TFO: Rakkausrunoja

Dawn (Aamunkoitto)
Sunday Morning (Sunnuntaiaamu)
Moonlight (Kuutamo)
Storm (Myrsky)

Vuosina 1939–1942 Benjamin Britten ja hänen elämänkumppaninsa, tenori Peter Pears asuivat sotaa paossa Yhdysvalloissa. Siellä Britten tutustui englantilaisen George Crabben (1755–1832) runouteen. Varsinkin kalastaja Peter Grimesistä kertova runo teki Britteniin vaikutuksen, olihan hän itsekin syntynyt ja varttunut Crabben tavoin Englannin itärannikolla Suffolkissa. Kun Britten oli palannut Englantiin, hän alkoi vuonna 1944 säveltää Crabben aiheeseen perustuvaa oopperaa Peter Grimes. Teos valmistui alkuvuodesta 1945, ja sen ensi-ilta saman vuoden kesäkuussa muodostui Brittenin lopulliseksi läpimurroksi. Esityksestä tuli loistava menestys myös Pearsille, joka lauloi oopperan nimiroolin.

Peter Grimes kertoo pienen merenrantakylän ihmisistä ja heidän nimihenkilöä kohtaan tuntemansa epäluulon ja hyljeksinnän traagisista seurauksista. Meri on keskeinen elementti oopperassa. Se on eräänlainen ikuisuuden ja pysyvyyden symboli, joka jatkaa olemassaoloaan riippumatta meren rannalla olevista pienistä ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.

Peter Grimesiin sisältyy kuusi laajempaa välisoittoa, joista Britten kokosi neljä suosituksi orkesterisarjaksi. Tauoitta esitettävistä välisoitoista muodostuu vaihteleva kokonaisuus, joka heijastaa harkitun tehokkain orkesterisoinnein merenrantakylän erilaisia tunnelmia: ensiosan kuulaseen päivään heräävää aamua, sunnuntaiaamuista kokoontumista jumalanpalvelukseen, kuutamoista yötä ja huipennuksena myrskyn puhkeamista, kuin ennakkoaavistuksena oopperan traagisesta päätöksestä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

I Si no fuera porque tus ojos tienen color de luna (Jos silmäsi eivät olisi kuun väriset)
II Amor, amor, las nubes a la torre del cielo (Rakkaus, rakkaus, pilvet nousivat taivaan torniin kuin voitokkaat pesijät)
III No estés lejos de mí un solo día, porque cómo (Älä mene kauas, älä edes päiväksi)
IV Ya eres mía. Reposa con tu sueño en mi sueño (Ja nyt olet minun. Lepää unesi kanssa unessani)
V Amor mío, si muero y tú no mueres (Rakkaani, jos minä kuolen ja sinä et)

Amerikkalainen säveltäjä Peter Lieberson nousi esiin 1980-luvulla orkesteriteoksillaan ja hedelmällisellä yhteistyöllään Bostonin sinfoniaorkesterin ja muiden maan eturivin orkesterien kanssa. Uusi vaihe hänen urallaan alkoi vuonna 1997, kun hän tutustui mezzosopraano Lorraine Huntiin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1999. Monista tälle sävelletyistä teoksista tunnetuin on laulusarja Neruda Songs (2005), joka sai vuonna 2008 maailman arvostetuimpiin musiikkialan tunnustuksiin kuuluvan Grawemeyer-palkinnon.

Chileläisen Nobel-palkitun runoilijan Pablo Nerudan (1904–1973) runoihin sävelletty sarja tuntui Liebersonin mukaan ”heijastavan eri kasvoja rakkauden peilissä”. Esiin nousee viisi rakkauden eri vaihetta: I laulussa puhdas arvostus rakastettua kohtaan, II laulussa iloinen mutta myös salaperäinen rakkaus, III laulussa pelko erosta ja rakkauden tuskasta, IV laulussa paikoin intohimoisempi ja moniselitteisempi rakkaus ja V laulussa ymmärrys siitä, että tulee aika, jolloin meidän on erottava rakkaimmistamme, vaikka rakkaus ei silloinkaan välttämättä kuole. Näitä tuntoja Lieberson kuvaa hienovireisin ja lyyrisen runollisin sävyin, joista muutamat voimakkaammat äänenpainot nousevat hetkeksi esiin, mutta eivät horjuta teoksen keskittynyttä tunnelmaa.

