Loppuunmyyty: Fanfaareja Fuugalle – Ateljeen avajaiset

Ilosta pakahtuvaa musiikkia, juhlallisia fanfaareja ja suomalaista runoutta. Turun filharmonisen orkesterin käyrätorven varaäänenjohtajan Tanja Nisosen suunnittelema ohjelma juhlistaa Ateljee-salin avajaisia valoisten sävelten leikeillä.

”Halusin luoda poikkitaiteellisen, perinteitä uhmaavan konsertin, joka peilaisi muusikoiden ja kaikkien turkulaisten iloa uudesta musiikkitalosta”, Nisonen sanoo. Konsertin ohjelmasta tummia pilviä saa todella etsiä suurennuslasilla – tosin niitäkin saattaa löytyä, sillä eihän iloa osaisi tuntea ilman kokemuksia surusta. ”Suomalaisen runouden kohdalla tavoite oli vaikeampi toteuttaa – runoilijat näyttävät olevan taipuvaisempia suruun – mutta lopulta niistäkin löytyi myös iloa sanallistavia säkeitä.”

Konsertin teoksia yhdistävät siis suunnaton riemu nykyhetkestä, valoisat toiveet tulevaisuudesta ja kiitollisuuden täyttämät muistot menneistä vuosista. Nisonen on koonnut ohjelmaan harvoin kuultuja helmiä, jotka ovat sekä yleisölle että muusikoille tuoreita tuttavuuksia. Kaihoisa entisaika kaikuu erityisesti Turun filharmonisen orkesterin entisten ylikapellimestarien teoksissa, vaikka niissäkin lähtökohtana on toki peittelemätön ilo.

Konsertti jakautuu neljään osaan, joissa vuorottelevat runot, fanfaarit, laulut ja yhtyesoitto.

Ensimmäisen osion avaa Igor Stravinskyn (1882–1971) Fanfare for a New Theater (1964), joka on vain puoliminuuttinen hassuttelu. Se syntyi Lincoln Centerin New York State Theaterin avajaisiin ja juhlisti ennen kaikkea uuden tilan akustiikkaa sijoittamalla trumpetit salin vastakkaisille puolille. ”Se on hieno, tietyllä tavalla sekopäinen, hyvin epätavallinen sotilasfanfaari kahdelle trumpetille”, Nisonen kuvailee.

Orkesterin ylikapellimestarina vuosina 1963–1965 toimineen Jorma Panulan neljä laulua L. Onervan runoihin syntyi vuonna 2007 osana sopraano Aulikki Eerolan taiteellista tohtorintutkintoa. Kolme ensimmäistä runoa on 1940- ja 1950-luvun taitteesta, kun taas viimeinen, Ällös sa katsoa mua, on jo vuodelta 1910.

Musiikin akateemikon, parhaiten kapellimestarien opettajana tunnetun Panulan säveltäjänura on täynnä yllätyksiä. Se kattaa kaiken tangosta ja iskelmästä oopperaan, ja silti vielä 77-vuotiaana Panula avasi uusia puolia tuotantoonsa. ”Onerva-laulut ovat tonaalista, hyvin kaunista musiikkia ja erittäin haastavia laulajalle. On suorastaan ihme, etteivät ne ole vielä vakiintuneet kantaohjelmistoon”, Nisonen kuvailee.

Ylikapellimestarina vuosina 2012–2019 toiminut Leif Segerstam taas tutustutti turkulaiset omaperäiseen, vapaapulsatiiviseen avantgardeensa, jonka hän kehitti 1970-luvulla ja otti 1990-luvulla täysimääräisesti käyttöön valtavissa orkesterikylvyissään. Intiimi laulu Det livet är vackrast (1965) Gunnar Björlingin tekstiin on täysin toista maata. ”Se on nuoren Segerstamin tonaalista tunneilmaisua, jota on harvoin tarjolla”, Nisonen sanoo.

