TFO: Straussista Stravinskyyn
Christian Kluxen, kapellimestari
Elina Vähälä, viulu
Turun filharmoninen orkesteri
Johann Strauss Jr.: Alkusoitto operetista Lepakko (kesto 9′)
Erich Wolfgang Korngold: Viulukonsertto (kesto 25′)
Väliaika, kesto 20′
Johann Strauss Jr.: An der schönen blauen Donau (kesto 10′)
Sergei Rahmaninov: Vocalise viululle ja orkesterille (kesto 6′)
Igor Stravinsky: Sarja baletista Tulilintu (1919) (kesto 22′)
Uusi sinfoniavuosi aloitetaan päävierailijamme Christian Kluxenin ja viulisti Elina Vähälän seurassa. Valssikuningas Strauss nuorempi johdattaa wieniläisoperetin lystikkyydestä Tonava kaunoisen pyörteisiin. Korngold sävelsi niin elokuviin kuin konserttisaleihin, ja Hollywoodin kulta-aikaa kaikuva viulukonsertto kumartaakin molempiin suuntiin. Rahmaninovin alkujaan korkealle lauluäänelle sävelletty, hypnoottinen Vocalise kuullaan nyt tulkintana viululle ja orkesterille. Mytologinen Tulilintu soi Stravinskyn käsissä raivokkaan räiskyvänä, yltyen infernaaliseen tanssiin ja juhlavaan finaaliin.
Varaslähtö torstaina klo 17.45 ja perjantaina klo 17.15 kahviossa
Tule tapaamaan illan taiteilijoita ennen orkesterin konserttia! Varaslähdöissä haastateltavana on yleensä illan kapellimestari tai solisti. Tilaisuudet ovat avoimia konserttivieraille, ja ne järjestetään ala-aulan kahviossa torstaina klo 17.45 ja perjantaina klo 17.15.
Esitysajat
Turun konserttitalo
20100 Turku
Noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Hinnat
Kategoriat
Liput ja väliaikatarjoilu
Taiteilijat
Christian Kluxen toimii yhdeksättä kauttaan Victoria Symphonyn taiteellisena johtajana ja kolmatta kauttaan Turun filharmonisen orkesterin päävierailijana.
Hänen viimeaikaisiin ja tuleviin vierailuihinsa lukeutuvat lisäksi muun muassa Orchestre Symphonique de Quebec, Oregonin ja Vancouverin sinfoniaorkesterit, Pacific Symphony, Hessisches Staatstheater Wiesbaden, Orchestre de Chambre de Lausanne, Prahan radion sinfoniaorkesteri sekä Odensen, Aalborgin ja Norrköpingin sinfoniaorkesterit. Yhteistyö Arctic Philharmonicin kanssa on tuottanut lukuisia innostavia esityksiä sekä useita arvostettuja levytyksiä.
Kluxen on työskennellyt merkittävien orkestereiden kanssa kaikkialla maailmassa. Kotimaassaan Kluxenilla on läheiset suhteet useisiin orkestereihin, kuten Kööpenhaminan filharmonikkoihin ja Odensen sinfoniaorkesteriin. Kluxenin konsertteja on lähetetty suorana Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Norjassa ja Kanadassa.
Kööpenhaminassa tanskalais-saksalaisille vanhemmille syntyneellä Kluxenilla on luonnollinen suhde germaaniseen ja skandinaaviseen ohjelmistoon, erityisesti Beethovenin, Brahmsin, Straussin, Nielsenin ja Sibeliuksen teoksiin. Kluxen tunnetaan vilpittömästä ja läpinäkyvästä johtajuudestaan, innovatiivisesta ohjelmasuunnittelustaan sekä rohkeista, mielikuvituksellisista ja energisistä tulkinnoistaan.