Lieberson joutui myös itse kokemaan sarjan viimeisen laulun tavoin eron rakkaimmastaan, kun hänen vaimonsa Lorraine kuoli 52-vuotiaana rintasyöpään heinäkuussa 2006. Pian sen jälkeen Liebersonilla diagnosoitiin lymfooma, johon hän kuoli huhtikuussa 2011.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

1900-luvun alkuvuosina Maurice Ravel eli hankalaa vaihetta urallaan. Hän yritti viiteen kertaan tavoitella nuorille ranskalaissäveltäjille tärkeää Pariisin konservatorion Rooman-palkintoa mutta tuli aina hylätyksi. Viimeiseksi jääneellä kerralla vuonna 1905 hän oli jo tunnettu hahmo Pariisin musiikkielämässä, ja hänen hylkäämisensä aiheutti skandaalin, jonka seurauksena konservatorion asiasta vastuullinen professori painostettiin eroamaan virastaan.

Ravelin varhaisimpiin laajempaa suosiota saavuttaneisiin teoksiin kuuluu Pavane pour une infante défunte (Pavane kuolleen prinsessan muistolle). Se valmistui alun perin pianokappaleeksi vuonna 1899, ja siitä tuli jo 1900-luvun alkuvuosina yksi hänen suosituimmista teoksistaan. Vaikka Ravel oli säveltänyt teoksen pianon ääressä ja pianon ehdoilla, hän teki siitä vuonna 1910 orkesteriversion. Sellaiselle oli teoksen suosion kasvaessa tullut selvä tilaus.

Ravel tyylitteli monissa teoksissaan espanjalaisilla aineksilla. Vanhan, aikanaan juuri Espanjassa suositun hovitanssin mukaan nimetty Pavane on yksi tämän suuntauksen varhaisimmista ilmentymistä hänen tuotannossaan, vaikka hän totesikin kerran valinneensa otsikon ennen muuta sen sointiasun vuoksi. Rauhallisesti pavanen tahdissa liikkuva teos on surumielisen kaunista, herkän hienostuneesti orkestroitua musiikkia. Tempomerkintä on Lento (hitaasti), mutta kun muuan pianisti otti ohjeen liian kirjaimellisesti, Ravel huomautti, että prinsessa oli kuollut, ei pavane.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Allegro molto moderato
Allegretto moderato
Poco vivace
Allegro molto

Sibelius totesi kerran kuudennesta sinfoniastaan (1923), että muiden säveltäjien sekoittaessa monivärisiä cocktailejaan hän tarjosi vain puhdasta lähdevettä. Nähtynä vasten 1920-luvun muodikkaan uusklassismin karnevalistista urbaania sykettä sopusuhtainen ja hivelevän kaunis kuudes sinfonia tosiaan tuntuu poikkeavalta, jopa ulkopuoliselta ilmiöltä. Sitä hallitsee hienoin sävyin maalattu valohämy, jonka alle jyrkimmät vastakohdat ovat pehmenneet. Osaltaan vaikutelmaa syventää sinfonian modaalisuus, toisin sanoen tukeutuminen perinteisiin kirkkosävellajeihin. Kuudes onkin seesteisin Sibeliuksen seitsemästä sinfoniasta.

Ensiosa käynnistyy hiljaisena polyfonisena virtailuna, josta varsinainen liikkuva avaus-allegro puhkeaa esiin; tempomääre (Allegro molto moderato) pysyy kuitenkin koko ajan samana, aivan osan loppukäänteitä lukuun ottamatta. Hitaassa osassa Sibelius luo yksinkertaisista aineksista vapaahkosti rakentuvan muunnelmaosan. Scherzossa yhdistyvät erikoisella tavalla energisyys ja eräänlainen valoisa nostalgia.