Toinen osio koostuu yhdysvaltalaisen trumpetistin Eddie Lewisin juhlallisesta Joy Fanfaresta (2021) ja Stravinskyn Septetosta (1952–1953). ”Jos haluaa kuulla perinteisen fanfaarin, se on tässä!” Nisonen sanoo. ”Fanfaari luo hauskan parin Stravinskyn Septetolle, joka on samalla tavalla leikillinen, mutta konsertin isoimpana teoksena se levittää iloa entistäkin laajemmalle.” Kolmeosainen Septetto kuuluu Stravinskyn sarjallisen kauden varhaisimpiin teoksiin, mutta uusklassismin jälkiä voi havaita tyylin keveydessä ja päätösosan barokkitanssissa. Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen. Toinen osa muuntelee bassolinjan teemaa passacaglian tavoin. Päätösosa juoksuttaa fuugia gigue-tanssille tyypillisellä vimmalla. ”Teosta soitetaan Suomessa äärimmäisen harvoin. Edes minä, joka olen aktiivinen kamarimuusikko, en ole aiemmin soittanut sitä. Halusin Septeton mukaan myös siksi, että Stravinsky sävelsi sitä vuonna 1952, eli samana vuonna kuin Turun konserttitalo valmistui”, Nisonen sanoo.

Kolmas osio esittelee Jean Sibeliuksen tuskin koskaan esitetyn teoksen En glad musikant (1924–1926). Se on tiettävästi Sibeliuksen ainoa aikuisena säveltämä sooloviulukappale ja yksi hänen viimeisistä teoksistaan – yhä julkaisematonta teosta soitetaan käsin kirjoitetusta kopiosta. Alkuperäiseen nuottiin Sibelius on viulistin inspiraatioksi kirjoittanut ruotsalaisen säveltäjä-kirjailijan Ture Rangströmin tekstin, jossa onnellinen kulkuripelimanni kylvää musiikillaan riemua ympäri maita ja majataloja. Sibeliuksen parina kuullaan vuosina 2021–2023 ylikapellimestarina toimineen Olli Mustosen Ilosoitto (2018) pianolle ja viululle. ”Se on täysin nimensä veroinen, hirveän kiva kappale, jossa on Mustoselle tyypillistä, sähäkkää rytmi-ilottelua”, Nisonen sanoo.

Päätösosio vie nykypäivän Suomeen elävien säveltäjänaisten sävelillä. Outi Tarkiaisen kaksiminuuttinen Woodland Fanfares (2021) syntyi tilaustyönä Kuhmon kamarimusiikkijuhlille. Se kuvailee pimeydestä alkavaa matkaa kohti valoa ja seestynyttä lämpöä. Vaikka teos syntyi Kuhmon Lentuasaliin, Nisonen kokee sen sopivan yhtä lailla Fuugan Ateljeen puisten pintojen syleilyyn.

Konsertti huipentuu Minna Leinoselta varta vasten Ateljeen vihkiäisiin tilattuun teokseen Joy, more joy. Kamariyhtyeen ja sopraanon vuoropuhelu tempaa suoraan uuden aikakauden loistoon lisäämällä kerroksia Beethovenin Oodiin ilolle, joka kuultiin vanhassa konserttitalossa orkesterin läksiäisiltana. Katkelmat Oodin ilolle kirjoittaneelta Friedrich Schilleriltä sekä Dalai-lamalta korostavat elämän kirkkautta ja pitkäkestoista nautintoa. ”Musiikki kietoo käyrätorven ja laulajan duettoon, jota trumpetit kommentoivat ja jota jouset kannustavat. Se on moderni ja riehakas, riemukas ja äärimmäisen vauhdikas – luonteva päätös konsertille. Kun vanha talo hyvästeltiin Oodilla ilolle, on asianmukaista vihkiä uusi talo käyttöön niin ikään ylistyslaululla ilolle.”

Jaani Länsiö