasti jo vuonna 1889.
Nietzschen myöhemmän tuotannon pääteoksiin kuuluva proosarunoelma Also sprach Zarathustra (Näin puhui Zarathustra; 1883–85) osui Straussin käsiin syksyllä 1892. Hän kiinnostui välittömästi Nietzschen ajatuksista ja ihaili erityisesti tämän kristinuskoon kohdistamaa kritiikkiä. Neljä vuotta myöhemmin Straussin ihailu aineellistui sinfonisessa runossa Also sprach Zarathustra (1896).
Strauss kirjoitti Berliinissä, teoksen joulukuussa 1896 olleen kantaesityksen aikoihin, lähtökohdistaan: ”Tarkoituksenani ei ollut säveltää filosofista musiikkia tai kuvata Nietzschen suurta teosta musiikillisesti. Sen sijaan pyrin tuomaan musiikkiin idean ihmisrodun evoluutiosta sen varhaisimmista vaiheista läpi erilaisten uskonnollisten ja tieteellisten kehitysvaiheiden aina Nietzschen ajatukseen yli-ihmisestä. Sinfoninen runoni on tarkoitettu kunnianosoitukseksi Nietzschen neroudelle, joka sai suurimman ilmentymänsä Also sprach Zarathustrassa.”
Also sprach Zarahustra on sävelletty tyypilliselle myöhäisromantiikan ajan jättiläisorkesterille, jossa on muun muassa nelinkertaiset puupuhaltimet, kuudet käyrätorvet, kaksi tuubaa, kaksi harppua ja urut. Teos merkitsikin rajakohtaa Straussin sävelrunoissa ja avasi niissä uudenlaisen, aiempaa massiivisemman mittakaavan. Kaukana ei ole sekään ajatus, että teos heijastaisi Straussin tuntemuksia itsestään eräänlaisena musiikin kaikkivoipana yli-ihmisenä.
Also sprach Zarathustra on yksiosainen mutta jakaantuu moneen alajaksoon, joiden otsikot Strauss lainasi Nietzschen runoelmasta. Teoksen lähtökohtana ollutta luonnon ja ihmishengen vastakohta-asetelmaa edustavat C-duuri ja H-duuri. Teoksen tunnetuin jakso on heti alussa oleva johdanto, jossa Zarathustra tervehtii nousevaa aurinkoa, ja jonka Stanley Kubrick lainasi elokuvaansa Avaruusseikkailu 2001. Tästä jo myyttisen aseman saaneesta avauksesta teos kasvaa monipolviseksi, häikäisevän virtuoosisesti orkestroiduksi sävelrunoksi. Tunnettuja kiinnekohtia musiikin vuolaan virtailun keskellä ovat muun muassa osuvasti fuugaksi kirjoitettu jakso Von der Wissenschaft (Tieteestä), jonka fuugateema kattaa kaikki kromaattisen asteikon 12 säveltä, sekä yllättäen wieniläisvalssin tahdissa keinahteleva yli-ihmisen Tanssilaulu.
Teosesittely: Kimmo Korhonen