Finaali on teoksen dramaattisin osa. Sen alkua hallitsee soitinryhmien rauhallinen replikointi, mutta keskitaitteessa draama puhkeaa esiin ja kasvaa kolmena aaltona huipennukseen. Kun musiikki tasaantuu päätösjaksoon, syntyy yhteys ei vain finaalin vaan tunnelman tasolla myös ensiosan alkuun. Loppusivut ovat koskettavia, eivät kuitenkaan neljännen sinfonian tapaan traagisia vaan hyväksyvän, lempeän surumielen pehmentämiä. ”Kun varjot pitenevät”, luonnehti Sibelius itse kuudetta sinfoniaa.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

I Si no fuera porque tus ojos tienen color de luna

Si no fuera porque tus ojos tienen color de luna,
de día con arcilla, con trabajo, con fuego,
y aprisionada tienes la agilidad del aire,
si no fuera porque eres una semana de ámbar,

si no fuera porque eres el momento amarillo
en que el otoño sube por las enredaderas
y eres aún el pan que la luna fragante
elabora paseando su harina por el cielo,

oh, bienamada, yo no te amaría!
En tu abrazo yo abrazo lo que existe,
la arena, el tiempo, el árbol de la lluvia,

y todo vive para que yo viva:
sin ir tan lejos puedo verlo todo:
veo en tu vida todo lo viviente.

I Jos silmäsi eivät olisi kuun väriset

Jos silmäsi eivät olisi kuun väriset,
päivän, joka on täynnä savea, työtä ja tulta,
ja vangittuna kantaisit ilman ketteryyden,
ellei olisi niin, että olet meripihkan värinen viikko.

jos et olisi se keltainen hetki,
jolloin syksy kiipeää köynnösten varassa,
ja jos et olisi vielä leipä, jonka tuoksuva kuu
valmistaa levittäen jauhojaan taivaalle,

oi, rakas, en rakastaisi sinua!
Syleilyssäsi syleilen sitä, mikä on olemassa,
hiekkaa, aikaa, sateen puuta,

ja kaikki elää, jotta minä voisin elää:
menemättä niin kauas voin nähdä kaiken:
näen elämässäsi kaiken elävän.

II Amor, amor, las nubes a la torre del cielo

Amor, amor, las nubes a la torre del cielo
subieron como triumfantes lavanderas,
y todo ardió en azul, todo fue estrella:
el mar, la nave, el día se desterraron juntos.

Ven a ver los cerezos del agua constelada
y la clave redonda del rápido universo,
ven a tocar el fuego del azul instantáneo,
ven antes de que sus pétalos se consuman.

No hay aquí sino luz, cantidades, racimos,
espacio abierto por las virtudes del viento
hasta entregar los últimos secretos de la espuma.

Y entre tantos azules celestes, sumergidos,
se pierden nuestros ojos adivinando apenas
los poderes del aire, las llaves submarinas.

II Rakkaus, rakkaus, pilvet taivaan tornissa

Rakkaus, rakkaus, pilvet taivaan tornissa
nousivat kuin voitokkaat pesijät,
ja kaikki leimahti sinisenä, kaikki oli tähtiä:
meri, laiva, päivä karkotettiin yhdessä.

Tule katsomaan kirsikankukkien tähtisadetta veden pinnalla
ja nopean universumin pyöreää avainta,
tule koskettamaan sinisen hetken tulta,
tule, ennen kuin sen terälehdet katoavat.

Täällä ei ole muuta kuin valoa, määriä, ryppäitä,
tuulen hyveiden avaamaa tilaa
kunnes viimeisetkin vaahdon salaisuudet paljastuvat.

Ja niin monien taivaansinisten, vedenalaisten sävyjen keskellä
kadotamme katseemme, arvailemme vain,
ilman voimia, vedenalaisia avaimia.

III No estés lejos de mí un solo día, porque cómo

No estés lejos de mí un solo día, porque cómo,
porque, no sé decirlo, es largo el día,
y te estaré esperando como en las estaciones
cuando en alguna parte se durmieron los trenes.

No te vayas por una hora porque entonces
en esa hora se juntan las gotas del desvelo
y tal vez todo el humo que anda buscando casa
venga a matar aún mi corazón perdido.

Ay que no se quebrante tu silueta en la arena,
ay que no vuelen tus párpados en la ausencia:
no te vayas por un minuto, bienamada,

porque en ese minuto te habrás ido tan lejos
que yo cruzaré toda la tierra preguntando
si volverás o si me dejarás muriendo.