Teokset
1800-luvun loppu oli Wienin kulttuurista kultakautta, eikä vähiten musiikissa. Sen yhtenä, ei kenties syvällisimpänä mutta sitäkin rakastetumpana edustajana oli wienervalssi, ja sen ylivoimainen mestari oli valssikuningas Johann Strauss nuorempi. Hän on ollut monille aidompi aikansa wieniläisyyden tulkitsija kuin kaupungin suuret sinfonikot Brahms, Bruckner ja Mahler. Hän sävelsi yhteensä yli puolentuhatta kappaletta, joihin sisältyy monipuolisesti erilaisia tansseja ja marsseja, mutta valsseistaan hänet parhaiten tunnetaan.
Valssien lisäksi Strauss sävelsi myös 16 operettia, joista tunnetuin ja rakastetuin on Lepakko (Das Fledermaus). Se saavutti muutamassa vuodessa suuren suosion, ei vain Wienissä vaan myös muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Strauss sävelsi teokseen laajan alkusoiton, jonka repäisevät avaustahdit kutsuvat sisään teoksen vaihtelevien mutta aina eleganssinsa säilyttävien käänteiden maailmaan. Monipolvinen, vapaamuotoiseksi runoelmaksi hahmottuva alkusoitto käy lyhyesti myös mollin surumielisissä tunnelmissa, mutta päällimmäisenä siinä soi aitowieniläinen elämänilo.
Luultavasti tunnetuin Straussin valsseista on Tonava kaunoinen (An der schönen blauen Donau; 1866). Se on sävelletty alun perin mieskuorolle ja orkesterille mutta tunnetaan nykyisin parhaiten puhtaana orkesteriversiona. Se edustaa hänen laajamuotoisia ja monipolvisia ”sinfonisia valssejaan”. Teos kasvaa esiin hitaasta johdannosta ja avautuu laajamuotoiseksi, melodisen ja tanssillisen eleganssin kultaamaksi kokonaisuudeksi.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Moderato nobile
Romance
Allegro assai vivace
”Täytän ensi toukokuussa 50 vuotta. Se on jo paljon ihmelapselle. Minun on tehtävä päätös nyt, ellen tahdo jäädä loppuiäkseni Hollywood-säveltäjäksi.”
Näin totesi aikansa johtaviin elokuvasäveltäjiin kuulunut Erich Wolfgang Korngold lokakuussa 1946, kun hän päätti luopua elokuvamusiikista ja keskittyä konserttiteoksiin. Puhumalla itsestään ”ihmelapsena” Korngold ei liioitellut. Hän alkoi soittaa pianoa viisivuotiaana, säveltää seuraavana vuonna ja nousi maineeseen jo alun toisella kymmenellään baletilla Der Schneemann (1910). Häntä pidettiin 1910-luvulla Itävallan hienoimpana uutena säveltäjänä, ja hän nousi täyteen mestaruuteen oopperalla Die tote Stadt (1920). Ratkaiseva käänne koitti vuonna 1934, jolloin hän lähti ohjaaja Max Reinhardtin kutsusta Hollywoodiin ja jäi sille tielleen. Hän sävelsi 18 elokuvamusiikkia ja sai Oscar-palkinnon kahdesti.
Kun Korngold vuonna 1946 luopui elokuvasäveltäjän urasta, hän oli hiljattain saanut valmiiksi viulukonserttonsa (1945). Luopuminen elokuvamusiikista ei merkinnyt suurempaa tyylillistä muutosta Korngoldille, sillä lähes kaikkea hänen musiikkiaan hallitsee myöhäisromanttisen rikas ja vuolas sävelkieli.
Teoslajien raja ei ollut hänelle merkittävä myöskään sikäli, että hän hyödynsi viulukonsertossa useita elokuvamusiikkiensa teemoja. Viulukonsertto rakentuu totunnaiseksi nopea-hidas-nopea-kokonaisuudeksi ja tuo laajasti esiin viulun mahdollisuuksia sekä upealinjaisen melodisuuden että taiturillisen säihkeen ilmentäjänä. Teos onkin jäänyt pysyvästi viulistien ohjelmistoon.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Sergei Rahmaninov toi suurten venäläisten romantikkojen tradition pitkälle 1900-lukua ja vei sen samalla päätökseensä. Hän omaksui teoksiinsa joitakin uuden vuosisadan tuomia piirteitä, mutta ei koskaan luopunut musiikillisista juuristaan. Parhaiten hänet muistetaan pianokonserttojen, orkesteriteosten ja myös vokaalimusiikkinsa ansiosta.
Rahmaninovilla oli säveltäjänä monia avuja, joista keskeisiin kuului hänen ehtymätön melodinen keksintänsä. Se tuli esiin paitsi hänen suurimuotoisissa teoksissaan myös hänen yksinlauluissaan. Oma erikoistapauksensa hänen lauluistaan on vuonna 1915 julkaistun 14 laulun kokoelman op. 34 päätöskappale, sanattomalle laululinjalle ja pianolle sävelletty Vocalise, yksi 1900-luvun musiikin rakastetuista ikivihreistä.
Rahmaninov perusteli sanojen jättämistä pois eräälle laulajalle: ”Mihin tarvitaan sanoja, kun kykenet ilmentämään kaiken äänelläsi ja tulkinnallasi paremmin kuin kukaan sanoilla.” Itse asiassa Rahmaninov käänsi asetelman jopa kappaleen eduksi ja totesi, että ”sanojen puuttuminen voi olla yksi sen valtavan emotionaalisen voimakkuuden ja surun syistä.”
Vokaliisin vapaahkosti kaartuileva ja pitkälinjaiseksi venyvä lauluosuus on alun perin sävelletty sopraanolle tai tenorille. Teoksesta on kuitenkin tehty suuri määrä sovituksia erilaisille ja erikokoisille kokoonpanoille yksittäisten soittimien pianosäestyksellisistä versioista orkestraalisiin tulkintoihin.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
I Johdanto – Tulilintu ja sen tanssi – Tulilinnun variaatio
II Prinsessojen rondo
III Kuningas Kaštšein hornantanssi
IV Kehtolaulu (attacca)
V Finaali
Kesäkuun 1910 lopulla joukko lehtimiehiä oli Pariisin suuressa oopperassa seuraamassa vierailevan venäläisen balettiseurueen harjoituksia. Seurueen johtaja Sergei Djagilev osoitti heille muuatta nuorta, pienikokoista, ketunkasvoista miestä: ”Pankaa hänet merkille. Siinä on mies, joka seisoo kuuluisuutensa kynnyksellä.”
Djagilev tiesi, mistä puhui. Nuori mies oli Igor Stravinsky, joka murtautui muutama päivä myöhemmin sensaatiomaisesti musiikkimaailman tietoisuuteen baletilla L’Oiseau d’Feu (Tulilintu). Lähivuosina Stravinsky sävelsi Djagilevin balettiryhmälle myös Petruškan (1911) ja Kevätuhrin (1913), jotka varmistivat hänen asemansa aikansa uuden musiikin eturintamassa.
Tulilintu perustuu venäläiseen satuaiheeseen, jonka päähahmoja ovat kuningas Kaštšei, nuori prinssi Ivan Tsarevitš, maaginen Tulilintu sekä Kaštšein vangitsemat 13 lumottua neitoa. Näistä yhteen prinssi rakastuu ja menee tämän kanssa lopulta naimisiin. Stravinsky teki Tulilinnun sadunomaisen värikylläisestä musiikista kolme orkesterisarjaa, joista vuoden 1919 sarja on soitetuin.
Avausosa ”Johdanto – Tulilintu ja sen tanssi – Tulilinnun variaatio” kasvaa alun salaperäisyydestä Tulilinnun eloisaksi tanssiksi. Lämminhenkinen ”Prinsessojen rondo” perustuu kahteen venäläiseen kansansävelmään. ”Kuningas Kaštšein hornantanssi” on yksi baletin dramaattisista huipentumista. Sitä seuraa lempeä ”Kehtolaulu”, josta musiikki liukuu salaperäisen käänteen kautta suoraan käyrätorven aloittamaan vapauttavaan ”Finaaliin”.
Teosesittely: Kimmo Korhonen