III Älä mene kauas minusta edes yhdeksi päiväksi

Älä mene kauas minusta edes yhdeksi päiväksi, koska,
koska, en osaa sanoa sitä, päivä on pitkä,
ja odotan sinua kuin rautatieasemilla,
kun jossain junat ovat nukahtaneet.

Älä lähde edes tunniksi, koska silloin
siihen tuntiin kertyy unettomuuden pisarat
ja ehkä kaikki savu, joka etsii kotia,
saapuu sammuttamaan kadonneen sydämeni.

Voi, älä anna siluettisi murtua hiekassa,
voi, älä anna silmäluomiesi lentää kaukaisuuteen:
älä mene pois hetkeksikään, rakastettuni,

sillä tuona hetkenä olet lähtenyt niin kauas,
että minä kuljen koko maan halki kysyen,
palaatko vielä vai jätätkö minut kuolemaan.

IV Ya eres mía. Reposa con tu sueño en mi sueño

Ya eres mía. Reposa con tu sueño en mi sueño.
Amor, dolor, trabajos, deben dormir ahora.
Gira la noche sobre sus invisibles ruedas
y junto a mí eres pura como el ámbar dormido.

Ninguna más, amor, dormirá con mis sueños.
Irás, iremos juntos por las aguas del tiempo.
Ninguna viajará por la sombra con migo,
sólo tú, siempreviva, siempre sol, siempre luna.

Ya tus manos abrieron los puños delicados
y dejaron caer suaves signos sin rumbo,
tus ojos se cerraron como dos alas grises,

mientras yo sigo el agua que llevas y me lleva:
la noche, el mundo, el viento devanan su destino,
y ya no soy sin ti si no sólo tu sueño.

IV Olet jo minun. Lepää unesi kanssa minun unessani

Olet jo minun. Lepää unesi kanssa minun unessani.
Rakkaus, kipu, työ, niiden on nyt nukuttava.
Yö pyörii näkymättömillä pyörillään,
ja kanssani olet puhdas kuin nukkuva meripihka.

Kukaan muu ei nuku minun unissani, rakas.
Sinä kuljet, me kuljemme yhdessä ajan virrassa.
Kukaan muu ei matkusta varjoissa minun kanssani,
vain sinä, ikuinen, ikuinen aurinko, ikuinen kuu.

Kätesi avasivat jo herkät nyrkkinsä
ja antoivat pehmeiden, vailla suuntaa olevien merkkien pudota,
silmäsi sulkeutuivat kuin kaksi harmaata siipeä,

kun minä seuraan vettä, jonka tuot ja joka kuljettaa minua:
yö, maailma, tuuli kutoo kohtaloaan,
eikä minua ole ilman sinua – olen ainoastaan sinun unesi.

 V Amor mío, si muero y tú no mueres

Amor mío, si muero y tú no mueres,
no demos al dolor más territorio:
amor mío, si mueres y no muero,
no hay extensión como la que vivimos.

Polvo en el trigo, arena en las arenas
el tiempo, el agua errante, el viento vago
nos llevó como grano navegante.
Pudimos no encontranos en el tiempo.

Esta pradera en que nos encontramos,
oh pequeño infinito! devolvemos.
Pero este amor, amor, no ha terminado,

y así como no tuvo nacimiento
no tiene muerte, es como un largo río, sólo cambia de tierras y de labios.

V Rakkaani, jos minä kuolen ja sinä et kuole

Rakkaani, jos minä kuolen ja sinä et kuole,
älä anna surulle enempää tilaa.
Rakkaani, jos sinä kuolet ja minä en kuole,
mikään ei ole suurempaa kuin se, mitä olimme.

Pölyä vehnässä, hiekkaa aavikolla,
aika, vaeltava vesi, epämääräinen tuuli
kuljetti meitä kuin purjehtivaa jyvää.
Me olisimme voineet jäädä kohtaamatta oikeaan aikaan.

Tälle niitylle, jossa toisemme kohtasimme,
oi pieni äärettömyys, me palaamme.
Mutta tämä rakkaus, rakkaani, ei ole päättynyt,

aivan kuten sillä ei koskaan ollut syntymää, sillä ei ole
kuolemaa: se on kuin pitkä joki, joka vain vaihtaa rantoja ja huulia.

Teksti: Pablo Neruda
Käännös: Paula Kahtola